Olisi kiva kuulla rukousvastauksia, kun Pyry eilen ihanassa kotikirkkoillassa (Kiitos kaikille, jotka olivat puhumassa!) kertoili omia "sattumiaan". Itse olen saanut vuosien rukoilujen jälkeen vastauksen, joka sai minut vain ihmettelemään Jumalan suurta rakkautta minuakin kohtaan. Me vain toivomme aina kaiken menevän oman aikataulun mukaan, mutta Jumalalla on aina kuitenkin se paras varattuna niille jotka Häneen turvaavat. Rukoukset kuullaan ja meitä kehoitetaan rukoilemaan lakkaamatta. Ei Hän kyllästy meidän valitukseen, mutta haluaa että luottaisimme vaikka minkä myrskyn keskellä, että olemme turvassa. Oikeastaan siinä vaiheessa, kun rukoilin että tapahtukoon Sinun tahtosi, niin alkoi tapahtua. Tavallaan luovutin koko asian ja ajattelin että, että kaippa Hän pitää minusta huolen mitä tahansa tuleekaan.
Olen niin toivottoman ujo, että vaikka haluaisin, niin todistajan puheenvuoroon tarvittavaa rohkeutta en ole vielä saanut. Rukousaiheita on kyllä loputtomiin, mutta nämä kiitosrukoukset eivät saisi unohtua!