Musisoiden

Kuoro soikoon!

Tervetuloa uudet ja entiset laulajat seurakunnan kuorotoimintaan mukaan!
Tutustu syksyn 2009 kuoroihimme Kotikirkko-liitteen etusivun (pdf) avulla.

Seurakunnan musiikkitilaisuudet löytyvät Tulevat tapahtumia -sivulta.
Kanttorien yhteystiedot.

Kangasalan Kirkkokuoro

KirkkokuoroUudet ystäväsuhteet sekä musiikin ja laulamisen yhdistävä ja innostava kokemus saa kirkkokuoron tuntumaan lähes toiselta perheeltä. Laulun harrastaminen on oiva stressinpoistaja. Kuoron toimintaa sävyttää vahva osallistuminen seurakunnan jumalanpalveluselämään. Niinpä oman kylän kaunis kotikirkko ja sen urkuparvi tuleekin kirkkokuorolaisille tutuiksi useina sunnuntaiaamuina.
Rohkeasti vaan laulamaan ja stemmoja yhdessä oppimaan.

Kirkkokuoro harjoittelee kirkonkylän seurakuntakodissa keskiviikkoisin klo 18.45. Kuoron johtajana toimii Matti Huomo. Tiedustelut kanttori Matti Huomo p. 040 309 8090.

Psalmiryhmä

Osa kirkkokuorosta harjoittelee kirkkokuoron jälkeen klo 20 kirkonkylän seurakuntakodissa.

Päiväkuoro

Päiväkuoro

Yksiäänisiä ja monipuolisia lauluja päiväsaikaan varttuneemman väen kesken. Ikä-ihmisille mukavaa yhdessäoloa, laulunharrastusta ja innostavaa toimintaa sekä esiintymisiä seurakunnan eri tilaisuuksissa ja jumalanpalveluksissa.
Harjoitukset torstaisin
klo 13-14.30 kirkonkylän seurakuntakodissa. Kuorojen johtajana toimii Matti Huomo. Tiedustelut kanttori Matti Huomo p. 040 309 8090.

Katso videokooste kuoron esiintymisestä Suoraman seurakunta-keskuksessa, kesto 14 min. Kuoroa johtaa Matti Huomo. Kuva: Ismo Santapukki.

Esan Voicebook - kuoro nuorille

Esa Toivola aloitti viime syksynä kuoron, jolla ei vielä ole nimeä. Tänä vuonna katukuvaan on ilmestynyt mainoksia, joissa on salaperäinen työnimi "voicebook". Mistä on kyse? Tule ottamaan siitä selvää torstaisin klo 18 kirkkoon! Toivola lupaa, että kuorossa lauletaan sekä reipasta gospelia että haastavaa klassista musiikkia - niin nuorten kuin aikuisten makuun ja  äänenkäytössä voi kuoroharjoitusten myötä kehittyä.
Kuoron jumalanpalvelusesiintymisissä on aina mukana kokeneita  avustajia rohkaisemassa ja tukemassa laulua. Aiempaa kuorokokemusta ei tarvita, mutta peruslaulutaitoa ja rytmitajua kylläkin.  "Esan Voicebook" harjoittelee torstaisin klo 18 kirkossa, ei kuitenkaan joka torstai. Kuorosta kiinnostuneiden on syytä kysyä erikseen Esa Toivolalta seuraavien harjoitusten ajankohta, jottei tule turhaan paikalle. Tiedustelut kanttori Esa Toivola p. 040 309 8093.

Melody-kuoro

on vuoden toiminut pieni ja pirteä lapsikuoro. Laulumme ovat etupäässä hengellisiä, mutta mukaan mahtuu toki muitakin lastenlauluja tarpeen  mukaan. Ohjelmistoa toteutamme yksiäänisesti, vuorolauluina tai jopa kaksiäänisesti. Erilaisia rytmi- ja melodiasoittimia käytämme  myös paljon värittämään musisointiamme. Mukana saamme olla perhemessuissa, erilaisissa seurakunnan juhlissa tai viemässä tervehdystä ikäihmisille.
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 17-18.15 kirkkoherranviraston kokous-huoneessa (Myllystenpohjantie 2, Kangasala).
Kaikki laulavat lapset iloisesti mukaan, niin saat kansion kainaloon!
Tiedustelut kanttori Tarja Sillanpää p. 040 309 8092.

Sahalahden kappeliseurakunnan kirkkokuoro

Sahalahden kirkkokuoro

Toiminnallisesti aktiivinen, laulamme jumalan-palveluksissa suurina ja vähän pienempinäkin juhlapyhinä. Järjestämme konsertteja ja nautimme toistemme seurasta sekä musiikin tuottamisen lahjasta. Harjoitukset torstaisin klo 19-20.45 Sahalahden seurakunta-talossa.
Jos tunnet kutsumusta liittyä joukkoomme, niin ota yhteyttä kanttori Janne Kyrönlahteen p. 040 309 8091. (Kuva: Jouni Valkeeniemi)

Sahalahden Trioli-kuoro

Trioli-kuoro

Harjoitukset kouluikäisille
maanantaisin klo 16-17.
Sahalahden seurakuntatalossa.
Kuoroa johtaa opettaja
Minna Pyysalo.

 


 


 


 

Kuhmalahden kappeliseurakunnan seurakuntakuoro

Kuhmalahden seurakuntakuoro

jatkaa innoissaan, mutta muuttaa muotoaan ja ohjelmistoaan laulamalla vanhoja ja uusia lauluja jatkossa vain yksi- tai kaksiäänisesti. Piristämme jumalanpalveluksia ja muita toimintoja vuorotellen muiden kuorojen kanssa. Nyt kynnys ei ole korkealla, tärkeintä on lauluinto! Harjoitukset torstaisin 15-16.30 Kuhmalahden seurakuntatalon salissa. Tiedustelut kanttori Tarja Sillanpää p. 040 309 8092.
(Kuva: Terho Taipalinen)

Kuhmalahden Gospel-kuoro

Kuhmalahden gospelkuoro

Kuoro on toiminut jo muutaman vuoden rikastuttamassa seurakunnan messuja ja tapahtumia. Ohjelmistoon kuuluvat niin vanhat ja uudet hengelliset laulut,  joita laulamme joko yksi- tai kaksiäänisesti, joskus jopa
rytmisoittimilla värittäen. Kuoro koostuu nuorekkaista ja iloisista aikuisista - tule mukaan! 
Harjoitukset torstaisin 18-19.30 Kuhmalahden seurakuntatalon salissa.
Tiedustelut kanttori Tarja Sillanpää p. 040 309 8092.


Kuhmalahden Musakuoro

Jatkamme Terhon Musakerhoa nyt Musakuorona. Ohjelmistoon tulevat ihanat lasten hengelliset laulut, joissa käytämme paljonsoittimia mukana.  Kaikki lurittelijat mahtuvat mukaan!
Harjoitukset torstaisin 16.30-17.45 Kuhmalahden seurakuntatalon salissa.
Tiedustelut kanttori Tarja Sillanpää p. 040 309 8092.

Sivun yläosaan

Kotikirkkokanava

Nettipappi

Pyysalon toimintakeskus

Sana sinulle

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)

Viikon verkkohartaus