Ajankohtaista

Toiminta
Tulevia tapahtumia
Uutiset
Tehtäviä tarjolla
Avoimet työpaikat

Elämän keskellä

Kehdosta hautaan
Rippikoulussa
Jumalanpalveluksissa
Kohtaamispaikoissa
Musisoiden
Parisuhteessa
Lapsille ja perheille
Varhaisnuorille (7-13v)
Nuorille (14-25v)
Aikuisille
Ikähmisille
Apua tarvitseville
Lähetystyötä ja KV-apua

Tietoa seurakunnasta

Lyhyesti
Kappeliseurakunnat
Hallinto
Toimitilat
Hautausmaat
Hinnasto
Yhteystiedot

Sivuston toiminnot

Virkatodistus
Haku
Palaute
Sivukartta

Viikon verkkohartaus

EIKÖ PASTORI MUISTA MINUA?

- Hyvää päivää, rouva! Olette jotenkin tutun näköinen. Missäköhän olemme tavanneet?
- Eikös pastori muista minua? Sinähän olit vihkipappimme kaksi vuotta sitten!
- Voi hyvänen aika! Onpas minulla huono muisti. Anteeksi kauheasti. (Pappi poistuu näyttämöltä posket punottaen.)

Liian tavallinen kohtaus tosielämästä. Noloa! Työssäni tapaan niin paljon uusia kasvoja, että tavan takaa törmään myös kiusallisiin tilanteisiin. Sanovat, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään. Sanonta ei paljoa lohduta. Seurakuntalaiselle jää vaikutelma, että pastori ei välitä laumastaan, kun ei edes muista heitä. Unohtaminen on inhimillistä, ja pastorin hommassa tavallaan ymmärrettävää. Pitäisi kai osata armahtaa itseään. Mutta eipä Jeesuskaan ollut kovin lempeä, kun arvioi palkkapaimenten työn jälkeä.

”Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista. Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” (Joh. 10:12-14)

On tavattoman lohdullista kuulla, että Jeesus ei unohda omiaan. Kasteessa nimeltä kutsutut pysyvät Jumalalla mielessä toisin kuin huonolla nimimuistilla varustetulla seurakunnan työntekijällä. Papilla on omista töppäyksistään huolimatta suuri etuoikeus mainostaa Hyvää paimenta, joka todella välittää.

”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” (Jes. 49:15-16a)

Katekismus opettaa, että Jumalan tunteminen on elämämme kallein asia. En uskalla kiistää. Mutta toisaalta tekisi mieli väittää, että on olemassa yksi vieläkin kalliimpi asia. Jumalan tuntemistakin tärkeämpää on se, että Jumala tuntee sinut. Omat tekosi tai hurskautesi tai uskosi lujuus eivät vie minua taivaaseen. Sinne vie vain Jeesus. Jos hän ei tunne sinua, niin mitä silloin on iloa mistään. Ristin ryöväri oli tämän asian kirkkaasti oivaltanut. Hänen rukouksensa on erinomainen rukous jokaiselle päivälle.

Hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

 

 

 

 

Marko Sagulin
nuorisopastori

 

 

RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI

Maailman miljardöörit ovat innostuneet antamaan omaisuuttaan maailman kärsivien ja köyhien auttamiseen. He haastavat yhä uusia rikkaita mukaan. Rahasummat ovat merkittäviä. Niillä varoilla saadaan paljon aikaan. Näiden liikemiesten auttamishalun motiiveista voidaan esittää erilaisia arveluja. Onko liikkeelle paneva voima vilpitön lähimmäisen rakkaus vai bisnes vai oman imagon kiillotus? Avun tarvitsijan kannalta motiivilla ei ole niin suurta merkitystä. Tärkeintä on saada ruokaa, vaatteita tai hoitoa sairauteen. Monissa uskonnoissa ja niihin liittyvissä kulttuureissa almujen antaminen köyhille on hurskaalta vaadittava hyvä teko. Niinpä hyvän uskonnon harjoittamisen seurauksena köyhät saavat apua.

Moni ihminen sanoo suhtautuvansa periaatteessa myötämielisesti hädänalaisten auttamiseen, mutta ajattelee, ettei itsellä ole varaa siihen tai ettei luota siihen, että auttavat tahot toimivat riittävän rehellisesti tai joku ajattelee, ettei itsellä oikeanlaista motiivia.

Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa lähimmäisen rakastaminen ja auttaminen oli jatkuvasti esillä ja mukana.

Jeesuksen opetuksen mukaisesti 1. Joh 4:7-8 kirjoittaa:

”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.”

Kaikkien ihmisten, myös outojen ja vieraiden, rakastaminen oli alusta asti kristittyjen tuntomerkki. Sitä ihmeteltiin. Ei pelkästään auttaminen, vaan myös rakastaminen. Tätä samaa monet odottavat edelleen meiltä kristityiltä. Sitä, että jokainen ihminen nähtäisiin ja kuultaisiin sekä kohdattaisiin tasavertaisesti. Mutta myös sitä, että avun tarvitsija saisi apua eikä vain sääliä tai myötätuntoa. Rakastaminen on toimimista ja tekemistä, arkisia ja pieniä asioita, joita jokainen osaa tehdä ja joihin jokaisella on mahdollisuus.

Kangasalan seurakunnan kaikki rippikoululaiset ovat parin viime vuoden aikana tehneet diakoniatehtävän. Jokaisen rippikoululaisen on täytynyt itse etsiä henkilö, jolle tekee tunnin mittaisen palvelutehtävän. Kaikki ovat löytäneet jonkun, jota auttaa. Vuosittain on ollut 370 iloista avunsaajaa ja 370 iloista auttajaa.

 

 

 

 

Auni Kaipia
kappalainen

 

 

ESTEITÄ

Vanha tarina kertoo kivestä, joka oli keskellä tietä. Se oli huomattavan iso. Se oli esteenä tiellä kulkijoille. Joku kulkija kääntyi takaisin nähdessään kiven, toinen kiersi sen kaukaa, mutta joku kiipesi sen yli. Yksi kulkija haki toisia apuun, jotta kiven sai vieritettyä pois.

Kivi on tässä vertauskuva arkeen tulevista erilaisista esteistä. Niistä pitää jotenkin selviytyä, jotta matka, elämä, olisi tyydyttävää tai mielemme mukainen.

Kun Jumala valitsi Mooseksen johtajan tehtävään, niin Mooses yritti estää valituksi tulemisen kertomalla, että hänellä on hidas puhe ja kankea kieli. Jumalalle ne eivät olleet ylitsepääsemättömiä esteitä. Jumala lupasi olla Mooseksen kanssa, auttaa ja neuvoa. Jumala teki Aaronista, Mooseksen veljestä hänelle apulaisen. Aaron oli taitava puhuja. Mooseksen johtajan taidot tulivat parhaiten käyttöön Aaronin puheenlahjojen avulla.

Kerran Jeesuksen luo tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan. Oli vaikeaa tulla ymmärretyksi epäselvän puheen takia. Hänen harras toiveensa oli parantua. Jeesus paransi hänet. Ihmiset iloitsivat ja miehen parantumisesta puhuttiin kaikkialla.

Raamatun henkilöiden kokemukset antavat toivoa selviytyä tiellemme tulevista esteistä. Mooseksen ja kuuron miehen tavoin saamme pyytää apua Jumalalta.

 

 

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

 

REMONTTIHOMMIA MESTARIN KÄSIN

Tänä vuonna meidän perheen kesä on kulunut remonttia tehden. Itse olemme tehneet pientä pintaremonttia ja remonttimies on tehnyt vaativat osuudet kuten pesutilat. On ollut ilo huomata oma kädenjälki työssä. Maalatessa seinää kolmatta kertaa, voi jo todeta, että tästähän taitaa tulla melko hyvä. Vanhasta saa uudennäköistä, kun viitsii vähän nähdä vaivaa. Jokainen osaa tehdä jotakin.

Pesutilassamme muutos oli valtava. Ennen ahdas ja melko epäkäytännöllinen tila tuli uudeksi mestarin käsissä. Vaikka neliöt eivät lisääntyneet, tilantuntu oli huomattava ja viihtyisyys kasvoi mielestäni täyteen kymppiin. Pienestäkin saatiin kaunista ja toimivaa mestarin käsin. Siihen ei olisi koskaan omat taidot riittäneet. Ja mielessä oli muistutus, että pesutilat on syytä tehdä kunnolla, jotta ei pääse syntymään isoja vahinkoja. Oli ilo seurata ammattilaisen työtä ja oppia samalla itsekin paljon uutta. Ja meillä on lupa ajatella, että minun ei tarvitse osata kaikkea. Välillä tarvitsemme mestarin apua.

Me ihmisetkin tarvitsemme monenlaista remonttia. Usein syksyn alkaessa ihminen ajattelee elämäntaparemonttia, mikä on erittäin hyvä asia. Fyysinen hyvinvointi auttaa meitä monessa asiassa jaksamaan. Mutta yksin fyysinen puoli ei riitä. Tarvitsemme remonttia myös henkisesti. Siinä Jeesus on meidän mestarimme. Kun annamme hänelle tilaa, Hän varmasti remontoi meidät kuntoon, siihen kuntoon, minkä hän itse näkee meille hyväksi.

Monelle tutussa hengellisessä laulussa lauletaan kuvaavin sanoi siitä, kuinka Jeesus meitä hoitaa. Vaikka olisimme kuinka hauraita tahansa, Hän meitä hoitaa. ”Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku. Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät. Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois. ”Ole siis rohkealla mielellä tässäkin remontissa mukana, Mestarin käsissä on turvallista olla. Ja muista, ei todellakaan ole häpeä kääntyä Mestarin puoleen vaan on häpeä olla käyttämättä se mahdollisuus. Yksin ei sinunkaan tarvitse pärjätä tässä maailmassa.

 

 

 

 

 

Mukavia remonttihetkiä
Monika Viitala,
Kuhmalahden diakoni

 

HYPPY TUNTEMATTOMAAN?

Osallistuin huhtikuussa Tampereella järjestettyyn kaupunkiseikkailu-kilpailuun. Kilpailussa kierrettiin ympäri kaupunkia pakollisia ja vapaaehtoisia rasteja suorittaen ja matkaa rastilta toiselle taitettiin pyöräillen ja jalan. Rastien tehtävät olivat mitä moninaisimpia, yhtenä niistä Lapinniemen kylpylän katolta, noin 30 metristä, laskeutuminen talon ulkoseinää pitkin. Katolle kiivettiin talon sisäpuolella olevia portaita pitkin, katolla seisominen ja oman vuoron odottaminenkin tuntui vielä ihan ”kevyeltä” jutulta, mutta kun rastinpitäjä oli kiinnittänyt kiipeilyköydet kiinni turvavaljaisiini ja antanut luvan astua kaiteen yli katon reunalle tulin vilkaisseeksi alas. Huh sanon minä!

Alhaalla häämöttävä asfaltti näytti ikävän kovalta... tuohon ei olisi mukava tipahtaa. Maan kamaralla olevat, samalle rastille odottavat kanssakilpailijat näyttivät pieniltä ja jo lyhyt silmäys riitti vakuuttumaan siitä, että ihan riittävän korkealla ollaan siihen nähden, että seuraavana tehtävänä olisi hyppelehtiä talon seinää pitkin alas. Seuraava rastinpitäjältä saamani ohje oli astua ”kantapäät reilusti vaan katon reunan yli” ja ” lähteä nojaamaan taaksepäin ja pidellä kiinni köydestä”. Muutama silmäys katolla vuoroaan odottaviin ja sitten ”rohkea noja” taaksepäin ja menoksi.

Kohtaamme elämässämme lukuisia tilanteita, jotka ovat hyppyjä tuntemattomaan. Epäröimme hetken onko valitsemamme reitti se, jota lähteä kulkemaan vai olisiko sittenkin parempi jatkaa tutusti ja turvallisesti entisillä laduilla. Päätöksen tehtyämme, ensimmäiset askeleet ovat haparoivia, mutta hiljalleen käynti alkaa tuntua yhä varmemmalta ja alamme tuntea itsemme yhä varmemmaksi siitä, että hallitsemme tilannetta. Niin se oli tuon laskeutumisenkin suhteen, vaikkei se ihan ensimmäinen kertani ollutkaan, niin yhtä uudelta ja pelottavalta se tuntui. Muutaman seinästä otetun loikan jälkeen rohkenin jo päästää köyttä nopeammin ja tehdä korkeampia ja pidempiä hyppyjä, uskalsin luottaa valjaiden ja köyden antamaan turvaan. Tuntui, että homma oli hallinnassa.

Onko sinulla turvavaljaat ja –köysi noita elämän hyppyjä varten? Keneen turvaten loikit? Kenen puoleen käännyt? Rohkenen väittää, että on turvallisempaa kulkea, kun päälle on puettuna turvavaljaat ja -köysi, joka kiinnittää sinut taivaan ja maan Luojaan. Jeesus voi olla sinun elämäsi varmistusköysi, joka kiinnittyy turvavaljaisiin ympärilläsi, jos vain annat siihen luvan.

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” Sananl.3: 5-6.

Katja Mikkola

Nuorisotyönohjaaja, Sahalahden kappeliseurakunta

 

OIKEUDENMUKAINEN TUOMIO !

Erehtyminen on sangen inhimillistä. Kaikki me teemme virheitä. Tämä tahtoo aika usein unohtua. Mehän kyllä tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin. Osaamme arvostella niitä, jotka ovat toimineet väärin, tehneet mielestämme ihan jopa syntiä, rikkoneet Jumalaa vastaan. EI ARMOA.! Sujuvasti pystymme osoittamaan toisten vikoja ja erheitä varmoina siitä, mikä on totta.

On todella helppo nähdä toisten puutteita, mutta taitaa olla vielä helpompaa olla huomaamatta omia vikoja. Jeesus toi mukanaan meille armon ja anteeksiannon. Miten voisimme muistaa sen aina, että me kaikki tarvitsemme tuota armoa aina.

Olisi hyvä, jos osaimme tuomita toisia samalla rakkaudella ja armolla, mitä olemme toivottavasti itse saanet kokea Jumalan taholta. Parasta olisi jos kaikki tuomiot annettaisiin rakastavan ja armahtavan Jumalan hoitoon.

Rippikouluikäisenä minua puhutteli ja vieläkin sen tekee Roomalaiskirjeen kohta Room 2:1-3 :"Sen tähden et voi mitenkään puolustautua ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesesi, koska sinä toisen tuomitsija teet samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko, sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita."

Jorma"Jommu"Jussila

Erityisnuorisotyönohjaaja

 

TOTUUS VAI TEHTÄVÄ?

Tulevan pyhän teema on totuus ja harha. Sunnuntain evankeliumi tekstissä Mt. 7:15-23, Jeesus varoittaa vääristä profeetoista, jotka todellisuudessa ovat sisimmässään kuin raatelevia susia. Jeesus opettaa yksinkertaisesti, että hyvästä puusta saadaan hyviä hedelmiä ja huonosta puusta tulee huonoja hedelmiä. Hedelmä on siis opetuksen mukaan kaiken mittari. Jeesuksen opetus päätyy kuitenkin hätkähdyttävästi siihen, että Jeesus toteaa niidenkin olevan vääryyden tekijöitä, jotka ovat Hänen nimessään profetoineet, tehneet voimatekoja ja karkottaneet pahoja henkiä.

Kristitty joutuu useissa kohdin kyselemään mikä on Jumalan tahto, mikä on totuus ja mikä valetta. Joskus näissä kyselyissä piilee se vaara, että totuudesta ja valheesta tulee kovin mustavalkoista ja kovan totuuden etsinnästä tulee elämän tärkein asia. Vääryyskin tulee tietysti erotella totuudesta, mutta miten lopulta voi olla varma siitä, mikä on Jumalan totuus?

Raamattu osoittaa, että Jumalan totuus on rakkauden totuutta. Missä rakkautta toteutetaan, siinä täytetään laki ja profeetat. Mitkään ulkonaiset teot eivät koskaan voi korvata rakkauden töitä, eivät edes silloin vaikka ne näyttäisivät hurskailta, kuten evankeliumitekstin esimerkissä. Rakkauden työt puolestaan eivät voi olla ulkonaista suoritusta, vaan todellinen rakkaus nousee aina sisältä päin. Se ei silti perustu tunteeseen, vaan valintoihin ja tahtoon. Rakkauden tekojen perusta on aina Jumalassa itsessään: Jumalan hyvyys johtaa meitä kääntymiseen (vrt. Rm. 2:4).

Kristittyinä elämisen suurin haaste näyttääkin olevan se, että me osaamme vain kääntyä asioidemme kanssa oikeaan suuntaan eli Jeesuksen puoleen.

Mitäpä tekoja tai totuuksia me siis voisimme viimeisellä tuomiolla Jumalalle esitellä? Ainoa mahdollisuus on osoittaa ristiinnaulittua Kristusta, Hänen tekonsa riittää. Silloin, kun me olemme henkilökohtaisesti vastaanottaneet Jeesuksen elämäämme ja saaneet syntimme anteeksi, me pelastumme. Silloin Jumalan Pojan työ tulee meissä elämämme perustaksi ja siitä käsin voimme pyrkiä tekemään Hänen tahtonsa mukaista hedelmää rakkauden töissä. Anteeksi saaneina ja puhdistettuina. Silloin tärkeimmäksi kysymykseksi ei enää nouse se, kuka on suurin ja vahvin tai kuka on oikeassa, vaan se, että Jeesus saa kohdata syntistä ihmistä johtaen armahdetun ikuiseen elämään.

Markku Mustajärvi

kesäteologi

KIRKASTUSSUNNUNTAI

Sydän-Hämeessä osataan viettää kirkastuspyhää. Luopioisten kirkkopyhästä on tullut melkoinen tapahtuma. Sitä juhlitaan etupainotteisesti, kuten Suomessa on tapana!

Kun isoilla juhlilla on kirkastuttu, voi ehkä kysyä, mikä alun perin kirkastui. Kertomus Jeesuksesta vuorella on merkillinen. Yleensä hän karttoi kirkastavia kommentteja itsestään. Kavereitaan hän käski olemaan hiljaa, kun jotakin erikoista tapahtui. Heistä vain kolme parasta hän otti mukaansa vuorelle.

Alkuperäisillä kirkastusjuhlilla Jeesuksen kasvot ja vaatteet sädehtivät. Aivan kuin olisi paljastunut sisäistä valoa, joka on piilossa pinnan alla. Vanhan testamentin kirkkaimmat hahmot, Mooses ja Elia, tulivat myös juttusille, aivan kuin aikakin olisi kirkkaudesta sulanut. Kirkas pilvi pimensi näkyvyyden. Kuului kajahdus, että nyt kannattaisi kuunnella, nimittäin Poika puhuu. Pietari tarjoutui tekemään kolme majaa, koska heidän oli hyvä olla - kuin juhlilla ainakin.

Kirkkaus on vaikea asia. Toivomme sitä silloin kun ei kirkastu millään. Jos jotakin pitäisi peittää, kirkkautta voi kirota. Monen asian kanssa olisi helpompi olla, jos sen kirkkaasti näkisi. Ja kaverimme tietävät, että moni asia ei mene jakeluun, vaikka olemme kirkkaasti nähneet. Sitten toivomme, että olisipa hyvä olla, että olisi elämän tila, jonne voisi tehdä edes yhden majan.

Kirkastusjuhlat vuorella näyttivät sen, että ikuista kirkkautta on ja mistä se loistaa. Vaikka kaverit eivät silmillään sitä aiemmin erottaneet, he kulkivat kirkkaassa seurassa. Kirkkautta ei tarvitse hakea. Se yksinkertaisesti vain loistaa ja sitä voi katsella. Sen valoon voi jäädä. Ikävä kyllä kirkkaus paljastaa paljon. Silmiä voi kirvellä, mutta se antaa majaamme valoa ja lämpöä, jota ei päivänpolitiikka heittele. Kirkkaus kulkee lähellä, myös juhlien jälkeen.

Henri Lehtola

Kangasalan kappalainen

RAKKAUDEN LAKI

Sain olla muutama vuosi sitten mukana koulutustilanteessa, jonka aiheena oli ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien sopeutuminen. Tilaisuuteen oli koottu niiden tahojen edustajia, jotka tekivät työtään ulkomaalaisten parissa. Itselleni vahvimmaksi muistoksi on jäänyt Ulkomaalaisten kriisikeskuksen työntekijän esitelmä. Hän kertoi mm. siitä, että huomattavan monella kehitysmaiden maahanmuuttajalla on taustalla pahoinpitely ja jopa kidutuskokemuksia. Niistä on vaikea puhua ja vaikeutta lisää myös huono kielitaito. Terapeutti joutuukin usein keskustelemaan tulkin välityksellä, johon voi olla alkuvaiheessa vaikea luottaa.

Tällaiset kokemukset eivät ole harvinaisia lähetystyönkään keskellä. Evankeliumia joudutaan usein viemään kulttuurirajojen tai jopa muurien ylitse. Se tarkoittaa, että työntekijän on opittava pois omista länsimaalaisista tottumuksista ja tavoista ja kohdatta elämän arki kaikessa karuudessaan. Vuorovaikutus ja avoin keskustelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta hyvää sanomaa voitaisiin jakaa yli kulttuurirajojen.

Toisinaan ongelmat voivat kuitenkin nousta ylitsepääsemättömiksi. Yhteistä kieltä joudutaankin usein rakentamaan kuunnellen ja harkiten. Tokihan Jeesus on tuttu ja tunnettu opettaja monienkin uskontojen teksteissä, mutta opettajan jalanjäljet eivät vain satu yhteen sen kanssa, miten kristillinen perinne on Jeesuksen historian tallentanut. Vaikka islam ja hindulaisuuskin tuntevat Jeesuksen profeettana, ajatus syntien anteeksiantamisesta on varsin erilainen kuin, miten sen olemme oppineet katekismuksesta.

Kulttuureiden kohtaaminen on tullut yhä selkeämmin osaksi myös kotimaamme tavallista elämää. Nämä kohtaamiset ovat tärkeitä tilanteita, sillä jokainen jaettu hetki kertoo jotain myös uskostamme ja siitä maasta, jossa elämme. Vanha sanonta: ’Lähetys alkaa kotioveltamme’, onkin hyvä ohje, joka toivottavasti voi rohkaista elämään reilusti kristittynä tavallisenkin elämän keskellä. Jokainen kohtaaminen on vieraallemme evankeliumin tuoksu, joka voi tuoda päivän uudistavan sisällön.

Ensi pyhän evankeliumiteksti ja teema kertovat meille, mikä kristillisen uskon sisällössä on luovuttamatonta. Pyhän teema ’Rakkauden laki’ kätkee sisälleen oikeastaan kaiken toimintamme. Apostoli Paavalin kirjoituksessa on kyse enemmän kristillisestä eetoksesta, kuin elämää määrittävistä säännöistä tai normeista. Paavali kirjoitta: ”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Jos mahdollista ja teistä riippuu eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” (Rm 12:16-17) Jos nuo ohjeet voisimme pitää mielessä, ne olisivat kyllä melkoinen todistus ja merkki uskostamme. Vaikka usein emme siihen pystykään, rakkauden lain ajatus on hyvä muistaa. Silloin kuljemme oikealla polulla ja oikeaan suuntaan.

 

 

 

 

 

Juha Lankinen
seurakuntapastori

 

 

TYÖKUTSU

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, Hän kutsui seuraansa ystäviä, joita nimitti opetuslapsiksi. Genesaretin järven rannalla Hän näki Pietarin, Andreaan, Jaakobin ja Johanneksen huuhtomassa verkkojaan tuloksettoman kalastusyön jälkeen. Pietari pani ammattiylpeytensä sivuun ja totteli Jeesuksen käskyä heittää verkot vielä veteen. Jeesuksen antama valtava kalansaalis sai Pietarin vakuuttumaan Jeesuksen voimasta. Nyt Pietari ei ollut tekemisissä vain taitavan opettajan kanssa, josta Andreas-veli oli puhunut. Hän oli kasvokkain Jumalan kanssa. Jeesus kutsui Pietarin ja toiset oppimattomat kalastajat seuraajikseen. Jeesus lupasi, että heistä tulee ihmisten kalastajia Jumalan valtakuntaan. Kalastajat jättivät veneensä ja verkkonsa ja lähtivät empimättä matkaan.

Vähän myöhemmin Jeesuksen opetuslapsijoukko lisääntyi myös muiden ammattien edustajista. Jopa ihmisten halveksima veronkantaja Matteus kelpasi Jeesuksen ystäväksi. Ylösnoustuaan Jeesus kutsui myös Jeesuksen seuraajia vainonneen Paavalin apostoliksi. Hän taas oli korkean yliopistokoulutuksen saanut. Jeesuksella oli varattuna tehtävä heille kaikille.

Jeesus kutsuu meitäkin seuraajikseen. Meillekin Hänellä on varattuna oma tehtävä. Kutsu kuuluu kaiken ikäisille. Abrahamkin oli 75 -vuotias, kun Jumala antoi hänelle tehtävän lähteä Kaldean Urista siihen maahan, jonka Herra osoittaa. Abraham totteli tietämättä minne matka veisi.

Jeesus varustaa meidät työhönsä tarvittavalla viisaudella ja rakkaudella. Hän sanoi opetuslapsille ja myös meille: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää.” Rukoillen saamme selville, mikä on meidän oma tonttimme. Jonkun tehtävä on naapuruston puolesta rukoileminen, toisen kolehdin kantaminen kirkossa, joku saa kutsun pyhäkoulunopettajaksi tai kirkkokuoron jäseneksi. Tehtäviä riittää monenlaisia.

Isänmaan virressä lauletaan: ”Vaan tehtäviisi valitset useinkin pienet, alhaiset, niin että heissä näkyisi vain sinun suuri voimasi.”

Tervetuloa joukkoon!

 

 

 

 

Leila Pahkala
pyhäkoulusihteeri

 

 

SIUNATTUA JA AURINKOISTA JUHANNUSTA!

Keskikesän juhla on Suomen kauniin luonnon juhlaa. Saamme nauttia suven lahjasta ja tuntea kiitollisuutta siitä Luojallemme, Jumalallemme. Päivän mitta on juuri nyt pisimmillään ja vietämme Suomen suven yöttömiä öitä. Tämä kirkkaus on meille lahja, jota etelämpääkin käydään ihailemassa.

Juhannus on myös kansallinen juhla, sillä vietämme myös Suomen lipun päivää. Tunnemme olevamme suomalaisia ja tunnuksena siitä on siniristilippumme. Nuo värit kuvaavat elämäämme, sininen on taivaan ja tuhansien järvien väri ja vastaavasti valkoinen taivaan pilvien ja talven lumen väri. Ristilippu muistuttaa myös siitä, että elämme maassa, jonka kristinuskon sanoma on tavoittanut ja tänne tuo sanoma on tuonut siunauksensa.

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä: tuo vanha perinteinen juhannuksen paikkahan on 24. kesäkuuta. (Kristikunnassa on vietetty tuota juhlaa jo 400-luvulta lähtien.) Johannes Kastajan syntymäpäivästä on kyse. (Juhannuksen evankeliumi: Luuk. 1: 57- 66). Hänen tehtävänsä on olla tien valmistaja maailman valkeudelle, Jeesukselle Kristukselle. Perinteisen käsityksen mukaan Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Kuusi kuukautta juhannuksen juhlan jälkeen vietämmekin joulun juhlaa, Jeesuksen syntymäjuhlaa.

Johannes toimi nimensä mukaisesti (Johannes = Jumala on armollinen). Hän julisti Jumalan armoa ja syntien anteeksiantoa sekä Jumalan valtakunnan lähestymistä. Hän tunsi, että jälkeensä tulevan kenkiäkään hän ei ole arvollinen riisumaan. Tässä näkyy hänen nöyryytensä palvelutehtävässään. Hänen Herransa, Jeesuksen tehtävä on tuoda maailmaan valkeutta. Jumalan valtakunnan keskellä Jeesus yhä toimii omien palvelijoidensa kautta Pyhän Hengen voimasta. Anteeksiannon sanoma tuoreuttaa ja puhdistaa kuin kesäinen sade. Jumalan valtakunnasta saarnataan katuvalle ihmiselle synnit anteeksi maailman valkeuden, Jeesuksen nimessä ja veressä. Ristin sanoma on siunaava sanoma. Sen tehtävänä on muistuttaa myös päämäärästä, taivaasta, ikuisesta suvesta.

Jeesus itse oli esimerkillinen lähimmäisen palvelija. Meidän tehtävämme tänä juhannuksena on kesämökeillämme, kodeissamme osoittaa rakkautta lähimmillemme, perheellemme. Lähimmäisen rakastaminen antaa hyvät juhannusmuistot. Tärkein aurinko on oma lämpömme läheistämme kohtaan!

 

 

 

 

Juha Seppälä
kappalainen
Kangasalan seurakunta

 

 

NAISEN KUVA

Louvren taidemuseossa, Pariisissa on pieni taulu arvoituksellisesti hymyilevästä naisesta, Mona Lisasta. Kärjistäen voisi sanoa, että kirkkohistorian ja ikonitaiteen esittämä kuva nuoresta Mariasta on Mona Lisan kaltainen. Ei ryppyä, ei tahraa… eikä liioin ajatuksia, tunteita, mielipiteitä, saati elämän jättämiä jälkiä. Eurooppalaisen kristillisen kirkon Maria on ollut vaikeneva Maria.

Raamatussa Mariaa kuvataan yllättävän vähän, verrattuna siihen asemaan, johon hänet on kirkossa nostettu. Uuden testamentin maininnat Mariasta sijoittuvat Jeesuksen toiminnan kohokohtiin. Hän esittää naispääosaa Jeesuksen syntymädraamassa. Hän on mukana kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa Kaanaan häissä. Ja hän vaikeroi poikansa ristin juurella.

Maria on yksi katolisen kirkon pyhimyksistä. Koulussa opettaja pyysi lapsia selittämään keitä ovat pyhimykset. Pieni poika vastasi ”Pyhimyksiä ovat ne, joiden läpi paistaa auringonvalo”. Ensi sijassa hän ajatteli oman kylänsä kirkon lasimaalausikkunoita. Niihin oli maalattu apostolien ja pyhimysten hahmoja.

Millaisen valon voimme sitten löytää Marian läpi?

Vähän käytetty tapa tarkastella Mariaa, on Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologian näkökulma. Vapautuksen teologian ytimenä on köyhien ihmisten vankkumaton usko siihen, että Jumala ei ole hylännyt heitä, vaan pitää heidän puoliaan. Tämän näkökulman läpi tarkasteltu Maria on köyhä, mutta myös ylväs, voimakas ja luja. Hän on kaukana katolilaisille naisille esikuvaksi asetetusta passiivisesta, alistuvasta kiltistä tytöstä.

Marian ylistyslaulun teksti on antanut Latinalaisen Amerikan naisille Marian, jonka kasvot eivät ole taivaan kuningattaren marmoriin veistetty naamio, vaan elämää kokeneen ja nähneen, mutta silti elävyytensä, herkkyytensä ja voimansa säilyttäneen matkatoverin kasvot. Tämän Marian yksi rooli on olla äiti, mutta hänellä on lisäksi muitakin ulottuvuuksia. Suomalaisen sovellutuksen vapautuksen teologiasta aloitti Helsingin hiippakunta, joka valitsi pappisnaiselleen piispan ulottuvuuden.

Jokin Jeesuksen äitiMarian tavassa hyväksyä elämänosansa tuo mieleeni Vanhan Testamentin kertomuksen Ruutista. Näiden kahden naisen elämänkohtalon valossa näyttää siltä, että Jumalan äänen kuunteleminen johtaa ihmisen oman elämänosan löytämiseen ja / tai hyväksymiseen.

 

 

 

 

 

Tuula Lehto
Sahalahden pappi

 

 

AURINGON TÄYTEISIÄ KOHTAAMISIA

Koska kesällä moni liikkuu enemmän kuin talvella, on myös hyvä aika kiinnittää huomio siihen, kuinka kohtaan toisen ihmisen. Marraskuun sitten saapuessa olemme rikastuneet, ravitut ja virkistyneet suven kohtaamisista. Toivon mukaan! Mutta, miksi kesäkuussa miettiä jo marraskuuta? Siksi, että puolen vuoden päästä palataan kohtaamisteemaan mielenterveysviikolla ja kesällä tulisi kiireettömyyden ja vain olemisen olla myös kohtaamisissa etusijalla. Piispa Martin Lönnebo kirjoittaa, että meidän tulisi harjoitella näkemään pyhä arkipäivässä. Ja kuinka meidän tulisi harjoitella katsomaan itseämme ja toinen toistamme niin kuin Jumala katsoo meitä, rakkauden silmin. Silmien lisäksi hyvässä kohtaamisessa on kuuntelua ja keskittymistä. Toisen ihmisen kohtaamisesta oli kirjoitus tässä lehdessä muutama kuukausi sitten. Siinä kerrottiin, että ihmisen arvostavaa kohtaamista voi oppia ja opetella. Näitä asioita voimme miettiä ystävien, työtovereiden tai lähipiirin kanssa. Hyviä kohtaamisia sinulle ja meille kaikille alkavana kesänä ja tulevaisuudessa!

 

 

 

 

 

Johanna Raitanen,
diakoni

 

 

JO JOUTUI ARMAS AIKA

Suvivirsi kaikuu näinä päivinä koulunsa päättävien juhlissa. Kevätjuhlan tai valmistujaisjuhlan kautta siirrytään kesälaitumille ja kohti uusia haasteita.

Käsillä olevan sunnuntain evankeliumi kertoo rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta, jotka elivät elämänsä näköetäisyydellä mutta silti äärimmäisen kaukana toisistaan. Rikkaalla oli ylellisyyttä ja juhlaa, köyhällä sairautta ja nälkää. Rikkaalla oli yllään viimeistä muotia olevaa purppuraa, köyhällä vain kangasriekaleita. Rikas mies vietti päivästä toiseen yltäkylläistä elämää huomaamatta hänen porttinsa vieressä makailevaa köyhää Lasarusta. Taivaassa osat kuitenkin vaihtuivat. Maan päällä hyvän osan saanut rikas mies joutui taivaassa katselemaan kuinka ensimmäinen oli tullut viimeiseksi ja viimeinen ensimmäiseksi.

Kertomuksessa ei puhuta mitään köyhän Lasaruksen uskosta, mutta hänen nimensä antaa meille vihjeen. Lasarus on hepreaa ja merkitsee ”Jumala auttaa”. Kertomuksen päähenkilöistä vain Lasarus mainitaan nimeltä. Sen tähden nimi ”Jumala auttaa” ei voi olla sattumaa. Lasaruksen ja rikkaan miehen välinen suurin ero ei ollutkaan omaisuuden määrässä vaan uskossa. Rikkaalta, nimettömältä mieheltä puuttui Jumala, Lasarus taas turvasi Taivaalliseen Isään. Siinä oli heidän suurin eronsa.

Rikkaan miehen kohtaloksi ei lopulta muodostunut hänen vaurautensa vaan se, että hän oli unohtanut sen mistä kaikki hyvä lopulta on lähtöisin. Rikkauden kautta hänelle oli annettu poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet auttaa. Kuitenkin hän jätti tilaisuutensa käyttämättä. Hänen omatuntonsa oli sokea huomaamaan sitä hätää, joka oli aivan hänen porttinsa ulkopuolella. Hän eli itsekkäästi ja sulki silmänsä ympärillään olevalta hädältä. Lopulta hänen hyvä osansa kääntyi tappioksi. Rikkaan miehen omaisuus oli katoavaa, Lasaruksen usko taas oli katoamatonta.

Tänään Lasarus muistuttaa meitä siitä, että Jumala auttaa. Samalla hän herättelee meitä huomaamaan sen, mistä kaikki hyvä viime kädessä on lähtöisin. Lasaruksen ja kaikkien muiden kristittyjen kanssa saamme näinä aikoina liittyä Jumalan hyviä lahjoja ylistävien kuoroon:

”Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta.”

 

 

 

 

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

”ÄITI, MITÄ TARKOITTAA KOLMIPUOLINEN JUMALA?”

Lapset kyselevät vaikeita. Vaikeisiin kysymyksiin yksinkertaisen ja ymmärrettävän vastauksen antaminen on haastavaa ja kuitenkin se on tärkeää. En tiedä, kuulostaa kuin en olisi kuullutkaan. En itsekään ymmärrä, ei anna oikein fiksua vaikutelmaa ja teologinen selvitys ei aivan avaudu.

Lasten kysymykset pakottavat ottamaan selvää. Netti on oivallinen tiedon lähde. Kangasalan seurakunnan nettipapin vastaukset ponnahtavat kotoisasti Googlesta ja saarna.net tarjoaa selkeän opetuksen Jumalan koko rakkauden esiin tulemisesta kolmen eri persoonan kautta. Muutamia vuosia sitten joka kotiin on jaettu myös katekismus, josta vastauksia voisi kaivaa kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta. Mutta, mitä vastaan lapselle?

Jumalan rakkaus on niin suurta, ettei sitä pysty ilmaisemaan vain Isä Jumala, joka loi ihmisen ja ihmistä varten auringon, eläimet, kasvit ja kaiken rakkaudessaan, vapaaehtoisesti tyhjästä. Jumalan rakkautta ilmaisemaan tarvittiin myös Jeesus, jonka työ maanpäällä maksoi Jumalallekin paljon. Hänen oli annettava poikansa meidän ihmisten syntien vuoksi. Se oli ihmeellisin Jumalan rakkauden osoitus ja vielä enemmän oli luvassa. Jumala halusi rakastaa ihmisiä lähettämällä Pyhän Hengen herättämään elämää, puolustamaan ja jakamaan Jumalan lahjoja, armolahjoja. Kaikkia Jumalan persoonia tarvitaan, että voisimme kokea sen rakkauden, jolla taivaan Jumala haluaa meitä rakastaa.

Onneksi Pyhän Kolminaisuuden päivä, jota ensi sunnuntaina vietetään, on myös uskontunnustuksen päivä. Ei minun tai lapseni tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, että yhdymme muiden uskovien ja epäilijöiden kanssa yhteiseen uskontunnustukseen. Minä uskon. En ymmärrä, mutta uskon, että Jumala on suorastaa kolmiosainen, eikä vain kolmipuolinen. Vaikka hän on yksi, hänellä on kolme ”olomuotoa” meidän rakastamiseen. Hän on pyhä, kolmiyhteinen Jumala.

 

 

 

 

 

Sirpa Ilkka-Ahola,
diakoni

 

HELLUNTAIN HENKI

Tulevana sunnuntaina vietämme helluntaita, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa. Raamatussa kerrotaan (Ap.t. 2), kuinka Jeesuksen lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta toteutui voimallisella tavalla. Vastikään lukkojen takana piileskelleet pelokkaat miehet astuivat esiin ja julistivat kaiken kansan keskellä sanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kuulijajoukko, joka koostui eri puolilta tulleista ja eri kieliä puhuvista pyhiinvaeltajista, kuuli noiden oppimattomien miesten julistavan juuri heidän omalla kielellään. Yli 3000 ihmistä liittyi tuona päivänä kristilliseen seurakuntaan.

Ensimmäisen kristillisen helluntain julistajien saarna oli äärimmäisen yksinkertainen. Se oli selkeää ja koristelematonta todistusta siitä mitä oli tapahtunut ja minkä opetuslapset olivat omin silmin nähneet. Pyhä Henki vaikutti ihmisten sydämissä niin, että kuulijat vakuuttuivat kuulemastaan ja kysyivät, mitä pelastuksen eteen tuli tehdä. Vastauskin oli yksinkertainen. Kaikki on jo tehty. Usko ja anna kasteessa liittää itsesi pelastettujen joukkoon.

Pyhä Henki toi helluntaina pelastuksen sanoman ihmisten sydämiin. Sama on mahdollista myös tänään. Helluntain henki tuo Kristuksen ihmisten keskelle. Henki rohkaisee meitä turvautumaan häneen, joka on voittanut synnin ja kuoleman. Henki kannustaa lähtemään lukittujen ovien takaa murtamaan pelon ja varautuneisuuden suojamuureja. Henki kuljettaa ihmisiä kohti toisiaan, niin että kauniit puheet muuttuvat todellisiksi rakkauden teoiksi. Näin kesän kynnyksellä saammekin sydämissämme liittyä vanhan helluntairukouksen sanoihin: ”Tule, Pyhä Henki ja lähetä taivaallisen valoi säteily. Pese se mikä on likaista, kastele se mikä on kuivaa, paranna se, mikä on haavoittunut. Murra se mikä on kovaa, lämmitä se mikä on kylmää.”

Pyhä Henki avaa ihmisille tien Jumalan yhteydessä elämiseen. Ihmiselle, jota Helluntain henki koskettaa käy samoin kuin maailman alussa. Maa oli autio, tyhjä ja pimeä, mutta sen yllä liitelevä Jumalan Henki loi siihen valon ja elämän. Samoin luo Pyhä Henki tänäänkin tyhjiin, pimeisiin ja synnin sitomiin ihmissydämiin taivaan valoa ja ikuista elämää.

 

 

Markku Viitala, kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

SINISEN TALON ARKEEN KUULUU RUKOUS

Istun matalalle jakkaralle klo 8.30. Meitä on kaksi, joskus kolme kun laulamme vielä aamukähein äänin.”Laupeuteesi minä turvaan jo varhaisesta aamusta….. Luemme psalmin ja Vanhan Testamentin tekstin. Olemme hiljaa hetken. Laulamme ja rukoilemme…..”Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale…..sinne missä on pimeyttä, loisin Sinun valoasi…missä alakuloisuutta virittäisin iloa”

Siunaamme itsemme ja kaikki ihmiset.

Lähdemme töihimme ja maailma tulee vastaan sellaisena kun se meille tänään annetaan. Postia, puheluita, sopimisia, tapaamisia, huolia ja murhetta, mutta myös iloa ja valoa.

Koko maailma on tullut luoksemme myös uutisia kuunnellessa, ehkä bussissa istuessa tai kadulla kävellessä. Mutta, jos on mahdollista, istun taas rukousjakkaralleni klo 13 samassa Sinisen Talon kappelissamme, ja laulamme nyt ehkä vähän isommallakin porukalla. Luemme evankeliumitekstiä, olemme hiljaa ja rukoilemme ”Johdata meidät valheesta totuuteen, pelosta luottamukseen. Täytä rauhalla meidän sydämemme ja maailmamme, maailmankaikkeutemme.”

Ja elämä jatkuu. Puhelin soi, seuraavan päivän työt valmistellaan, joku leipoo ja alkaa laittamaan yhteistä iltapalaa. Sovimme vieraiden tulosta ja kirjoitamme kirjeitä….Illalla yhteisen iltapalan jälkeen klo 20.00 ovemme käy ja sieltä tulee naapurimme yhteiseen rukoukseen. Joskus meitä on liki kymmenenkin illan rukoushetkessä. Viikonloppuisin toista kymmentä. Iltarukouksen hiljaisuuden jälkeen muistamme esirukouksessa kaikkia rakkaitamme, myös naapureitamme. Muistamme niitä, joihin päivällä olemme olleet yhteydessä, ketä tavanneet, ketä ajatelleet. ”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut….”

Kaikki tuo mitä kuvasin, on arkeamme jokaisena päivänä täällä Ukinrannan Sinisessä Talossa.

Vuosi sitten muutimme tänne Kaarinasta Turun läheltä, jossa nämä rukoushetket ovat olleet päivittäistä elämää noin 25 vuotta. Asukkaat vaihtuivat, mutta rukous ei lakannut. Nyt on vaihtunut paikka, mutta rukous ei ole lakannut. On ollut melkein uhkarohkeaa asettua keskelle Kangasalaa vain elämään.

On ollut uskaliasta tuoda tullessaan meille tuttuja perinteitä, lauluja ja elämäntapaa tänne, missä kaikki on kulkenut jo vuosisatoja omaa turvallista rataansa.

Mutta kun menemme pyhänä Kangasalan kirkkoon täältä tai joskus Sahalahden kirkkoon suuremmallakin joukolla, nauttiaksemme yhdessä ehtoollista muiden kristittyjen kanssa olemme olleet

iloisia tunteesta, että kuulumme samaan perheeseen, Kristuksen kirkkoon.

Lähetystyössä Tansaniassa 15 vuotta olleena, neljän (kolmessa eri maassa asuvan) lapsen äitinä ja neljän lapsenlapsen mummona olen tottunut uusiin paikkoihin ja uusiin haasteisiin. Korvissani kaikuu jatkuvasti Ylösnousseen Vapahtajan ja Taivaaseen astuvan Herrani Sanat: ”Menkää…..Minä olen teidän kanssanne”. Päivittäiset rukoushetket ja hiljaisuus Ukkijärven rannalla Sinisen Talon kappelissa vahvistavat tätä tunnetta ja lupausta yhä uudelleen.

Riitta Heino, pastori

EIPÄ OLLA AIKOIHIN NÄHTY!

Eipä olla aikoihin nähty! Nimittäin kunnolla. Huomasin tuossa hiljattain, että koko maailma kääntyi yhtäkkiä minua vastaan. Aamun sanomalehteä ei saanut luettua kunnolla, töissä oli joidenkin kirjojen tekstit painettu suttuiseksi ja ruokien valmistusohjeet oli alettu painaa kiusallisen pienellä tekstillä. Tahallaanko ne kiusaavat? ”Ennen vanhaan tehtiin parempia silmälaseja” tapasi mummoni sanoa.

Optikko sitten rauhoitteli ja kertoi, ettei silmälaseissa sen enempää kuin kirjoissakaan mitään vikaa ole. Kuuleman mukaan silmä vaan iän myötä tahtoo väsyä, eikä enää jaksa tehdä työtä samalla tavalla. Todettiin yhdessä että ihmekös tuo, jos silmä väsyy, onhan tässä tullut vuosien varrella jo yhtä sun toista nähtyä. Onneksi tähän vaivaan on olemassa hoito. Mutta kiusallinen vaiva oli. Kun tahtoisi nähdä, mutta ei näe.

Toisellakin tavalla tuo näkö alkaa tässä iän karttuessa muuttua. Sitä alkaa nähdä omaa elämäänsä vähän eri tavalla, vähän niinkuin eri valossa. Saavutukset haalistuvat ja monet ennen ihaillut asiat menettävät loistoaan. Omat elämän takut ja roiskeet harmittavat. Mutta kaikkein pahinta on kun näkee oman elämänsä valinnoissa vääriä vaikuttimia: rakkaudettomuutta, suoranaista kovuutta ja itsepäisyyttä.

Tämä on vielä kiusallisempaa. Näkee, vaikka ei haluaisi nähdä. Eikä tähän löytynyt kaapista tablettia. Ajattelin mennä sanankuuloon.

Kirkossa kuulin saarnattavan: ”Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin (Kol 2:13-14).

Enkä minä nähnyt kirkossakaan kunnolla. Tuli nimittäin vedet silmiin.

Jari Laulainen, Kangasalan seurakunnan nimikkolähetti

 

MATKALLA KOTIIN

Viikko sitten palasin kotiin maasta, jossa Paavali oli aikoinaan kulkenut ”apostolin kyydillä” paikasta toiseen, julistanut ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta ja perustanut monia seurakuntia. Nyt samaiset seurakunnat kirkkoineen ovat raunioina , joita turistit käyvät katsomassa. Ulkonaisesti näyttää siltä, että kristillinen kirkko on tuosta maasta kokonaan hävinnyt.

Siksi olikin hyvin koskettavaa olla sunnuntaina mukana noin 50 muun henkilön kanssa messussa, jossa kolme nuorta miestä kastettiin Jumalan perheväen ja paikallisen luterilaisen seurakunnan jäseniksi. Mistä tämä kaikki kertoo? Eikö siitä , että Jumala tekee työtään julistetun sanan ja sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen kautta yhä tänään, myös siellä missä näemme vain hengellistä kuolemaa ja pimeyttä.

Tehtävämme on nyt rukoilla uskon kasvua juuri kastetuille, jotka joutuvat elämään monenlaisen paineen alla , ehkä ensimmäisinä kristittyinä perhepiirissään.. Jotkut heistä menettävät työpaikkansa tai joutuvat perheensä hylkäämiksi Kristuksen tähden. Mutta heidän sydämissään elää toivo ja kaipuu taivaalliseen kotiin, jonna Jeesus on luvannut omansa viedä.

Siinä meille helpoissa oloissa eläville kristityille ajattelemisen aihetta..

Paluumatkani tuosta keväisestä miljoonakaupungista osui siihen ajankohtaan, jolloin monet suomalaisetkin joutuivat odottelemaan lentojen normalisoitumista ja miettimään, millä konstilla pääsisi pian kotimaahan..Minulla ei ollut hätää, asuinhan tyttäreni perheessä. Silti sydämessä oli jo ikävä kotiin. Yhtenä päivänä kuulin pienen 3-vuotiaan lapsenlapseni Leean, selittävän leikkikäverilleen: ”Muista aina, kun rukoilet , että puhut Jumalalle ja muista aina, että Jeesus johdattaa sinut omaan kotiin.” Hyvin hän oli kuunnellut äidin lukemaa kirjaa. Tietämättään hän myös rohkaisi mummiakin, joka oli turhaan hädissään.

Taivaan isän pikkutarkasta huolenpidosta kertoi se, että pääsimme lentämään muutaman päivän viiveellä Helsinki-Vantaan lentoasemalle sinä päivänä, jolloin se oli auki vain muutaman tunnin. Toinen ihme oli se, että henkilökohtaiset lääkkeeni riittivät juuri paluupäivään asti.. Mitä Jeesus puhuikaan Raamatussa siitä, että päämme hiuksetkin ovat lasketut. Todellakin, Isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen.

”Kun takaa maiden merien hän pienen muuttolintusen tuo kotiin turvaisesti, niin miksi pelkään, vapisen, myös minut niin kuin lintusen, Hän johtaa kotiin asti.” ( v. 593:6)

 

 

 

Siunattua kevättä
Liisa Majanen
lehtori

 

 

OPPIAKO TIAISPARVESTA?

Lintulaudalle lehahti tiaisparvi. Ne nokkivat sulassa sovussa jäistä talipalaa. Viereisen puun oksalla katseli sinitiainen lintulaudalle. Se keräsi kaiken rohkeutensa ja lensi muiden joukkoon. Yksi tiaisista teki äkkisyöksyn tulijaa kohtaan. Toinen liittyi mukaan. Sinitiainen lensi pelästyen kauempana olevan puun oksalle. Se jäi odottamaan, milloin tiaiset lopettavat, että se voisi käydä aterialle. Talipalasta riittäisi sillekin. Pala oli kyllin suuri.

Tiaisparvessa oli selvästi johtaja, joka sai yhden mukaansa estämään talipalan jakamisen vieraan kanssa. Muut tiaiset olivat joko välinpitämättömiä tai keskittyneet niin omaan syömiseen etteivät ehtineet reagoida.

Meillä on esikuvia tai johtajia, joita seuraamme. Kuulumme monenlaisiin ryhmiin. Eri ryhmissä käyttäydymme välistä samoin kuin tuo tiaisparvi. Luulemme, että jotkut asiat kuuluvat vain meille ja samanmielisille kuin itse olemme. Emme halua tai pysty ottamaan toista huomioon. Joskus meiltä puuttuu riittävä tieto ja kyky nähdä asioita laajemmin. Millainen on meidän johtajamme, johon luotamme?

Ensi sunnuntain aiheena on Hyvä Paimen (Joh. 10:11-16 ). Jeesus sanoo olevansa hyvä paimen, joka haluaa lampailleen vain hyvää. Hän suojelee, vie uusille laitumille, hoitaa haavoittuneet ja etsii kadonneet. Voiko parempaa toivoa? Minua varten on joku, joka pystyy samalla ottamaan kaikki muutkin huomioon. Minua eikä ketään toistakaan jätetä yksin. Jeesus kulkee kanssamme niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

JEESUKSEN TYÖTOVERI

Vasta Herransa ylösnousemuksen jälkeen opetuslapsille alkoi vähitellen selvitä kuka Jeesus todella oli. Vasta pääsiäisaamun hämmentävän, mutta samalla niin riemullisen sanoman jälkeen, heille alkoi kirkastua Jeesuksen tehtävä. Vasta silloin heille alkoi valjeta, että Jeesuksen tehtävä ei ollut päättynyt Golgatan ristille eikä edes tyhjän haudan ihmeeseen. Ja vasta noina hämmentävinä päivinä heille alkoi avautua myös se tosiasia, että juuri heidät, tavalliset ihmiset Herra oli valinnut työtovereikseen, julistamaan riemullista sanomaa suurimmasta ihmeestä, syntien anteeksiantamuksesta.

Jo kaksituhatta vuotta Jeesuksen seuraajat ovat toimineet Herransa työtovereina, eri puolilla maailmaa. Toiset ovat julistaneet sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta päätoimisesti, toiset ovat julistaneet oman toimensa ohella. Evankeliumin julistaminen on annettu jokaisen kristityn tehtäväksi. Aina emme osaa, emme jaksa, ehkä emme haluakaan toimia Kristuksen työtovereina. Sanoma kadotuksesta ja pelastuksesta, synnistä ja anteeksiannosta ei ole aina muodissa. Siltikin Jumala on lähettänyt meidät työhönsä ja toimii kauttamme. Siltikin Hän haluaa, että puheillamme ja kättemme töillä välitämme eteenpäin sanomaa rakkaudesta, joka voittaa syyllisyyden, pelon, yksinäisyyden ja elämän tyhjyyden.

Työskentely ja elämä Thaimaassa on opettanut minulle jotain siitä, mikä merkitys Jeesuksella on. Tässä maassa koetetaan kerätä hyviä ansioita, teoin tai rahan avulla, jotta päästäisiin kohoamaan taivaaseen johtavilla tikapuilla. Tässä maassa pelätään henkiä ja koetetaan kaikin tavoin lepyttää niitä. Tässä maassa ajatellaan, että elämän vaikeuksista kärsivä on itse syyllinen huonoon osaansa – hänen on täytynyt tehdä entisessä elämässään jotain pahaa, ja tämän elämän vaikeudet ovat palkkio siitä. Selvitköön siis, miten parhaiten taitaa!

Sanoma Jeesuksesta yllättää ja vapauttaa: Jeesus on tehnyt sen ainoan teon, joka tarvitaan taivaaseen pääsyyn – usko ja luottamus Häneen riittää meidän osaksemme. Jeesus on voimakkaampi kuin mikään henki – jos luotamme ja turvaudumme Häneen, muilla henkivalloilla ei ole valtaa meihin. Jeesus on antanut meille esimerkin toistemme rakastamisesta ja palvelemisesta – jos me olemme Jumalan rakastamia, me voimme myös jakaa tuota rakkautta eteenpäin.

Siksi rukoukseni on, että Jumala, joka on jo kasteessa kutsunut minut ja meidät kaikki työtovereikseen, julistamaan sanomaa ylösnouseesta Kristuksesta, antaisi meille, tavallisille ihmisille viisautta, voimia ja luottamusta toimia Hänen hyvän tahtonsa ja rakkautensa välittäjinä. Sillä sanoma ylösnousseesta Kristuksesta on julistamisen arvoinen.

Suvimarja Rannankari-Norjanen, Kangasalan seurakunnan nimikkolähetti
Suomen Lähetysseura, Thaimaa

 

YLLÄTYS

Kaupoissa myydään pääsiäismunia. On monenlaisia suklaamunia värikkäissä käärepapereissa. Pääsiäismunan sisällä on yllätys, yleensä jokin pieni lelu tai koottava esine. Minun lapsuudessani tuo yllätys oli useimmiten sormus.

Maailman ensimmäisen pääsiäisyllätyksen kokivat Jeesuksen ystävät Maria ja Salome. Pääsiäisaamuna lintujen laulaessa he menivät surullisina ystävänsä haudalle. Enkeli oli siellä ja sanoi jotain käsittämätöntä: miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta? Naiset eivät olleet uskoa silmiään ja korviaan, mutta totta se oli: Jeesus oli noussut kuolleista. Hämmentyneet ja iloiset naiset lähtivät kertomaan asiasta Jeesuksen opetuslapsille.

Tavallinen kananmuna näyttää kuolleelta, mutta senkin sisällä on yllätys. Siellä on uuden elämän alku. Varhaiskristityt tunsivat munan symbolina ikuisesta elämästä. Ikuinen elämä on nyt vielä salattu asia. Uskon asia. Munan sisällä uusi elämä on salaisuutena. Yllätys on, että kuolleelta näyttävän munan sisältä ponnahtaa keltainen, eläväinen tipu. Uusi elämä.

Hyvää Pääsiäistä! Terhi Pellinen lapsityönohjaaja

ON JA OFF

Suuri juhla pääsiäinen lähestyy, palmusunnuntai on jo ovella. Palmusunnuntain raamatuntekstissä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin aasilla, työjuhdalla. Hän ei ratsastanut Jerusalemin pääsiäisjuhlille komealla valkoisella ratsulla, vaikka hänet vastaanotettiin kuin kuningas. Hänen eteensä levitettiin vaatteita ja kansa hurrasi hänelle palmunoksat käsissään: Hoosianna, hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. He olivat innoissaan siitä, että Jeesus – suuri opettaja, saapuu kaupunkiin. Kuitenkin hetkeä myöhemmin he olivat valmiita kääntämään hänelle selkänsä huutamaan Jeesukselle: ristiinnaulittakoon, ristiinnaulittakoon.

Tällaisia me ihmiset olemme, toisena hetkenä tunnustamme, että Jeesus on Herra, kuninkaamme ja toisena hetkenä käännämme hänelle selkämme ja sanomme mene pois, tänään et vieraile luonani. Voimme ikään kuin valita, milloin suostumme ”näyttäytymään” Jeesuksen seurassa. Vaikka meidän ihmisten usko välillä horjuisi ja epäilisimme Raamatun sanan totuutta, muista että Jumala on aina uskollinen omilleen. Hänen Sanansa on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän on muuttumaton ja aina sinun puolella. Vaikka sinä kääntäisit hänelle selkäsi, hän odottaa sinun paluutasi.

Ihmettelen usein, miltä Jeesuksesta tuntui ratsastaa Jerusalemiin tietäen oman kohtalonsa. Tietäen, että hurraava kansa kääntyisi pian häntä vastaan. Hän ratsasti sinne, jotta voisi kuolla meidän syntien tähden ja avata meille tien taivaan kotiin. Ole sinäkin nöyrällä mielellä ja elä tätä hetkeä, kuitenkin mielessäsi ajatus siitä olet matkalla, matkalla Taivaan kotiin, Jeesuksen luokse. Älä siis käännä selkääsi Jeesukselle, pääsiäisen Herralle!

 

Monika Viitala
diakoni
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

MARIA, HERRAN ÄITI!

Tiedätkö muuten, kuka on ainoa henkilö maailmanhistoriassa, jonka syntymä, elämä ja kuolema on tiedetty jo vuosisatoja ennen kuin nämä asiat tapahtuivat? Näitä tapahtumia myös odotettiin vuosisatoja käymään toteen juutalaisen kansan keskuudessa. Varsinkin silloin, kun kansa odotti vapauttajaansa sorron ja ikeen alla. Profeetta Jesaja eli 700-luvulla eKr, ja hänen nimeään kantava Raamatun kirja kertoo mm. Messias-ennustukset. Aika uskomaton ja hurja juttu, että ennustukset sitten vielä kävivät toteen Kristuksen syntyessä Marian pojaksi. Tämä tekee asian ainutlaatuiseksi tapahtumaksi maailmanhistoriassa, jollaista ei ole ennen ollut, eikä sen jälkeen tapahtunut kenellekään toiselle kuin Jeesukselle Kristukselle. Eikä siinä vielä kaikki - Kristus paitsi syntyi, myös eli, ja kuoli siten kuin oli ennalta kerrottu. Raamatun lisäksi asiasta kertoo myös mm. roomalainen historiankirjoitus. Jollemme usko Raamatun sanaa, voinemme uskoa edes sen ajan suurvallan historioitsijan virallista historian kirjoitusta, vai mitä.

Mutta mitä Marialle merkitsi saada kuulla tulevansa Jeesuksen äidiksi? Varmaan oli Marialle, nykymittapuun mukaan nuorelle tytölle, uskomaton juttu tulla ennustetun Messiaan äidiksi. Hän varmaan ihmetteli ja oli hyvin hämmentynyt siitä, että voiko tällaista tapahtua minulle? Olen sitä paitsi kihlattu jo toiselle, mitä hänkin siihen sanoo, että olen raskaana. Häivähdys pelkoakin kävi varmaan mielessä. Mutta tämän kaiken kuitenkin enkeli Gabriel kävi hänelle kertomassa ilmestyessään Marialle.

Juttu päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä myöhemmin Maria puhkesi kiitoslauluun onnellisuudesta ja sydämensä kyllyydestä käydessään kertomassa asiasta Johannes Kastajan äidille. Tämä Elisabeth oli kuudennella kuukaudella raskaana. Myöhemmin hänen poikansa Johannes kastoi Jeesuksen Jordan-virran vedellä, kuten voimme Raamatusta lukea.

Nykyäänkin olisi varmasti maailman hienoin juttu, enemmän kuin lottovoitto tulla Jumalan pojan äidiksi, maailmanhistorian ainoaksi ja ainutlaatuiseksi Jumalan äidiksi. Varmasti tällainen henkilö tulisi olemaan kaikissa lööpeissä ja suurimmassa mahdollisessa julkisuudessa nykyaikana. Mutta niin voi tapahtua vain yhdelle, ja se on jo tapahtunut Marialle, kuten oli ennustettu, ja kuten tapahtui. Mutta nykyajan äideille Marian äitiys voi ehkä olla tietynlaisena esikuvana siinä, että lapsen syntymä on onnellinen ja hieno juttu. Ja että siinä voi nähdä myös esikuvallista jumalallista sisältöä - olihan Jeesus-lapsi Jumalan lahja ihmiskunnan pelastukseksi. Kuten jokainen lapsi on lahja, kun asiaan oikein ja vastuullisesti pohtii oikealla asenteella. Niin kuin Maria ja Joosef, jotka kantoivat heille annetun samalla jumalallisen ja inhimillisen tehtävän ja vastuun.

Maria ja Joosef voivat tuoda mieliimme paitsi äitiyden, perheen, isyyden ja lapsuuden tärkeän osan. Samoin he voivat saada meidät tiedostamaan tuon tärkeän ja vastuullisen kasvatustehtävän perheen ja lähimmäistemme parhaaksi kaikille niille, joiden kohdalle tuo ikimuistoinen ja kaunis tehtävä suodaan. Ja niille joille ei suoda on tarjolla monenlaista epäitsekästä tekemistä, rakkaudellista auttamista, kummina toimimista, kaikenlaista muistamista tutuille lapsille tärkeinä aikoina ja päivinä. Sellaisia tekoja, joista itse aikanaan kuitenkin saa sen parhaan palkkion: Hyvän mielen ja tietoisuuden siitä, että on saanut parhaalla mahdollisella tavallaan toimia elämää rakentavan rakkauden välikappaleena, aivan kuten Maria ja Joosefkin elämänsä elivät ihmiskunnan hyväksi. Ensi sunnuntai on Marianpäivä. Tule silloin vaikka kotikirkkoosi kuulemaan lisää tästä asiasta.

 

 

 

 

 

Matti Huomo
kanttori

 

 

ELÄMÄN LEIPÄÄ KAIKILLE

Kerrotaan, että jossakin Englannin siirtomaassa otettiin hotelliin nuori poika töihin. Hänen tehtävänsä oli olla ”Boy”, joka koputtaa huoneitten ovella ja tiedustelee, tarvitsevatko asiakkaat jotain. Koputus ei saanut olla häiritsevän kova, mutta ei liian hiljainenkaan. Oli tärkeää esittäytyä ovella: ”My Lord, it`s the Boy.” (” Herra, täällä on poika..”)

Kerran eräällä ovella kukaan ei reagoinut koputukseen. Poika koputti kovemmin. Ei vastausta. Sitten hän kolkutti oikein kunnolla. Oven takaa kuului karjaisu:”Kuka siellä on?” Nuori hotellipalvelija säikähti niin pahan kerran, että vastasi:” My boy, it`s the Lord.” ( ”Poika, täällä on Herra.”) Tarina ei kerro jatkoa, mutta todennäköisesti poika sai kuulla kunniansa.

Maailmassamme on ennenkuulumatonta, että korkea-arvoinen herra kyselee alaistensa tarpeita. Raamatun lehdillä on toisin. Siitä kertoo ensi sunnuntain evankeliumi. Jeesus oli täynnä myötätuntoa nähdessään suuren ihmisjoukon tulevan Gennesaretin rannalle, jonne hän oli mennyt oppilaidensa kanssa. Hän kyllä tiesi, että monet ihmisistä olivat liikkeellä uutta sensaatiota odottaen . He näet olivat kuulleet ja nähneetkin Jeesuksen monista ihmeellisistä tunnusteoista , erityisesti sairaiden parantamisesta. Tällä kertaa Jeesus näki nälkäiset ihmiset ja tahtoi auttaa heitä. Jeesus käytti samalla tilaisuutta hyväkseen opettaakseen oppilailleen jotakin uutta. Jatkossa , viedessään sanaa Jeesuksesta eteenpäin, oppilaat joutuisivat yhä uudelleen näkemään tilanteita, jotka tuntuisivat umpikujilta ja ihmisten kyvyt loppuisivat varsin pian.

Tuntemattoman pojan yksinkertaisten eväiden kautta Jeesus opettaa meillekin taivaallista matematiikkaa: 5 leipää plus 2 kalaa plus Jeesus on yhtä kuin ihme. Tuhannet tulevat ravituiksi, mutta ilman Jeesusta ne eivät saa mitään aikaan.

Ihminen, joka on saanut nälkäänsä ruokaa, vaikkapa vain leipää, on hetken aikaa tyytyväinen, mutta uusi nälkä alkaa pian vaivata. . Kun kerran ihmiseksi syntynyt Jumala tarjoaa meille elämän leipää ja ikuista elämää, on kummallista, jos teemme Jeesuksesta eräänlaisen ihmemiehen, jolta saamme kuin automaatista tilauksemme mukaan, mitä vain tarvitsemme. Kuitenkin Jeesus Kristus on enemmän. Hän on kaiken Luoja ja omistaja. Leipäkin tulee lahjana häneltä. Sekä ajallinen ruoka että evankeliumin sanoma Jeesuksesta on tarkoitetttu jaettavaksi kaikille tasan. Olemmehan mukana

”Elämän leipää kaikille” -operaatiossa diakonia- ja lähetystyön kautta.

Rukouksemme olkoon: ”Vapauta , Herra, meidät siitä pelosta, ettei ruokamme riitä. Anna meille leipä täksi päiväksi ja sen mukana luottamus siihen, että sitä on huomennakin tarpeeksi. Opeta myös meitä iloiten omastamme jakamaan.”

 

 

 

Liisa Majanen
srk-lehtori

 

 

 

MIKÄ SE LUULEE OLEVANSA?

”Ai se helvetin uskovainen?” Häpeä läsähti naamalle. En kuullut keskustelusta mitään muuta. Silti tiesin, että puhuivat minusta. Pari vuotta vanhempi ysiluokkalainen ei selvästikään pitänyt tempauksestani. Mutta samoin kai hänkin olisi toiminut, jos hänen vaivalla hankkimiaan luokkaretkiarpajaisten palkintoja olisi varastettu. Minua se suorastaan ärsytti, joten kävin sanomassa asiasta luokkakaverilleni, joka oli avaimenperän pistänyt taskuunsa. Tämä purki pahaa oloaan vanhemmalle kaverilleen, joka teki suoraviivaisen päätelmän: uskovainen tekee uskovaisen tekoja.

”Mihin tämä käsky perustuu”, kysyi lakimies. Taas niska punotti. Rauhanturvamission komentaja oli juuri ilmoittanut, että 60 hampaisiin asti aseistautunutta taistelijaa on velvoitettu tulemaan jumalanpalvelukseeni joka sunnuntai. Pöydän ympärillä ei ollut mitään partiopoikia. Operatiivisen toiminnan, huollon ja tiedustelun kapteeneita seurasivat henkilöstön yliluutnantti ja jääkäriluutnantti. Upseerit tuijottivat everstiluutnanttia epäuskoisina. Minä hapuilin näkymättömyysviittaani. Odotin, missä vaiheessa arvovaltaiset äijänköriläät kääntyvät sotilaspastorin puoleen kysyäkseen, onko tässä aikuisten miesten pyhäkoulussa tarkoitus liimailla lammastarroja paimentauluihin, vai katsooko pappi paremmaksi opettaa Raamatun kertomuksia kiiltokuvien avulla. Olin tukenut komentajan ehdotusta pakollisesta jumalanpalveluksesta, mutta juuri nyt se ei tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Ammattisotilaat saivat minut tuntemaan itseni jälleen seiskaluokkalaiseksi.

Pahin nöyryytys oli kuitenkin komentajan vastaus. ”Minun tahtooni”, hän vastasi lakimiehelle silmäänsä räpäyttämättä. Asiasta ei enää keskusteltu. Eikä hän pitänyt itseään edes uskonnollisena ihmisenä. ”Mikä uskomaton suoraselkäisyys”, minä tuumin yrittäessäni kömpiä pöydän alta jotakuinkin huomaamattomasti istumapaikalleni. Minun olisi pappina pitänyt ponkaista pystyyn ja rohkeasti todistaa, että sotilaspastori kannattaa järkkymättä komentajan päätöstä. ”’Minä en häpeä evankeliumia’, sanoi Paavali. En häpeä minäkään!” Pakanakomentaja kolkkasi minut omalla aseellani.

Taidan tilata uuden annoksen suvaitsevaisuusmössöä. Se on hyvää! Kun äänestää pari sekuntia myöhemmin kuin muut, ehtii valita suosituimman vaihtoehdon. Joukon mukana ei tarvitse olla erilainen. Paksunahkainen ei tarvitse selkärankaa. Eikä se, joka seisoo tiiviisti massan keskellä. Helppo ja kivuton vaihtoehto. Toisin valitsi esimerkiksi Stefanos, ensimmäinen marttyyri. Kaveri putosi polvilleen, kun kivisade kävi liian sakeaksi. Ei tinkinyt linjastaan. Ei hävennyt. Vieläpä rukoili vainoajiensa puolesta ennen kuin nukkui pois. Vaikka jalat pettivät, selkäranka kesti. Tunnustusta tuli arvovaltaiselta taholta. Itse Jeesus nousi Jumalan oikealla puolella seisomaan suoraselkäisen todistajansa kunniaksi.

Diplomi sille, joka keksi, että tuuliviiristäkin voi tehdä kantavan rakenteen. Kun totean, että ”Jumala on samaa mieltä kuin sinä”, ei mielipidettään tarvitse enää koskaan muuttaa. Aina kelpaa enemmistölle. Suomalainen sotilas ei koskaan peräänny. Hän vain kääntyy 180 astetta ja etenee jälleen. Jeesus ei tainnut niksiä tajuta. Jääräpäisyys vei ristille. Hännystelijät jatkoivat samaa linjaa: ”Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi.” Aika tylyä. Kyllä enemmistöön pitää luottaa. Kansa tietää. Pakkohan Jumalan on pikkuhiljaa antaa periksi. Mikä se kuvittelee olevansa? Jumalako?

 

 

 

Marko Sagulin

nuorisopastori

 

 

 

TÄYSIN EKSYKSISSÄ?

Miltäköhän tuntuu olla täysin eksyksissä?! Täysin vailla suuntaa?! Tuosta tunteesta sain jonkinlaisen maistiaisen konkreettisella tavalla jokin aika sitten.

Olin lähdössä Sahalahden seurakuntatalolta eräänä myöhäisiltana. Seurakuntatalolta lähtiessä katuvaloja riittää vain lyhyen matkaa Kangasalle päin, valojen päättyessä alkaa pimeys ja tuolloin oli todella sysipimeää. Kirkkaiden katuvalojen päättyessä tajusin ettei autossani ollut valoja. En ollut huomannut mitään valaistulla pätkällä, mutta heti katuvalojen päättyessä oli pimeys, johon silmäni eivät olleet tottuneet.

Harhailin tiellä. Kävin tien penkalla ja ylitin keskiviivan vastaantulevien kaistalle. Pimeyden alkaessa suunnat tuntuivat katoavan hetkessä eikä lumipyry auttanut asiaa. Vastaantuleva vilkutteli minulle valoja, takana tuleva vilkutteli valoja. Tunne oli kaamea. Hidastin vauhtia, seuraavalle bussipysäkille tuntui olevan valtaisa matka. Olo oli avuton yrittäessäni parhaan kykyni mukaan ohjata autoani. Lopulta pääsin pysäkille ja säikähdyksestä selvittyäni ongelmaan löytyi ratkaisu. Mutta tunne siinä hetkessä, tunteet, jotka huokuivat päälle kotiin päästyäni, säikähdys siitä kuinka lähellä ojanpohjaa tai vastaantulevien kaistaa olin käynyt.

Tuollaiseltako tuntuu ihmisestä joka on totaalisesti eksyksissä, päteekö tunne myös elämässään eksyneeseen? Tältäkö tuntuu ihmisestä, jonka suunta on kokonaan kadonnut?! Hän kulkee elämässään pimeässä ja kun jonkin matkaa riittäneet valot loppuvat onkin seurauksena pimeys. Lähellä olevat ihmiset 'vilkuttelevat valoja' ja yrittävät näyttää suuntaa takaisin valoon, mutta eksyneestä tuntuu, että maailma on aivan ylösalaisin. Sain autooni valot jo tuolla bussipysäkillä ja sainpa vielä ajaa turvallisesti kotiin toisen auton perävaloja seuraten, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Tuolla kerralla minä tarvitsin tätä opastusta pimeästä valoon autoni vuoksi, mutta entä ihmiset, jotka ovat eksyksissä elämässä. Eksyksissä olevat ihmiset, lähimmäisemme, kaipaavat elämäänsä 'valojen vilkuttelijoita' ellei suoranaisia soihdun kantajia. Nykymaailma tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia olla eksyksissä ja kadottaa elämältään suunnan, eksyksissä, pahan olon kourissa olevia löytyy joka ikäluokasta. Niiden joille suunta on selvillä on hyvä olla silloin tukemassa ja auttamassa lähimmäistä takaisin 'valoon'; saamaan uudelleen kiinni elämästään, voimaan henkisesti ja hengellisesti paremmin. Huomaatko sinä, kaipaako joku apuasi?

Katja Mikkola, nuorisotyönohjaaja,
Sahalahden kappeliseurakunta

 

KERMAVAAHTOPÄIVÄN JÄLKEEN

Tiistaina oli laskiaispäivä, karnevaalipäivä. Söittehän riittävästi pullaa kermavaahdolla, vadelmahillolla ja tietysti marsipaanilla möyhennettynä!

Laskaisena syödään reilusti, että jaksetaan 40 päivää paastota. Raskaan ruoan välttäminen tekee sellaisenaan hyvää. Paastoa pidetään henkilökohtaisena asiana. Jeesuskin piti tärkeänä, että ihmisen paasto ei näkyisi muille. Riittää, että taivaallinen Isä näkee. Paasto on itsensä tutkimista. Syväluotavaa mutta ei ilotonta! Silloin penkaistaan itseään vähän syvemmältä ja tehdään tarvittaessa parannusta, vähän kuin uudenvuodenlupauksia. Kieltäytyminen paljastaa tärkeät asiat. Niin käy silloinkin, kun vastentahtoisesti jotakin menetämme

Yhteisökin voi paastota. Joonan kirjassa on reipas kertomus, kuinka Niniven asukkaat paastosivat ja pukeutuivat säkkikankaaseen. Kaupunki paastosi, eivät vain sen ihmiset.

Kangasala paastoaa. Kunnassa tutkitaan ja istutaan säkkikankaassa. Virheistä tehdään parannusta. Pidot on pidetty ja niukka pöytä katettu. Emme varmaankaan miellä asiaa niin, että yhteisönä paastoaisimme, mutta sitähän me teemme.

On eri asia paastota kuin elää pakosta niukkuudessa. Ehkä yhteisönä elämme sen rajamailla. On tiettyä pakkoa, mutta paljon voimme valita. Yhteisöllisen paaston tuntomerkkejä ovat yhteinen tahto olla itseään tutkiva ja tarve löytää olennainen.

Yhteisön paastolla on uhka lipsua henkilökohtaiseksi. Jotkut ehkä laitettaisiin tekemään parannusta enemmän kuin jotkut toiset. Ehkä rehellinen syntipukkikin on markkinoilla myytävänä. Se ei ole paastoa.

Yhteisön paasto on myönteinen asia, kun se tehdään yhdessä. Kun yhdessä palataan hetkeksi ruisleipään ja ollaan yhteisen pöydän äärellä hiljaisella mielellä. Se kysyy nöyryyttä ja ylpeyden nielemistä.

Aina ei paastota, eivätkä kaikki samalla tavalla. Pyhänä ei koskaan paastota, eikä vieraanvaraisuudesta kieltäydytä. Paastonkin aikana lapset, raskaana olevat naiset ja vanhukset saavat ruokaa, jota he oikeasti tarvitsevat.

Yhteinen paasto on mahdollista, koska pääsiäisaamuna kivi on vieritetty haudan ovelta pois samalla tavalla kaikille. Yhteisestä paastosta tulee yhteinen ilo!

  Henri Lehtola, kappalainen

 

AINA EI VOI VOITTAA!

Monesti otsikon jatkoksi kuulee sanottavan, kun voittais edes joskus. Ainakin huippu-urheilijoilla on selvät tavoitteet. Tuloksen pitäisi kehittyä koko ajan. Tilanne huolestuttaa jos kehitys pysähtyy. Tavoite on suunnattu kohti sitä kirkkainta mitalia. Kukaan ei muista eikä ketään kiinnosta kuka oli viides tai kymmenes jossain kisassa. Vain voittajat muistetaan. Joskus jonkun huippu-urheilijan kohdalla toivoo sydämensä pohjasta menestystä. Kuulee sanottavan, että tuolle ainakin toivois, että vihdoinkin voittais jotain suurta urallaan. Ei ole kiva jäädä ikuiseksi kakkoseksi tai ikuiseksi kymmenen parhaan joukkoon olijaksi, jos siitä alkaa olla jo liiaksi kokemusta. Vanha totuus lienee, että ainakin keskimäärin on kivempi voittaa kuin hävitä.

Monelle kuitenkin urheilussa käy niin, että joutuu syystä tai toisesta tyytymään vähempään. Joko paikat ei kestä tai muuten vaan ei oikealla hetkellä onnistu.

Onnistumisia, epäonnistumisia, voittoja ja tappioita koemme elämässä muutenkin kuin urheilun saralla. Monesti olisi kivempi kokea tappioiden sijaan onnistumisia, häviämisen sijaan voittamista, huonouden ja heikkouden sijaan paremmuutta ja voimaa. Takarivin sijasta mieluummin sellainen paikka, mistä olisi paremmat näköalat. Vertaillessa itseä toisiin löytyy aina joku, jolla on jotain enemmän ja jotain paremmin.

Erilaisten heikkouksien, vahvuuksien ja vertailujen keskellä on hyvä muistaa, että meidän ihmisarvomme ei heilahtele sen mukaan miten hyviä tai tehokkaita me olemme erilaisissa asioissa. Meidät on luotu Jumalan kuviksi ja sitä kautta meillä jokaisella on oikeus kokea olevamme arvokkaita ja tulla rakastetuksi. Olemme siis ainutkertaisia persoonia ja siksi kukaan toinen ei ole sen tärkeämpi Jumalan silmissä kuin sinä tai minä. Valitettavasti meidän ihmisten rakkaus toisiamme kohtaan on kovin vajavaista, mutta onneksi Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Meistä jokaisesta on maksettu kallein mahdollinen hinta, Jeesuksen ristinkuolema, jotta voisimme kuulua Hänelle. Kristinusko on olemukseltaan Jumalan hyvien lahjojen vastaanottamista ja Jumalan mahdollisuuksien varaan rakentamista. Ihmisarvomme takuupilarit ovat Jumalan luomistyössä ja lunastuksessa. Jokaisella on siis mahdollisuus voittaa ainakin kerran ja palkintokin on ihan vertailukelpoinen, ei enempää eikä vähempää kuin iankaikkinen elämä, jonka Jumala on luvannut kaikille, jotka Häneen uskovat.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Joh. 1:12

Ari Vettenranta, nuorisotyönohjaaja

 

ARKIENKELI

Kynttilänpäivänä alkaa virallisesti yhteisvastuukeräys. Keräyksen tämän vuoden kohteena ovat köyhät lapsiperheet niin Suomessa kuin Haitissa. Haitin maanjäristyksen johdosta keräys käynnistyi kuitenkin jo etuajassa, sillä haitilaiset tarvitsivat apuamme jo aikaisemmin. Hätäavun lisäksi yhteisvastuu tukee Kirkon Ulkomaanavun pitkäjänteistä työtä Haitissa. Tavoitteena on turvata ruoan saanti ja maaseudun kestävä kehitys ympäristöltään erittäin haavoittuvilla alueilla.

Yhteisvastuukeräyksen 60-vuotisjuhlavuoden teemaksi on valittu enkeli. Ole arkienkeli ja auta, näin yhteisvastuukeräyksen mainokset kehottavat. Hädän ja vaikeuksien keskellä monet meistä ihmisistä toivoisivat enkelien apua. Harvat meistä ovat kuitenkaan enkeliä koskaan nähneet. Kuitenkin keskuudessamme kulkee päivittäin arkienkeleitä, tavallisia ihmisiä jotka voivat kukin omalla tavallaan tuoda apua ja iloa elämäämme. Enkelit eivät aina näyttäydy valkeavaatteisina, sädehtivän kirkkaina kiiltokuvahahmoina. Arjen enkelit pukeutuvat ennemmin farkkuihin ja toppatakkiin eivätkä kaihda käytössä kuluneita työhaalareitakaan.

Raamatussa enkelit tuovat rauhanviestiä Jumalalta. Jouluyön enkeli kuuluttaa: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Psalmissa taas on lohdullinen lupaus: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen” (Ps. 91: 11,12).

Enkelit ovat viestintuojia, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta, ilosta ja toivosta. Enkelit kutsuvat meitä lähimmäisenrakkauteen, he kehottavat meitä pitämään huolta toisistamme. Samalla asialla ovat myös arkienkelit. Elämän arjen keskelle he tuovat oman pienen panoksensa ystävällisten sanojen ja tekojen myötä. Arkienkelit rohkaisevat vaikeuksien keskelle joutunutta ja liittävät kätensä yhteen pyytääkseen Jumalan apua elämän teitä tallaaville sisarille ja veljille. Pienet ystävälliset sanat, toisen ihmisen huomioiminen ja auttaminen ovat tekoja, jotka tuovat valoa ja iloa elämään. Tavallisen kynttilän liekki on pieni eikä sen valo riitä valaisemaan useinkaan koko huonetta, mutta pienen toivon liekin sytyttäminen läheistemme sydämiin auttaa meitä kaikkia jaksamaan.

Tähän enkeliarmeijaan haluan kutsua myös sinut. Ole arkienkeli ja auta!

Markku Viitala, Kuhmalahden kappeliseurakunnan pappi

 

ANSAINNUT SYNTYÄ SUOMESSA

”Kyllä tein kovasti töitä syntyäkseni Suomessa”. Tuollaista lausetta tuskin kuulee ainakaan tosissaan sanotuksi. Meillä itsellämme ei ole mitään ansiota siihen, että olemme syntyneet suomalaisiksi.

Näinä viikkoina, kun olemme seuranneet uutisia Haitin maanjäristyksestä, suremme haitilaisten puolesta. Samalla voimme olla onnellisia siitä, että olemme syntyneet Suomessa.Vaikka meillä täällä Suomessakin moni asia voisi olla paremmin ja läheskään kaikilla ei mene hyvin , meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä eikä kärsiä luonnon katastrofeista.

Viikon päästä virallisesti alkavan yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena kohteena on juuri Haiti.

Lähtemällä kerääjäksi tai lahjoittamalla keräykseen voimme osaltamme olla edes hiukan lievittämässä haitilaisten hätää. Kotimaassa keräyksellä tuetaan köyhiä lapsiperheitä.

Saamme olla kiitollisia niistä asioista, jotka elämässämme ovat hyvin. Jos ajattelemme, että voimme auttaa lähimmäisiämme vasta sitten, kun kaikki omat asiat ovat hyvin, niin sellaista aikaa tuskin tulee.

Aina voimme tehdä jotakin lähellä tai kaukana olevan lähimmäisen hyväksi. Jos emme jaksa muuta niin voimme ainakin rukoilla lähimmäistemme puolesta. Välillä on myös meidän osamme olla avun kohteena.

Ensi pyhän aihe on ”Ansaitsematon armo”. Niinkuin meillä ei ole ansiota siihen, että olemme syntyneet suomalaisiksi, emme myöskään omilla ansioillamme pääse Jumalan valtakuntaan. Jumalan lapseksi synnymme yksin armosta – Kristuksen tähden. Jumala rakastaa meitä jokaista ja kutsuu tänäänkin yhteyteensä.

Kaikesta maailmassa tapahtuvasta kärsimyksestä huolimatta saamme uskoa, että Jumala on oikeudenmukainen ja Hänellä on sittenkin kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Rakkautensa välikappaleina Jumala käyttää meitä vajavaisia ihmisiä.

 

 

 

 

Irma Pyylampi,
diakonissa

 

SALAISUUS SEURAKUNNASTA

Jos joudumme kertomaan mielipiteemme seurakunnasta, sen olemuksesta ja keskeisestä merkityksestä, ajatuksiimme nousee varmasti hyvin erilaisia mielikuvia. Monet ajattelevat ensimmäisenä upeaa ja historiallisesti arvokasta kirkkoamme alttaritauluineen ja tähtineen. Kirkkorakennukseen liittyy useiden kohdalla myös erilaisiin tärkeisiin elämänvaiheisiin kuuluvia, korvaamattoman arvokkaita muistoja.

Joillekin seurakunta merkitsee samaa kuin sunnuntaiaamun perinteinen jumalanpalvelus. Monien tämänkin paikkakunnan ihmisten säännöllisenä tapana on ehkä jo vuosikymmenien ajan ollut juhlistaa pyhäpäiväänsä lähtemällä kirkkoon. Toiset taas yhdistävät seurakunnan sen työntekijöiden tekemään palvelustyöhön. Seurakunta tulee heitä lähelle erilaisten hengellisten tilaisuuksien ja kirkollisten toimitusten, erityisesti kasteen, hautaan siunaamisen ja vihkimisen kautta.

Totta kai kirkko jumalanpalveluksineen kuuluu keskellemme ja on myös oltava palkattua henkilöstöä hoitamaan tiettyä seurakunnallista toimintaa. Saattaa kuitenkin olla monille yllättävää, että Uusi Testamentti ei anna meille oikeastaan lainkaan ohjeita kirkkorakennuksista, papistosta tai edes jumalanpalveluksesta. Sitäkin enemmän Raamattu haluaa ohjata ihmissuhteitamme, vaikuttaa ajatuksiimme, asenteisiimme ja elämänmalleihimme. Jumalamme ei ole kiinnostunut elämästämme vain puolentoista tunnin ajan viikossa tai vain suurina kirkollisina juhlapäivinä. Hänelle on tärkeää saada olla läsnä jokapäiväisessä elämässä, siellä, missä sinä ja minä olemme ja vaikutamme.

Ei ole olemassa osa-aikakristillisyyttä. Arki testaa aina uskomme ja jumalasuhteemme. Elämän keskellä koetellaan, mikä meille kristillisyydessä on totta ja aitoa. Seurakunta tarkoittaa siis sitä, että me seurakuntalaiset haluamme tavallisessa arjessa elämällämme ja uskollamme kiittää Jumalaa.  Siellä Hän on läsnä, missä Jeesuksen käsinä ja jalkoina saamme välittää saamaamme rakkautta eteenpäin toisille. Seurakunta on pieniä tekoja, suloisia sanoja, kiitollista ja vilpitöntä mieltä. Seurakunta on rohkaiseva katse tai taputus toisen olkapäälle. Seurakunta on tässä ja nyt.

Kari Mikkonen, pastori 

 

PYÖRÄT NE PYÖRIVÄT, VIUH, VIUH, VIUH!

Elämänpyörä se pyörii vinhaa vauhtia tänäkin vuonna, eikä meillä tunnu olevan muuta mahdollisuutta kuin mennä mukaan. Päivämme täyttyvät menemisillä, tulemisilla, työn tekemisellä, harrastuksilla, ajan tasalla pysymisellä ja ties millä.

Kuitenkin kaiken tuon kohkaamisen keskellä meidän tulisi pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltämme miksi? Meille ihmisille, kun on annettu tuollainen aateluus kuin kyky kysyä, miksi? Miksi teen?, miksi olen olemassa? Aikanamme monet etsivät sisäistä rauhaa ja rakkautta kaikinkeinoin sekä itsensä ulkopuolelta, että itsestä. Omien eväiden loppuessa, voimme kääntyä Jumalan eväiden puoleen. Jumalan rakkauden tunteminen saa aikaan vallankumouksen sydämissä. Tämä rakkaus avaa uuden näkökulman elämään. Rakkaus sitoo elämme Häneen, ja elämään löytyy syvintä tarkoitusta. Tärkeätä ei niinkään ole se, miten suhtaudumme Jumalaan, vaan se persoonallinen suhde, joka meidän ja Jumalan välille syntyy. Siunattua suhdetoimintaa meille jokaiselle tänä vuonna !

 

 

 

 

Johanna Raitanen,
diakoni

 

KASTE KANTAA

Ensi sunnuntain jumalanpalvelusten aiheena on kaste. Ei liene sattumaa, että kirkko haluaa muistuttaa kasteesta heti uuden vuoden alettua. Aivan kuin uusi vuosi aloittaa uuden ajan – samalla tavalla kaste aloittaa ihmisen elämässä uuden ajanjakson. Se mikä on jäänyt taakse, sen voi unohtaa. Kasteen perusteella voi katsoa toiveikkaasti kohti tulevaa! Seurakuntamme uudessa toiminta-ajatuksessa halutaan siinäkin pitää esillä kastetta ja sen merkitystä Jumalan luomalle ja lunastamalle ihmiselle.

Kaste antaa ihmiselle pysyvän kotipaikkaoikeuden seurakunnassa – siis juuri sinulle, Kangasalan seurakunnassa! Sinut on kasteen kautta otettu Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Monesti tämä asia unohtuu kiireisen ja moneen suuntaan ihmisiä repivän elämän keskellä. Jokainen meistä elää aika ajoin aivan kuin Jumalaa ei olisi olemassa. Me etsimme elämämme sisältöä ja turvaa unohtaen kasteemme ja Jumalan. Kovin helposti sorrumme kuvittelemaan, että pystymme itse hallitsemaan elämää ja kaikkea ympärillämme olevaa. Tuolloin tärkeimmäksi asiaksi muodostuu helposti oman elämän varmistaminen. Mitäpä tähän sanoisi uskonpuhdistajamme Martti Luther?

Hänen mukaansa elämämme tärkein asia on ”Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen”. Näkökulma siirtyy ihmisestä Jumalaan. Olennaista ei ole enää ihmisen oma yritys ja hänen kykynsä pärjätä kovan maailman keskellä. Olennaista on se, että me saamme Jumalan lapsina turvallisesti luottaa hänen apuunsa ja voimaansa. Me saamme luottaa siihen, että kastettuina olemme Taivaallisen Isän huolenpidon kohteita!

Usko Jumalan apuun ja Vapahtajan Jeesuksen läsnäoloon elämässämme vahvistuu ollessamme yhdessä toisten kristittyjen kanssa. Tästä syystä kaste kutsuu meitä löytämään oman paikkamme kotiseurakunnassa. Jumalanpalvelus, Majataloilta, lähetyspiiri, seurat, kinkerit jne. ovat yhteyden luomisen paikkoja. Kaste ei vain anna kotipaikkaoikeutta vaan se myös kutsuu käyttämään tuota oikeutta. Kyse on nimenomaan oikeudesta! On suuri etuoikeus saada luottaa siihen, että ihmiselle elämän antanut ja hänet kasteessa omakseen ottanut Jumala ei unohda yhtäkään omaansa. Kaste ja siinä vaikuttava Vapahtaja Jeesus Kristus kantaa sinua ja minua – alkaneena vuonna 2010!

Seppo Jarva, kirkkoherra

 

JEESUS ANTAA LEVON

Tunnetko itsesi joskus lannistuneeksi, voimattomaksi tai väsyneeksi? Huomaatko usein omat puutteesi ja vajavaisuuteesi? Pohditko kenties, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, kun olet ehkä alakuloinen tai saamaton?

Varsinkin näin joulunalusaikaan, kun tekemistä ja kiirettä riittää, saatamme kokea itsemme väsyneeksi tai uupuneeksi sekä fyysisesti että henkisesti. Väsymisestä ja uupumuksesta seuraa usein myös uupuminen uskonelämässä. Sitä on vain niin haluton, ettei saa aikaiseksi lukea Raamattua tai edes rukoilla. Miten minä voisin enää kelvata Jumalalle, kun Raamatussa kuitenkin kehotetaan olemaan aina iloinen ja rukoilemaan lakkaamatta (1. Tess. 5:16-17). Lisäksi Lutherkin opasti meitä sanoen, ettei Raamattua voi liikaa lukea.

Raamatun sana tarjoaa kuitenkin lohdutuksen sanoja uupuneille. Ensinnäkin, sinä et ole ainoa tällaiseen tilanteeseen joutunut. Sielunvihollinen yrittää lannistaa meitä kaikkia jatkuvasti. Me kaikki olemme kokeneet saman ja koemme sen aina uudelleen ja uudelleen (1. Piet. 5:9). On myös hyvä muistaa, ettei ole väärin olla uupunut. Jokainen on välillä väsynyt. Jopa Jeesuskin oli ja vieläpä nukahti veneeseen vaikka se oli upota myrskyssä (Matt. 8:24). Väsyneellä on oikeus myös levätä. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää” (Mark. 6:31a). Jeesus ei myöskään halveksi uupunutta vaan säälii: ”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.” (Matt. 9:36)

Enkeli julistaa meille tänäänkin, oli elämäntilanteemme sitten millainen tahansa: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11) Tähän joulun alkuperäiseen sanomaan kuului ilo. Tämä ilosanoma oli ja on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle. Jeesus syntyi ihmiseksi ja omaksui synnin turmeleman ja kuoleman valtaan joutuneen ihmisluonnon sovittaakseen maailman Isän kanssa. Oman elämämme hyvyydellä tai uskomme vahvuudella ei ole merkitystä. Vaikka minä en jaksaisi mitään, Jeesus jaksaa minun puolestani. Vaikka itse olisin kuinka uupunut, Jumala jaksaa armahtaa minua tänäänkin Kristuksen tähden (Room. 9:16). Minä itse en pysty täyttämään vaatimuksia, mutta Jeesus on täyttänyt ne jo puolestani ilman omia ansioitani. Otan Hänet vain vastaan ja sallin Hänen tehdä sen.

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Matt. 11:28-30)

Mikko Puhalainen, nimikkolähetti

JOULU 2009.

Mitä mieleesi nousee, kun joku mainitsee vuosien päästä joulun 2009?

Jouluun liittyy suuria odotuksia. Odotamme joululta jotain hyvää ja erikoista, jotain joka katkaisee hetkeksi arjen tasaisen jumputuksen ja jota voi muistella myöhemmin. Mitä sinä odotat joululta 2009? Onko se rauhallinen hetki kirjan parissa? Yhdessä oloa läheisten kanssa?

Vai käykö kuitenkin niin, että joulu 2009 jää yhdeksi jouluksi muiden joukkoon. Jouluksi, joka vaan tuli ja meni ja josta en muista yhtään mitään. Käykö niin, etten odottanutkaan joululta mitään sen kummempaa ja en sen enempää saanut. Tuliko tästä taas sellainen ei valkoinen tai musta joulu, vaan harmaa joulu.

En tiedä sinun joulustasi. En tiedä, onko sinulla sydämessä juuri nyt suurta joulurauhaa tai joulumieltä. Mutta tiedän sen mitä enkeli taivaasta jouluna julistaa ”Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja”

Nyt kysyn sinulta, voisiko tämä olla se juttu? Voisiko nämä olla ne sanat jonka sinä muistat joulusta 2009. Vaikka sinulla ei olisi yhtään valokuvaa, ei mitään mieltä ylentävää muistoa, sukulaisten kanssa meni riitelyksi ja kirjakin oli huono. Voisiko nämä sanat olla ne sydämen ihmeellinen ilo ja rauha. Voisitko joskus vuosienkin päästä sanoa, että silloin vuonna 2009 en ainoastaan korvillani ottanut tuttua joulun sanomaa vastaan, vaan ne sanat painautuivat sydämeeni. Ja tämä suuri ilo soi siellä edelleenkin: Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja”

Kävipä elämässäsi miten kylmä viima tahansa, saat silti jouluna sanoa ”Minulle on syntynyt Vapahtaja” Saat astua pakkasesta sisälle tallin lämpöön ja sanoa ”Katso – siinä makaa seimessä avuttomana joulun Herra”

Teemu Voutilainen, pastori

 

Kaikki maksettu ja kuitti mukana?

Oletko ollut Ikeassa?... Onnea sinulle, niin minäkin. Kaupan logistiikka on hieno; jos sinun pitää ostaa yksi haarukka täytyy sinun kulkea ensin noin kilometrin reitti ollaksesi kassalla. Mikäli sen jälkeen haluat syödä Suomen parhaat ruotsalaiset lihapullat tai unohdit ostaa myös veitsen, pitää sinun taas kävellä tuo sama kilometrin lenkki ollaksesi kassojen ulkopuolella. 

No olinpa taas kerran tuossa "aviomiesten rakastamassa" huonekaluliikkeessä. Ensin vaimo käveli tuon kilsan, kun lapset nukkuivat autossa. Sitten oli minun vuoroni reippailla. Tämän jälkeen pidimme niin sanotun perhepalaverin siitä löytyikö mitään ostettavaa...

Päätimme ostaa aidon kiinalaisen päiväpeitteen, joten kuljimme taas tuon "kilsan" ja puolivälissä tuota merkattua juoksurataa kainalostani löytyi kuin löytyikin paikka aniliinin punaiselle päiväpeitolle. Kassojen jälkeen päätimme mennä syömään. Kun olimme päässeet kahvilaan ja liikkeeseen johtavien rullaportaiden yläpäähän nousi iso pala kurkkuun... eikä se ollut tuota kuuluisaa ruotsalaista dajm-kakkua. 

Vaimo kysyi: "miten sinä nyt pystyt todistamaan, että tuo kainalossasi oleva päiväpeite on se josta sinulla on kuitti ja mistä myyjä tietää, ettet ole välissä vienyt yhtä peitettä autoon ja nyt varastamassa toista? ...Niin ja onko sinulla edes kuitti tallella?"

Ahdistus oli todella suuri, ja minun oli pakko jo ennen ruokailuun menoa saada sydämeeni rauha. Eihän puhuttu isoista summista, mutta jokainen aviomies tietää, että kotimatkan yhteishenkeä olisi kyllä omalla tavallaan piristänyt kahteen kertaan maksettu kiinalainen päiväpeite. 

No, onneksi löysin ahdistukseni keskellä aika nopeasti kaksi Ikean työntekijää, joille tukalan tilanteeni selitin. Sain kuulla lohdutuksen sanat: "Jos sulla on kuitti tallessa, niin ei ole mitään hätää!" 

En lähde nyt kyseistä elämäni päivää hengellistämään suhteessa 1:1. Se ei onnistuisi, mutta kolme merkittävää kristinuskon tosiasiaa tajusin tuona päivänä.

Ensinnäkin, meillä kaikilla on kainalossa jotain, joka ei kestä Jumalan "päivänvaloa". Se on rumaa, likaista, iljettävää ja siinä on paljon sellaista mistä ei haluaisi jäädä kiinni. Se on syntiä ja se asuu vielä syvemmällä kuin kainalossa.

Toiseksi, on päivänselvää, että mikäli minulla ei olisi tuolloin ollut kuittia näytettävänä, olisi ollut turha selittää. Samoin on tuon "elämän viimeisen kassan" kanssa, mikäli sinulla tai minulla ei ole näyttää tuolloin Jeesuksen verellään maksamaa kuittia syntiemme anteeksi saamiseksi eivät mitkään selitykset auta. Ei auta, vaikka olisi ollut kivassa lähetysjärjestössä tai kirkossa töissä... vain kuitti kelpaa!

Kolmanneksi: mikäli sinulla on tilit selvät Jumalan kanssa, velat maksettu Jeesus-merkkisellä valuutalla ja kuitti tallessa, sinulle kuuluu nuo sanat: "Jos kuitti on tallessa, ei ole mitään hätää!" Voit mennä rauhassa syömään ja iloita jo täällä ajassa siitä, että "viimeisellä kassalla" ei tule olemaan mitään hätää Kristuksen vuoksi!

...Onhan sinulla kuitti mukana?

 

 

Ismo Vettenranta
nuorisotyönohjaaja

P.S. lue vielä Kolossalaiskirje 2:12-14

 

 

 

ADVENTINAJAN SURU

1. adventtisunnuntain aamuna saimme suruviestin Kuhmalahdesta. Liikenneonnettomuudessa menehtyi kolme nuorta miestä ja neljä loukkaantui. Tämä suruviesti on koskettanut meidän kaikkien lähiseudun asukkaiden sydämiä. Haluamme pyytää Taivaan Isän siunausta ja voimia menehtyneiden omaisille, loukkaantuneille ja heidän omaisilleen. Kynttilät syttyivät onnettoomuspaikalla. Kuhmalahden ja Luopioisten kirkoissa vietettiin rukoushetkiä. Näin muistamme onnettomuudessa menehtyneitä nuoria. Muistamme teitä, jotka loukkaannuitte ja teidän kaikkien läheisiä. Suru on toisaalta hyvin henkilökohtainen asia, mutta myöskin toisaalta kaikkien yhteinen. Kynttilöiden syttyyminen kuvastaa meidän tuntemuksiamme. Ilmaisemme näin surumme ja avuttomuutemme. Kaiken keskellä myös luottamuksemme Jumalaan on voinut horjua. Kyselemme: miksi Hän sallii onnettomuuksia, surua ja kärsimystä?

3. adventtisunnuntain Raamatun tekstit puhuvat meille Johannes Kastajasta. Tämä erämaiden profeetta valmisti tietä Herramme tulolle. Hän sai myös osakseen vastoinkäymisiä. Kuningas Herodesta hän nuhteli synnistä ja joutui vankeuteen, perimätiedon mukaan Makairos-linnaan.

Tämän Jumalan lähettilään uskoa koeteltiin. Miten luja oli hänen luottamuksensa Jumalaan? Johannes epäili. Linnasta käsin hän pyysi opetuslapsiaan kyselemään Jeesukselta: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" (Matt. 11:2) Johannes sai uskolleen vahvistusta häntä voimallisemmalta, Jeesukselta. Jeesus myös kuvaa Johannesta Jumalan sanansaattajaksi. Hän on kuin enkeli, joka tuo viestiä Taivaalliselta Isältä. Samanlainen on tehtävä tämän päivän adventtisanoman viestin viejillä. He ovat kuin jouluenkeleitä kaiken pimeyden keskellä

Pyhän Hengen kautta julistetaan Jumalan lähettiläiden, "jouluenkelten" kautta Jumalan valtakunnasta anteeksiantamuksen sanomaa kaikille Jeesuksen sovitustyön tähden Hänen nimessään ja veressään. Tätä sanomaa tarvitsevat myös "jouluenkelit" itse, Johannes Kastajan tavoin uskonsa vahvistukseksi. Adventin sanoma on lähellä Pääsiäisen sanomaa. Hauras ihminen tarvitsee anteeksiantoa, lohdutusta ja voimaa Joulun lapselta ja Pääsiäisen Herralta. Häneltä, joka on kuoleman, synnin ja pahan vallan voittaja, Taivaan kodin tien viitoittaja.

Adventtina varjojen keskellä tunnemme tarvitsevamme toisiamme. Kuhmalahden onnettomuuden koskettaessa meitä, tarvitsemme Jumalan antamaa konkreettista apua, lähimmäistämme. Hän voi olla lähisukulainen, ystävä tai ihminen, joka on kohdannut elämässään samalla tavalla menetyksiä.

Lähimmäisemme on yksi Jumalan antamista toivon säteistä.

 Diakoniapappi Juha Seppälä

 

VALINTOJA

Pankin tiskillä oli kullanvärinen lipas ja sen alla sotaveteraanien keräyslista, jossa oli muutama nimi.

Antaminen on valinta. Valinta kertoo asenteesta. Joudumme jatkuvasti jonkinlaisten valintojen eteen. Menenkö ruokapöytään ensiksi vai päästänkö toiset edelläni? Keitänkö puuroa vai otanko kahvia? Puutunko näkemääni vai en? Valinnassa on uuden alun mahdollisuus. Valinnat kertovat keitä olemme.

Raamatussa on ihmistä peilaavia kertomuksia. Yksi niistä on Markuksella, kuvaus köyhästä leskestä joka antoi kolehtiin rahaa. Kaksi lanttia. Rahallisesti summa oli hyvin pieni, osallistumisen halu taas sitäkin merkittävämpi. Vanhassa testamentissa on tarina Sarpatin leskestä. Hänen tykönsä tuli profeetta Elia pakomatkallaan ja vieraanvarainen emäntä leipoi tälle leivän viimeisistä jauhoistaan ja öljystään. Tarina kertoo ihmeen. Jauhoja ja öljyä riitti vielä vieraan lähdettyä jatkamaan matkaansa.

Vanhan testamentin profeetat olivat vakituisesti hallitsijoiden silmätikkuina. Yleensä he puhuivat julkisesti, miten kansa oli rakentanut etiikkansa ja moraalinsa omien mielihalujensa varaan. Virittänyt omantuntonsa itsekkyyden aaltopituudelle ja häivyttänyt siitä kaikki muut jaksoluvut. Jumalan ja hänen tahtonsa ihminen voi pyyhkäistä syrjään henkimaailman asiana. Eettiset ihanteet näkyvät aina käytännön ratkaisuissani miten kohtelen ihmisiä ja ympäristöä. Ne näkyvät yhtä lailla niin yksilöllisissä kuin poliittisissa valinnoissakin. Ne huutavat tai kuiskaavat myös talouselämän suurissa ja pienissä linjauksissa.

Valinnat kertovat uskostani. Mihin sydämeni on kiinnittynyt? Mistä ammennan elämääni turvallisuuden? Pankkitilistä, terveydestä, oveluudesta, toisista ihmisistä, työstä? Mikä on kivijalkani? Se, jonka menettämisestä menetän yöuneni? Se, josta pelkään, että purkinpohja alkaa paistaa jos päästän irti? Uskonko, että Jumala pitää myös minusta huolen?

Raamatun ihmisiin tulee kiusaus suhtautua kuin Tuhkimoon tai Ruususeen ajatellen, että no niin kyllähän kirjoissa tapahtuu kaikenlaista, mutta kun on oikeasta elämästä kyse… Kyynisellä uskomuksella ihminen pääsee luistamaan uudenlaisista valinnoista.

Markuksen kertomus lesken rovosta kertoo jotain yhden, yksin jääneen, ihmisen elämän kivijalasta. Sellaisesta perustasta, jonka ytimenä oli joku muu kuin hän itse. Kivijalasta, jonka varaan hän uskalsi jättäytyä, antaen oman panoksensa eteenpäin. Se on samalla kertomus Jumalasta, joka istuu ihmisen lähellä, katselee tätä - ja rakastaa

 

Tuula Lehto, Sahalahden pappi

 

KUMMALLA PUOLELLA OLEN?

Tuleva sunnuntai on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai - Tuomiosunnuntai. Jo sunnuntain otsikko voi lopettaa tämänkin kirjoituksen lukemisen tähän. En haluaisi kuulla tuomiosta. En halua, että kukaan maailmassa mittaisi tekemisiäni, antaisi arvion ja tuomion niistä. Mieluummin kuulisin vapautusta ja ymmärrystä. ” Sinulla on ollut niin kiire! Ymmärrän sinua!”

Teen elämässäni joka hetki erilaisia, isompia ja pienempiä valintoja. Joku sana, teko tai ajatus voi olla pieni, eivätkä sen vaikutukset ole niin suuria. Toisaalta pienikin sana, ajatus tai teko voi saada aikaan suuria. Toisinaan valintani ohjaavat omaa ja toisten elämää hyvin paljonkin.

Tuomion julistamisen eräs perimmäinen tarkoitus on muistuttaa vapaasta tahdosta, valinnoista ja niiden seurauksista. Nyt minua kehotetaan pysähtymään ja miettimään itseäni, valintojani ja elämääni. Tuomiosunnuntain evankeliumi on rankkaa tekstiä. En usko, että kukaan meistä voi lukea sitä ja rehellisesti sanoa selviytyneensä tähänastisessa elämässään kunnialla. ” Minun oli nälkä? …. Ajattelinko sisimmässäni, että ihan omasta syystään tuokin ihminen valittaa nälkäänsä. Ryyppää kuitenkin rahansa. ”Minulla oli jano”… . Näinkö ympärilläni olevan elämän janon ja kaipuun, vai suljinko silmäni. ”Minä olin koditon”… Mietinkö, kumpiko on mahtanut olla tärkeämpää , vuokran maksaminen vai osamaksuvelkojen lyhennys. ”Minä olin alaston...” Näinkö mahdollisuuden auttaa lämpimien vaatteiden hankkimisessa vai käänsinkö selkäni ” Minä olin sairas...” Hoivasinko ja autoinko tarvitsevaa, vai perustelinko tekemättömyyteni elämän hektisyydellä?. ” Minä olin vankilassa...” Otinko yhteyttä muurein sisäpuolella vai halusinko unohtaa?

Jeesuksen kuvaama vaatimus sekä tuomio ovat ankaria:” Totisesti, kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”( Mat. 25:45-46)

Tuomiosunnuntai muistuttaa myös siitä, että ainoa täysin oikeudenmukainen ja itseoikeutettu tuomari on yksin Jumala. Ihmisinä me helposti sorrumme arvioimaan ja määrittelemään kanssaihmistemme tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Itseämme emme kuitenkaan soisi arvioitavan. Se on pelottavaa ja siinä joutuu väkisinkin paljastumaan vajavaiseksi ja raadolliseksikin ihmiseksi.

Kirkkovuoden lopun ja alun aiheet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Kun nyt mietin omaa syyllisyyttäni ja kyvyttömyyttäni rakastaa ja välittää toisista ihmisistä, tulevan sunnuntain adventin riemu kertoo pelastajan saapumisesta, armosta ja anteeksisaamisesta.

Nyt voimme vain kääntyä Jumalan armahtavaisuuden puoleen ja rukoilla:

” Kristus, maailmankaikkeuden Herra.
Sinulle on meidän kaikkien tehtävä tili siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä.
Sinun tuomiosi yllättää meidät, sillä sinä näet elämämme toisin kuin me itse.
Varjele meitä sokeudelta, niin ettemme torjuisi sinua. Aamen”

Päivi Korhonen, perhediakoni

 

KAUKAINEN, LÄHEINEN JUMALA

Onko Jumala Sinusta vaikeaselkoinen? Koetko Hänen kommunikoivan kanssasi? Koetko oman elämäsi teillä ja kohtaloissa Hänen puhettaan, uskotko Hänen olevan niiden takana?

Jumala ei ole jäänyt etäiseksi. Hän on koko ajan kiinnostunut siitä, mitä elämässäsi tapahtuu. Jumala toivoo, että menet asioinesi hänen luokseen. Jumala tahtoo sinun rakastavan häntä, mutta vielä enemmän hän tahtoo rakastaa sinua. Hän tahtoo myös, että se hyvä, jonka Hän on osaksesi suunnitellut, tapahtuisi kohdallasi ja niiden kohdalla, joita elämäsi koskettaa.

Joskus joudumme odottamaan. Odotus voi tuntua pitkältä, se on kuin yö, jossa emme saa mitään merkkiä. On olemassa valo, mutta emme näe sitä.

Odottaminen on Jumalan lähellä olemista ilman ajatuksia ja puheita. Se on sanatonta katseen kiinnittämistä Kristukseen, rukousta ilman sanoja.

Meidän tarvitsee varjojen maassakin pitää kiinni Jumalan lupauksista. Tunne-elämän nousuissa ja laskuissa Jumalan lupaukset ja hänen anteeksiantamuksensa lahjat ovat kullan arvoisia - ne ovat ilmaisia.

Näin Jumala voi vähitellen muuttua rinnalla kulkijaksi, jonka ymmärrämme olevan lähellä vaikeimpinakin hetkinä. Hän vei meidät hämärien ja jyrkkienkin taipaleiden läpi. Hänet saa Kristukseen suojaan turvautuva kerran nähdä kasvoista kasvoihin.

Joskus meidän jokaisen on mentävä tietymättömille, pitkille poluille. Kerran saamme palata sieltä ja kertoa toisille, mitä siellä on ja miksi kävelemään opitaan.

Sinä saat paikan Jumalan lähellä. Saat vapauden ja voiman mennä eteenpäin, iloiten ja täysillä. Jumala kulkee vierelläsi.

Maija Hyssy
seurakuntapastori

ONKO ANTEEKSIANTAMUS TOTTA?

Muuta vuosi sitten luokseni tuli nuori naishenkilö, joka halusi ripittäytyä. Keskustelimme hetken ja kysyin sitten, mistä erityisesti haluisit puhua ja mitä pyytää anteeksi. Ystäväni oli hetken hiljaa eikä osannut oikein sanoa mitään. Päätimme tilanteen rukoukseen, jonka jälkeen kehotin häntä ystävällisesti kääntymään seurakuntien perheneuvonnan puoleen ja käymään elämäntilannetta läpi hieman tarkemmin.

Omatuntoani on jäänyt vaivaamaan, toiminko tilanteessa oikein. Kyllähän katekismuksen ohjeita olisi voinut soveltaa, mutta kukapa niitä käytännössä muistaa. Myöhemmin keskustelin asiasta tutun perheneuvojan kanssa. Olin helpottunut, kun hän ei pahemmin moittinut menettelyä. Ajattelin, että tuo pieni sana anteeksi on koko kristillisen uskon kivijalka ja siksi on tärkeää tietää ja ymmärtää sekä sanan sisältö että käyttö oikein.

Kun nyt vuosien takaa ajattelen tuota hetkeä, huomaan, että elämäntapamme on muuttunut entistä vaativammaksi. Yhä useammin joudumme kysymään, onko tuolle sanalle enää ollenkaan sijaa. Elämä on välistä melko ankaraa ja ankeaa. En tarkoita vain ulkoisia paineita, vaan niitä sisäisiä vaatimuksia ja haasteita, joiden eteen moni valjastaa itsensä. Lopulta tuossa suoritusten vankilassa on vaikeaa löytää tilaa omille elämäntarpeille. Onko siis anteeksiantoa enää olemassa, vai onko helpompi elää uskoen vahvuuden tasapainoon silmä – silmästä ja hammas – hampaasta periaatteella.

Kyllä anteeksiantamus on edelleen totta. On vain muistettava, että emme puhu papin tai edes kirkon anteeksiannosta vaan Jumalan anteeksiantamuksesta, jonka perustana on hänen rakkautensa ihmistä kohtaan. Kristittyinä suurin kutsumuksemme on elää niin, että tuo anteeksiantamus on totta sekä uskossa että elämässä. Alkukirkon aikana tuo sana johti monet apostolit marttyyreiksi, niin mullistava oli ajatus Jumalasta, joka antaa synnit anteeksi. Tarvittiin saattajiksi jopa veritodistajia. Tänä päivänä - kristittyinä olemme edelleen tuon saman todistuksen kantajia ja eteenpäin saattajia.

Juha Lankinen
seurakuntapastori

 

PYHÄINPÄIVÄ

Pyhäinpäivään on yhdistynyt kaksi juhlaa: kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Pyhäinpäivänä muistellaan kristikunnan marttyyreita ja uskossa Kristukseen kuolleita. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä.

Millainen ihminen on pyhä? Helposti ajatellaan, että pyhä ihminen on virheetön, kiltti, kaikessa onnistunut ja elämäänsä nuhteettomasti elävä (jolla on sädekehä päänsä päällä). Jaakko Heinimäki on kirjoittanut kirjoja pyhiksi julistetuista ihmisistä. Lukiessani näitä kirjoja yllätyin, että pyhät eivät välttämättä ole olleet kilttejä, nuhteettomia, helppoa elämää eläneitä ihmisiä. Jotkut heistä olivat sairastaneet paljon, ja kaikki eivät ole olleet kovin kilttejäkään. Pyhä ihminen on muuta kuin hyvä, elämässään moitteeton ja onnistunut ihminen. Paavali nimitti pyhiksi seurakuntia, joiden keskuudessa oli monia moitittavia paheita.

Mikä sitten tekee ihmisestä pyhän? Pyhyys on Jumalan lahja. Se on Jumalan vaikutuksen alaisena olemista.

Hyvää pyhäinpäivää!

Terhi Pellinen, lapsityönohjaaja

 

IHMISKAUPPAA?

Maksan yhden euron korusta, jonka kiharatukkainen nainen on valmistanut tuntien työllä ja iloitsen hyvästä kaupasta. Hypistelen uutta vaatetta, jonka ovat Aasian lapset tehneet omille kullanmuruilleni. Maksan länsimaisen naisen ylellisyystuotteista kelpohinnan kyselemättä, kuka on se miljardööri, joka käärii voitot ohi viljelijöiden, tuottajien, pakkaajien, kuljettajien ja lukuisten välikäsien. En jaksa ihmetellä, vaikka mieheni ympärillä työmatkoilla parveilee itseään epätoivoisesti tarjoilevia äitejä ja tyttäriä. Ihminen on kaupan, jotta saisi ostettua nyrkillisen riisiä, maissia tai kaurapuuroa.

Ihmisen hinta on halpa. Työn hinta on toisinaan mitätön. Kohtuullisuus on usein tipotiessään. Rahalla voi ostaa nopeita palveluja kaikkialla maailmassa. Minä voin ostaa vaivattoman lääkärissä käynnin ja ohittaa jonon. Joku voi haluta uuden sisäelimen. Minä voin ostaa vartiointiliikkeen palveluja, joku voi haluta vihollisen eliminoinnin. Ihminen on liian usein kaupan enemmän kuin aluksi tarkoittikaan. Sielu on aika helposti myytävissä, varsinkin lapsen. 

Paljonko on ihmisen hinta?
Maailman tunnetuimpia ihmiskaupan uhreja on myyty 30:llä hopearahalla ja 20:llä hopeasekelillä.

Nämä uhrit päätyivät maailman laajimmin levinneen bestsellerin lehdille kertomaan, että Joosefin myyminen pelasti kansan varmalta nälkäkuolemalta ja Jeesus osti ihmisarvon ja armahduksen jokaiselle Jumalan luomalle maailman kaikilla kolkilla. Vastaavaa menestystarinaa ei ole enää luvassa. Enempää uhreja ei tarvita. Meiltä, minulta tarvitaan enemmän kunnioitusta lähimmäisiämme kohtaan. Meneillä oleva ekumeeninen vastuuviikko kutsuu rakentamaan parempaa maailmaa. Reilunkaupan päivä ja Nenäpäivä, huomenna vietettävä Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä ja YK:n päivä kutsuvat kaikki muutoksen tekijöiksi. Se alkaa sinusta ja minusta! 

 

Sirpa Ilkka-Ahola, diakoni

 

HAKUNA MATATA!

Taakse jo jääneeseen kesään sisältyi itselläni monta hyvää hetkeä. Sain osani auringosta ja levosta, mutta hyvät hetket eivät rajoittuneet ainoastaan lomalle ja vapaalle. Loppukesästä Kangasalan seurakunnassa vieraili Mwikan seurakunnan kirkkoherra Elia Saria Tansaniasta. Hän majoittui Pyysalon toimintakeskuksessa samaan aikaan kun itse olin siellä pitämässä rippikoululeiriä. Jäyhä suomalainen ja eloisa afrikkalainen kulttuuri kohtasivat toisensa ilmielävinä myös samalle maaperälle majoittuneiden pastoreiden hahmoissa.

Pastori Sarialta opin yhden swahilin kielen sanonnan, joka jäi mieleeni pyörimään: Hakuna matata - ei ongelmia - no problem. Afrikan ulkopuolella tästä sanonnasta on tullut melko laajalti tunnettu Leijonakuningas -elokuvan myötä, jossa sitä käytettiin runsaasti. Sanonta viestittää elämänasenteesta, joka ei ole yhtä kuin hälläväliä-asenne, mutta kuitenkin sellainen jossa ei turhia murehdita. Rippikouluryhmällemme Saria tarjoili tämän sanonnan tukevoitettuna vahvalla uskolla Jumalan huolenpitoon niin puheiden kuin koko olemuksenkin tasolla.

En liene ainoa ihminen Suomessa, jolla on taipumus kantaa usein turhaakin huolta ja murhetta mitä erilaisimmista asioista. Jos jokin voi mennä vikaan, niin tokihan se meneekin, ajattelen. Monta kertaa me suomalaiset korvaamme sisäisen melankoliamme yritteliäisyydellä ja sisulla ja joskus jopa onnistumme siinä. Yritämme olla oman elämämme sisäisiä sankareita, oman elämämme leijonakuninkaita. Teemme ja touhuamme, minkä kerkiämme.

Jeesus opetti meitä kantamaan vastuumme, mutta samalla hän opetti meille pyhän huolettomuuden asennetta. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! (Matt.6:26)

Välinpitämättömyys on Paholaisesta, mutta pyhä huolettomuus Jumalasta. Tätä hakuna matata -huolettomuuden olemusta aion opiskella vielä enemmänkin kuin vain yhden kesäkurssin verran.

 

 

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

RAKASTAMISEN VAIKEUS

Rakkaus on paljon käytetty sana. Se on useimpien laulujen, runojen ja näytelmien aihe. Rakkaus on sana, joka parhaimmillaan synnyttää kauniita ja elämässä kantavia ajatuksia. Rakkaus kertoo kiintymyksestä, arvostamisesta, intohimosta ja hyväksymisestä. Rakas ihminen on katsojan silmissä lähes täydellinen.

Mutta miksi rakastaminen on kaikesta huolimatta niin vaikeaa? Miksi ihmisten on niin helppoa eksyä ihmissuhteiden sakeaan viidakkoon? Miksi kaikki rakkauteen sisältyvä kauneus on niin vaikeasti saavutettavissa? Yhden vastauksen kysymykseen antoi uskonpuhdistaja Martti pohtiessaan Jumalan ja ihmisen eroa sekä heidän kykyään erilaiseen rakkauteen.

Ihminen on Lutherin mukaan perusolemukseltaan itsekäs olento. Siksi hän jopa rakastaessaan etsii ensisijassa omaa etuaan ja hyötyään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen rakkaus voi kohdistua vain sellaiseen, jossa on jotakin rakastettavaa: Ihmisen on helpompi rakastaa rikasta kuin köyhää, hänen on helpompi rakastaa kaunista kuin rumaa jne. Kaikissa ja kaikessa ei kuitenkaan näytä olevan mitään erityistä rakastamisen arvoista. Olisikohan tässä syy ympärillämme näkyvään välinpitämättömyyteen ja toisten ihmisten huomiotta jättämiseen?

Jumala on Lutherin mukaan aivan toisenlainen. Hän rakastaa lakkaamatta, koska hän tietää koko maailman tarvitsevan rakkautta. Hän ei rakasta oman itsensä takia vaan sen tähden, että tietää ihmisen kuihtuvan ilman rakkautta. Rakkauden syy on siis rakkauden kohteen tahto ja halu! Jumala on erilainen myös siinä suhteessa, että hänen rakkautensa kohdistuu myös ja ennen kaikkea sellaisiin, jotka eivät ansaitse hänen rakkauttaan. Jumala rakastaa myös ja aivan erityisesti kaikkea köyhää, rumaa, rikkinäistä ja vaatimatonta. Hänen rakkautensa tekee rakkauden kohteesta arvokkaan ja onnellisen.

Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus antaa "uuden käskyn: rakastakaa toisianne!" Käsky ei ollut siinä mielessä uusi, etteikö rakastamisen halu ja tarve olisi ohjannut ihmisten elämää jo ennen Jeesusta. Ehkäpä Jeesuksen sanojen perusajatus onkin siinä, että käsky rakastaa on jokaiselle ihmiselle joka päivä uusi. Sama käsky annetaan jokaisen elämän päivän perusohjeeksi. Jokaisen päivän yhtenä tarkoituksena on levittää rakkautta oman itsemme lähiympäristöön. Joka-aamuinen rukouksemme voi olla vaikkapa seuraavankaltainen: "Hyvä ja rakastava Jumala. Avaa silmäni näkemään ne ihmiset, jotka kaipaavat rakkautta. Auta minua kohtaamaan ne lähimmäiset, jotka helposti jäävät huomiotta. Anna Sinä minulle sitä rakkautta, jonka avulla pystyn rakastamaan kaikkein heikoimpia ja huonoimpia. Anna myös minun itseni kokea tänään rakkautta, hyväksyntää ja elämän iloa. Amen."

 

Seppo Jarva
kirkkoherra

 

KAKSI KOTIA

Perheemme on elänyt rankoja aikoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti elää vauvan tuoksuista arkea. Juuri nyt olisin kotona esikoispoikamme ja tuoreen n. neljä kuukautisen vauvamme kanssa. Kävi kuitenkin toisin. Armas poikamme kuoli kohtuuni loppuraskaudesta maaliskuussa. Armas oli täysin valmis vauva, mutta minun vartaloni ei toiminutkaan niin kuin piti. Moni on joutunut kokemaan suurien suunnitelmien pieleen menon tavalla tai toisella. Ihminen mielellään suunnittelee elämäänsä eteenpäin ja niin kuuluukin tehdä, mutta joskus Jumalan suunnitelma ei ole samanlainen.

Pienen lapsen kuoleman jälkeen joutuu miettimään elämäänsä uudestaan. Täytyy etsiä jostain se voima mikä vie eteenpäin! Meillä arkeen onneksi on tuonut rytmiä ja iloa kaksivuotias poikamme, on täytynyt nousta sängystä ylös. Tukea olemme saaneet läheisiltämme ja tukiryhmiltä. Varsinkaan lapsen harteille ei voi kuitenkaan siirtää sitä tuskaa, jota suuri suru ja kaipaus tuovat tullessaan. Varmana tietona meillä kuitenkin, synkimmilläkin hetkillä, on ollut että Jumalan rakkaus kantaa, Häneen voi turvata. Jumala antoi ainoan poikansa uhrattavaksi, jotta meillä olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään. Jumalakin kärsi siis lapsensa kuoleman ja vain siksi että meillä jokaisella olisi mahdollisuus iankaikkisuuteen.

Työtoverini sanoi minulle kun palasin töihin että: "Teidän perhe asuu kahta kotia". Ajatus oli kovin lohdullinen. Tietenkin olisimme halunneet pitää lapsemme täällä, meidän kanssamme, mutta koska se ei ole mahdollista niin minä, mieheni ja esikoispoikamme asumme täällä Tampereen kodissa ja Armas Jumalan luona taivaan kodissa.

Olemme jälleen elämän syrjässä kiinni. Taivas yksin tietää mitä elämä tuo tullessaan meidän tiellemme. Turvaan kuitenkin Jumalaan ja toivon että tulevaisuus olisi aurinkoisempi. Elämän pohjamudissa rämpineenä voin sanoa että motokseni on noussut: "eteenpäin vaikka ryömien", muuta vaihtoehtoahan meille ei annetakaan. Maailma pyörii ja me siinä mukana. Voimme vain kiittää Jumalaa iankaikkisuuden lahjasta ja turvata hänen rakkauteensa.

Poikaamme Armas Anteroa kaivaten ja jälleen näkemisen toivossa eläen,

 

Tanja Lähteenmäki
Diakoni ja lähetyssihteeri
Sahalahden kappeliseurakunta

 

ILO KANTAA

Mistä syntyy ilo?
Yksi selitys löytyy sanonnasta "vahingonilo on puhtainta iloa". Sirkuksen pelle lienee kirvoittanut monet makeat naurut esiin. Silloin, kun kömmähdys osuu omalle kohdalle, on vaikeampaa olla naurun, toisen ilon kohde.

" On ilo, ilo, ilo olla yhdessä, viettää hyvää hetkeä" kertoo erään laulun sanat. Tähän on jo helpompi yhtyä. Hyvät ystävät ovat ilo. Yhteinen juhlahetki, matka tai vain tapaaminen ilahduttaa.
Ilo auttaa jaksamaan.

"Itku pitkästä ilosta" sanonta kertoo siitä, että ilo ei voi jatkua loputtomiin. Vai voiko?
Psalmi 30:6 kertoo: " Illalla on vieraana itku ja aamulla ilo". Jälkimmäisissä sanoissa on jo toivo mukana. Itku kestää aikansa.

Paavali miettii vankeudessa ollessaan (Fil.1:20-26), kumpi hänelle on tärkeämpää, jäädä eloon vai kuolla. Hän toivoo voivansa tuottaa kunniaa Kristukselle. Hän uskoo siihen, että hänen tehtävänsä on auttaa filippiläisiä kasvamaan uskossa, joka tuottaa heille iloa. Paavali on löytänyt elämän tarkoituksensa Kristuksen seuraamisesta. Kristus on voittanut kuoleman ja häneen uskovilla on toivo, että kuolema on portti uuteen elämään.

Ilosanoma Kristuksesta on edelleen ajankohtainen. Niin kuin lapsi luottaa siihen, että hänen isänsä jaksaa kantaa häntä sylissään, samoin saamme luottaa, että Taivaallinen Isä kantaa meitä.

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

PAKOMATKALLA

Kun ihminen on pakomatkalla, pakenee jotakin, hän pelkää kiinnijäämistä. Milloin joku löytää minut? Tiedän tehneeni väärin. Milloin joku saa selville totuuden? Sisällä voi olla aika ristiriitainen olo. En oikein haluaisi jäädä kiinni, mutta syyllisyyden vaivaamana ja jatkuva pelko kannoilla ei ole kiva tehdä matkaa.
Sisäinen rauha, ilo ja vapaus ovat vieraita asioita pakenevalle ihmiselle. Raamatussa meitä muistutetaan siitä, että totuus vapauttaa. Kiinnijääminen voikin olla vapauttava kokemus.
Pakeneminen voi olla muutakin kuin ryöstöretkeltä karkuun juoksemista. Se voi olla myös sisäistä pakoa siitä mikä on totuus minusta. Monesti on kivempi ladella totuuksia toisista kuin kuulla totuus omasta itsestään. Jos uskallamme tarkastella itseämme ja elämäämme Jumalan sanan valossa, meillä on mahdollisuus nähdä minkälaisia olemme ja ketä ja mitä tarvitsemme. "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta". Sama kaveri - siis vapahtajamme - haluaa tarjota elämäämme kestävää sisäistä rauhaa, aitoa iloa ja vapautta joka ei johda kahleisiin. Anteeksiantamus on vastaanotettavissa, se kuuluu kaikille. Rohkaistu siis kohtaamaan oma itsesi armollisen peilin edessä.

 

 

 

 

 

Ari Vettenranta
nuorisotyönohjaaja

 

 

 

 

KERTAKÄYTTÖKAMAAKO?

Ostin uuden vaa´an. Ensin se tuntui toimivan hyvin, mutta yhden yön nukuttuani se väitti minun lihoneen lähes 100 kg. Huokaisin - olin ostanut jälleen kertakäyttökamaa. Nykypäivän maailmassa monet muutkin asiat tuntuvat olevan kertakäyttöisiä. Aina ne kertakäyttöiset jutut eivät ole edes esineitä, niitä voi esiintyä myös ihmissuhteissa.

Tämän päivän maailmassa me ihmiset juoksemme liikaa kertakäyttöisten asioiden perässä. Ne kiinnostavat ja houkuttavat, mutta lopulta ne tuottavat pettymyksen. Tätä samaa oravanpyörää juostessamme me juoksemme itsemme uuvuksiin.

Jumalan sana ei ole kertakäyttökamaa. Raamatun sanoma on sama eilen, tänään ja huomenna. Edessä olevan pyhäpäivän evankeliumitekstissä Jeesus lupaa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Matt. 11: 28-30

Jumalan sanaan turvaaminen ei välttämättä ole trendikästä, mutta silti ihmiset ovat vuosisatojen ajan löytäneet siitä elämälleen ja uskolleen kestävän perustan. Aikojen saatossa elämisen tavat ovat muuttuneet, mutta Sana on pysynyt samana. Jumala ei halua lisätä meidän elämämme painolastia vaan Hän haluaa olla kantamassa sitä kanssamme. Jeesuksen seurassa taakkamme eivät muutu yhdessä yössä höyhenen keveiksi, mutta silti elämämme on rakennettu kestävälle perustalle, joka ei hajoa eikä murru vaan kestää iankaikkisesti.

 

 

Siunattua syksyä

Monika Viitala
diakoni

 

 

 

 

EVÄÄT KUNTOON!

Hommia piisaa. Kalenteri komentaa sinne ja tänne ja ehkä vähän tuonnekin, on työtä, kokousta ja harrastusta, yritämme pysyä tahdissa. Väliin levottomuus iskee. Pitikö luvata tuo kaikki, omat henkilökohtaiset asiatkin vielä niskassa.

Päivällä tarvitsemamme tavarat ahtaamme kassiin, on paperia, harrastusvälinettä, vaatetta ja evästäkin mukana.

Vaan jospa otamme vielä Raamatunkin mukaan, jos sittenkin löytyisi sellainen hetki kaiken kiireen keskellä siihen tarttua. Antaisimme jokapäiväisen hetken Jumalan sanan luvulle ja rukoukselle. Voisiko se olla hetki ennen omaa salivuoroa tai korvaisiko raamattu lehden WC:ssä.
Se saattaisi mullistaa elämme ja asettaa asioita uuteen järjestykseen elämässämme ja mullistaa koko lähipiirimme.

Hyvien eväiden kanssa elämä maistuu!!

 

Jorma "Jommu" Jussila
Erityisnuorisotyönohjaaja

 

 

 

 

 

LIIAN TAVALLISTA

Mega. Super. Huippu. Ennätys. Maailmanluokkaa.
Kielenkäyttömme vilisee sanoja, jotka kuvaavat, että on kyseessä jotain poikkeuksellista. Samalla annetaan ymmärtää, että tämä ehdottomasti tavoittelemisen arvoista, että moukka vain tyytyisi vähempään ja ihan tavalliseen.
Elämästä on tullut elämyshakuista. Tavallinen ei tunnu miltään. Pitää olla jotain, mikä tuntuisi joltain.
Sama ilmiö näkyy myös suhteessa uskontoon, uskoon ja Jumalaan.
Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan ikivanha.

Vanhassa testamentissa 2 Kuningasten kirjassa kerrotaan, kuinka Syyrian kuninkaan parantumattomasti sairas sotapäällikkö oli kuullut, että naapurimaassa olisi profeetta, joka pysyy parantamaan ihmisiä. Sotapäällikkö laittautui komeasti matkalle. Saavuttuaan profeetan luo, profeetta ei vaivautunut ulos edes tapaamaan ulkomaalaista vierasta, vaan lähetti ainoastaan viestin, että sotapäällikön pitäisi käydä peseytymässä Jordan virrassa. Sotapäällikkö loukkaantui. Hänestä näin tavallinen ja yksinkertainen asia ja toimenpide ei ollut hänen matkansa ja vaivannäkönsä arvoista. Hän oli odottanut jotain erikoisempaa. Jotain, missä olisi tapahtunut jotain, jotain missä olisi tehty jotain, jotain vaativampaa. Palvelijoidensa taivuttelun seurauksena hän lopulta suostui käymään peseytymässä profeetan ohjeen mukaan. Ja hän huomasi, että hän parantui! Jumala toimi näin arkisella tavalla!

Millaista toimintatapaa sinä odotat Jumalalta?
Pitäisikö Jumalan puhua sinulle taivaasta? Vai näyttäytyä sellaisena kuin sinun mielestäsi Jumala on? Tai ehkä olet kyllästynyt liian tavalliseen Jumalaan ja odotat jotain SUUREMPAA, ERIKOISEMPAA, ACTIONIA.

Voimme tietenkin luoda jokainen oman kuvamme Jumalasta ja sanoa, että tällainen Jumala on.
Mutta Jumala ei kuitenkaan muutu sellaiseksi kuin me milloinkin haluamme. Jumala on omanlaisensa, oma itsensä.
Jumala on. Joka paikassa. Joka päivä. Jokaista lähellä.
Jumalaa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa vieraista maista tai oudoista ja vaikeista paikoista. Jumalan löytämiseksi ei tarvitse tehdä taika- tai ihmetemppuja. Eikä Jumalalle tarvitse vakuutella uskoa tai kuuliaisuutta poikkeuksellisia asioita tekemällä.
Jumala on tavallisen ihmisen luona tavallisessa elämässä.

 

 

Auni Kaipia
kappalainen

 

 

 

 

VÄLITTÄÄKÖ KUKAAN?

Sigfrid Sirenius toi maailmalta Suomeen settlementtiliikkeen. Setlementtejä ovat Helsingissä Kalliola, Tampereella sama juurta ovat Ahjola, Rientola ja Saukkola.
Setlementtitoiminnasta ei ole oikeastaan olemassa määritelmiä. Liike näki asian niin, että elämää ei voida asettaa kaavoihin Settlementtitoiminta nousi kristillisestä vastuuntunnosta ja elävyys periaatteesta, että ihminen tulee kohdata samalla tasolla, eikä eri etupiirien edustajana. Pienryhmätoiminta oli yksi tämän liikkeen työmuoto, johon varsinkin nuoret löysivät tiensä
Keskeinen settlementtiajatus oli henkinen vapaus. Ei saanut kasvattaa "meikäläisiä" vaan jokainen ihminen sai tehdä omat valintansa niin uskontoon kuin politiikkaankin nähden. Tavoite oli, että ihminen kasvaisi inhimilliseksi ihmiseksi. Kaikessa aatteellisessa toiminnassa ja käytännön elämässä tarvitaan itsenäisiä, selkärankaisia ihmisiä, Sirenius ajatteli.
Sipi Sireniuksesta kerrotaan että hän osasi valaa aivan tavallisiin askareihin jotakin omasta näystään. Jalkapallo, askartelu, leikki olivat arvoja sinänsä. Osa elämää, aivan kuten hengellisyyskin. Ei ollut "kristillistä jalkapalloa" oli vain jalkapalloa.
Sirenius sai osakseen kritiikkiä ja kiitosta kahdesta syystä: Toinen niistä oli kansalaissodan jälkeinen valkoisten ja punaisten välisen kuilun ennakkoluuloton ylitys. Toinen oli arkisten työmuotojen rohkea soveltaminen kristilliseen työhön.

Eri aikoina ihmiset ovat saaneet huomata, että Ylösnousseen seura vaikuttaa käytännön elämään. Miten - siitä on yhtä monta tarinaa kuin on ihmistäkin. Mutta yhteistä näissä tarinoissa on välittämisestä nouseva toiminta.
Johannes kuvaa evankeliumissaan yhtä käännekohtaa. Opetuslapsissa oli ammattikalastajia. He vetävät yön yli tyhjää verkkoa pitkin Tiberiaanjärveä. Pettyneinä ja väsyneinä he lähestyvät aamulla rantaa. Siellä heitä on vastassa mies, joka kannustaa yrittämään kerran vielä ja neuvoo paikan. Onni kääntyy.

Oletko sinä ollut ollut joskus elämään pettynyt ja väsynyt kuin Tiberiaanjärven kalastajat ? Onko muistoissasi kokemus, että jostain on tullut voimaa antaa elämälle vielä yksi mahdollisuus? Ja olet vielä kerran koonnut voimasi ja heittänyt verkkosi?

Ja saanut hämmästyä, että sinuakin on Jumalan hyvyys muistanut. Huolimatta siitä missä nyt olet - uutta syntyy, Huomaat saavasi osaksesi rakkautta ja hyvyyttä, löytäväsi yhteyden itseesi, toisiin ja Jumalaan.

 

 

 

 

Tuula Lehto
Sahalahden kappalainen

 

 

 

AIKA JÄTTÄÄ - JUMALA EI

"Hän on sellainen, jolle aika ei merkitse mitään", näin luonnehti eräs uskonnonopettajani aikoinaan, kun olin vielä koulupoika. Me olemme usein kärsimättömiä, haluamme kaiken saman tien ja jos emme saa sitä välittömästi, saatamme syyttää Jumalaa siitä että Hän ei ole huomaavinaankaan meitä.
Uudessa testamentissa puhutaan lisäksi siitä, että Jeesus tulisi vielä joku päivä keskuuteemme taas uudelleen. Missä hän viipyy? Mutta ah, kun ymmärtäisimmekin vain, miten ohikiitävä hetki ihmiselämä onkaan Jumalan silmistä katsottuna.

Maailmassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat Raamatun läpikotaisin. He toimivat niin kuin, Raamatussa kehotetaan. Tällaiset ihmiset kukoistavat kuin palmupuu (siteeratakseni psalmia 92), sillä he luottavat Hänen sanaansa ja siihen, että Hän on meidän kanssamme täältä ikuisuuteen.
Sitten on sellaisia, jotka tuntevat Raamatun, mutta toimivat tasan päinvastoin kuin siinä sanotaan. Heidän elämänsä saattaa kukoistaa tässä ja nyt, mutta vielä on koittava aika, kun se lakastuu. Kun meistä joskus aika jättää, niin Jumala ei unohda yhtäkään sellaista, joka Häneen uskoo vaan hänen osansa on iankaikkinen elämä.

Näihin sanoihin päätän työni Kangasalan seurakunnassa, jätän nämä maisemat ja palaan kotiseuduilleni Joensuuhun Herran siunausta toivottaen koko seurakunnalle.

 

 

 

 

 

Aki Hätinen
Kesäteologi

 

 

 

 

 

JUMALA EI VAADI TEHOKKUUTTA

John Henry Newmanin ajatelma on ollut minulle kovin rakas jo usean vuoden ajan. Seurakuntanuori -aikana löysin sen pienestä ajatelmakirjasesta ja siitä alkaen se on kulkenut mukanani.
"Minut on luotu tekemään tai olemaan jotain,
mitä varten ketään muuta ei ole luotu;
minulla on Jumalan suunnitelmassa, Jumalan maailmassa,
paikka, jota kenelläkään toisella ei ole.
Olinpa rikas tai köyhä,
halveksittu tai kunnioitettu ihmisten keskuudessa -
Jumala tuntee minut ja kutsuu minua nimeltä."

Nykyisen kilpailuhenkisen yhteiskunnan keskellä on mahtavaa kuulla tai lukea sanat, jotka kertovat siitä ainutlaatuisuudesta mikä meissä jokaisessa on. Riippumatta siitä kuinka nopeasti juoksemme yhteiskuntamme oravanpyörässä, riippumatta siitä montako meriittiä ehdimme elämämme aikana saavuttaa tai riippumatta siitä olenko tehokkaampi kuin tuo toinen. Riippumatta kaikesta tästä olen tärkeä, Jumala ei vaadi minulta tehokkuutta.

Jumala tuntee minut ja sinut nimeltä ja myös kutsuu meitä ja meillä jokaisella on oma paikkamme ja tehtävämme. Tätä ajatusta minulle on konkretisoinut Raija Maulan piirroskuva, jossa on piirrettynä ihmishahmon kokoinen alue mustana- kuin aukkona- ja alla teksti "ilman sinua maailmassa olisi kokoisesi aukko". Olet tärkeä täyttäessäsi juuri sitä paikkaa, jossa olet. Ilman sinua perheesi, ystäviesi ja lähimmäistesi elämässä olisi aukko, jota kukaan toinen ei voi täyttää.

Tässä ajassa, kun ympärillä näkyy paljon ahdistusta, paljon pahoinvointia, on hienoa, kun voi ja on mahdollisuus sanoa niin lapselle, nuorelle kuin aikuisellekin "olet ainutlaatuinen", "sinua rakastetaan, sinusta välitetään", "Jumala haluaa tietää mitä sinulle kuuluu". Ja siitä todistusta löytyy paksusta kirjasta nimeltä Raamattu, tiivistetysti löydät sen Johanneksen evankeliumista 3:16, Pienoisevankeliumista. Sillä Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi ainoan poikansa sinunkin puolestasi.

 

 

Katja Mikkola
Nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

TOTUUS JA HARHA

Ajankohtaisissa asioissa on vilahtanut painavia sanoja. Sellaisia ovat hyvyys, oikeudenmukaisuus, kohtuus, suvaitsevaisuus ja totuus. Asioista halutaan selvittää, miten ne oikeasti ovat, taloudessa halutaan kohtuutta, ihmisten kesken suvaitsevaisuutta ja oikeutta.

Totuus, hyvyys ja suvaitsevaisuus ovat mahtava kolminaisuus. Ne ovat kuitenkin eri asioita, ja niitä voi olla vaikea toteuttaa yhtä aikaa.

Totuus on sitä, kuinka asiat ovat. Jo kauan sitten on havaittu, että siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, kuinka niiden pitäisi olla. Jos pidämme nykytilaa miellyttävänä, saatamme sanoa sitä perusteettomasti hyväksi. Jos taas totuus on epämiellyttävä, tulee tarve ryhtyä miettimään, mikä olisi hyvää ja oikein. Parasta tietysti olisi, että asiat olisivat sekä totta että oikeudenmukaisesti.

Vaikein sana on suvaitsevaisuus. Suvaitsevaisuus on myönteinen arvo. Se näkyy ja kuuluu ajatuksen-, sanan-, lehdistön- ja uskonnonvapautena. Ihmisillä on oikeus ajatella, sanoa ja uskoa. Kaikille on tilaa, ja ajatukset kohtaavat!

Suvaitsevaisuudella on joskus vain vähän tekemistä hyvyyden ja totuuden kanssa. Ajoittain tulee vaikutelma, että mielipiteen hyvyys arvioidaan sen suvaitsevaisuuden perusteella, niin että hyvää ja totta olisi lähinnä sellainen käsitys, jonka sisältönä olisi laajin suvaitsevaisuus. Silloin suvaitsevaisuus olisi hyvyyden ja totuuden ohjenuora. Näin ei ole.

Kun on mielipiteitä, erilaisia asioita pidetään hyvinä. Silloin kaikki suvaitsevaisuuden kentällä sanotut asiat eivät ehkä ole totuudellisia tai hyviä. Suvaitsevaisuus antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta sen jälkeen jää vielä vaikea kysymys, mikä kukka on kaunis, mitä tässä kukkapenkissä kasvaa, ja mitä siellä pitäisi kasvaa. Välttämättä paras tai oikeudenmukaisin vastaus ei ole laittaa johonkin tiettyyn kukkapenkkiin mahdollisimman monia kukkia.

Kaikki lähtee totuudesta, siitä, että näemme asiat oikein. Sen jälkeen voi miettiä, miten asioiden pitäisi olla, ja pitäisikö tehdä jotakin. Kristus sanoi haluavansa vain totuutta, totuutta joka vapauttaa meidät olemaan ihmisiä. Jos totuus ei miellytä, voi pyytää anteeksi ja koettaa ensi kerralla uudestaan. Armoa syntyy siitä, että ensin näkee tarkasti.

Henri Lehtola, kappalainen

 

SÄTEILEVÄT KASVOT

Katson vastasyntyneen lapsen kasvoja. Niistä heijastuu rauha, joka hiljentää kiireen ja tuntuu, että kasvoja voisi katsella vaikka kuinka kauan. Vastasyntyneen kasvot tuovat viestin jostain toisesta maailmasta - Jumalan maailmasta. Pian lapsen kasvot saavat kuitenkin monenlaisia muotoja. Hymyn ja ilon lisäksi myös tämän maailman kivut tulevat niissä näkyviin.

Istun kirkonpenkissä kuunnellen mahtavaa pianistin soittoa ja upeaa tenorin laulua. Välillä tuntuu kuin pala taivasta olisi laskeutunut kirkkoon. Kuitenkin tämäkin musiikki on vajavaista taivaalliseen musiikkiin verrattuna.

Tarvitsemme elämässämme välillä tällaisia "kirkastushetkiä" jaksaaksemme elämän vaivoissa ja kivuissa. Sinulle,sairas, sureva tai muissa elämän vaikeuksissa kamppaileva lukija toivon Sinulle sopivia "kirkastushetkiä", jotka auttavat elämässä eteenpäin!

Ensi sunnuntain aihe on "Kirkastettu Kristus". Kun Mooses oli puhunut Siinainvuorella Jumalan kanssa ja tuli takaisin kansansa tykö kymmenen käskyn laintaulut mukanaan hänen kasvonsa säteilivät. Mooses ei kuitenkaan itse tiennyt kasvojensa säteilevän.

Jonkin ajan kuluttua siitä, kun Jeesus oli ilmoittanut tulevasta kärsimyksestään opetuslapsilleen Hän meni vuorelle rukoilemaan muutaman opetuslapsensa kanssa. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. (Luuk. 9:28-36)

Mooses ei tiennyt, että hänen kasvonsa säteilivät. Kristukseen uskovastakin heijastuu Jumalan rakkaus hänen sitä itse tietämättään. Tärkeintä on, että viivymme Jumalan kasvojen edessä, niin että Hän voi saada meissä aikaan lähimmäisenrakkautta, toistemme huomioon ottamista ja muita hyviä hedelmiä. Kärsivässä lähimmäisessä voimme nähdä Kristuksen kasvot.

Me ihmiset olemme kuitenkin vajavaisia. Oma mukavuudenhalu menee usein lähimmäisen palvelemisen edelle. Jumalan kasvojen edessä oleminen paljastaa myös syntisyytemme ja syyllisyytemme - mutta myös armon.

Kirkastettu Kristus kärsi ja kantoi meidän syntimme ja syyllisyytemme. Hän voi saada myös meidän kasvomme säteilemään.

                                       

 

 

 

Irma Pyylampi
Diakonissa

 

 

 

OI IHANA, AUTUAS LOMA!

Moni viettää heinäkuussa lomaa. Niin - loma. Pieni sana sisältää paljon. Se on suorastaan ladattu täyteen merkityksiä. Monelle loma on vuoden kohokohta. Sitä odotetaan. "Mitäs meinasit lomallasi?" Lomasuunnitelmamme kiinnostavat muitakin.

Miksi loma on meille niin tärkeä, lähes pyhä asia? Kai kysymys on vapaudesta. "Korvausta menetetystä vapaa-ajasta". Näinhän me palkan usein määrittelemme. Loma siis tarkoittaa rajatonta vapaa-aikaa. Voi mennä ja tulla kuten tahtoo. Moni menee kauas, ulkomaille asti. Sitten tullaan papuina takaisin. Tyytyväisinä papuina. Pari viikkoa kotipuolessa ja sitten takaisin putkeen, jonka päässä häämöttää ainoana valona seuraavan vuoden loma.

"Armahtakaa!". Kirkkokäsikirjan otsikko ja pyhän teema hiljattain ja oikein huutomerkin kera . "Antakee armoo". Monen myös ei-savolaisen tunto aikamme oravanpyörässä, jonka kakofonit toistavat tunnettua mantraa: opi! - osaa! - pärjää! - kehity! - kouluttaudu! - ehdi! - vaikuta! - hymyile! - nauti elämästä! Näinhän meille hoetaan. Siinäkö ohje onnelliseen elämään, kärkipäässä olemisessa, ehtimisessä ja tekemisessä?

Joskus on terveellistä jättäytyä joukon keulasta hännän huipuksi. Siellä on laajempi näkökulma.
Jo apostoli Paavali varoitteli aikansa oravanpyörässä viihtyviä Roomalaisia kristittyjä: "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa" Viisaasti sanottu. Pitää kutinsa myös tänä päivänä. Ihminen tarvitsee pyhänsä ja vapaansa, ei vain kerran vuodessa loman muodossa, vaan mieluummin joka viikko. Loma ei saisi siis olla meille se "pyhä, jolloin saamme armon". Se homma kuuluu Jumalalle. Ja siitä seuraa haaste - uskallanko armahtaa sen jälkeen myös itseni?

Hyvää lomaa!

vs. nuorisopastori Teemu Voutilainen

 

LÄHETIN VIESTI ANTEEKSIANNOSTA

Afrikan läntisestä osasta löytyy kartalta pieni maa: Togo. Sen erään heimon keskuudessa muutamia vuosia sitten pohdittiin, mikä annetaan nimeksi sille huoneelle, jossa pysähdytään Jumalan sanan ääreen. Hyvin pian nimi oli valmiina: anteeksiantamuksen kirkko. Evankeliumin eli ilosanoman tuojien eli lähettien viesti oli synnyttänyt näiden afrikkalaisten sydämissä elämän Kristuksessa.

Tuleva pyhä on apostolien eli lähettien päivä. Alkuaan historian saatossa päivää vietettiin Pietarin ja Paavalin muistoksi. Nykyisin muistellaan kaikkia apostoleita. Päivän liturginen väri on punainen. Tämä väri muistuttaa siitä, että lähettäjänä on Kristus, jonka nimen tunnustaminen voi johtaa myös marttyyrikuolemaan eli kuolemaan uskon tähden. Näin kävi mm. Pietarin ja Paavalin kohdalla keisari Neron vainoissa Roomassa 60-luvulla jKr. Toki tuo punainen väri muistuttaa myös siitä, että Kristuksen lähetit toimivat Pyhän Hengen voimasta ja Pyhän Hengen johdattamina.

Pyhässä Raamatussa on kuvia apostoleiden kutsumisesta tehtäväänsä (ks. esim. 1 Tim. 1:12). Myös tänään kutsutaan Pyhän Hengen pappeja liikkeelle kaikkeen maailmaan lähetyskäskyn mukaisesti (Matt 28:18-20). Lähettäjä on Jeesus Kristus. Lähettäjän viesti ei ole muuttunut. Viesti on yhä evankeliumin, anteeksiannnon viesti. Meidän ihmisten kuvitelmana usein on, että pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän on tehtävä hyviä tekoja. Tähän näkemykseen törmään paimenen tehtävässäni lähes päivittäin. Eikä ajatus ole kaukana kenestäkään meistä: vaikka tiedollisesti tietäisimme pelastuksen olevan armosta, yritämme kuitenkin tehdä hyvää ollaksemme kelvollisia. Esimerkiksi ristin ryövärin teot eivät varmaan olleet kovin kauniita ja hyviä. Armahduksen viesti tuli kuitenkin hänelle: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk. 23:43). Pelastus on armosta. Siksi anteeksiantamuksen kirkko on oikea nimi huoneelle, jossa Jumalan sanaa saarnataan.

Toinen vahvasti kansamme keskellä elävä ajatus on, että helvetti ja taivas liittyvät vain tähän elämään. Tänäkin kesänä olen tähän ajattelutapaan törmännyt. Tuo anteeksiantamuksen tie on tarkoitettu taivastieksi. Jeesuksen kautta kulkee tie Isän kotiin (Joh.14:6). Jos siis haluamme Raamatun mukaan uskoa on tuo sanoma ikuisesta elämästä perusjuonteena läpi koko Pyhän kirjan. Kuoleman jälkeen on Raamatun sanoman mukaan elämää. Tästä esimerkiksi voi lukea rikkaan miehen ja köyhän Lasaruksen kertomuksesta, jossa keskustelua käydään rajan tuolla puolen (Luuk. 16:19-31).

Usein sairasvuoteen ääressä kokee viestin viejänä avuttomuutta. Tuntuu, että ei ole sanoja, joilla lähestyisin, ei ole oikeaa tapa, jolla lohduttaisin. Jäljelle jää vaihtoehto: olen läsnä ja kuuntelen. Kuunnellessa saa usein kuulla ystävän kaipuun aiheen: miten tulevan maailman elämä tai onko minulla jotakin painolastia sydämellä, jonka haluaisin luovuttaa pois? Tässä tilanteessa lähimmäisenrakkauden hyvä hedelmä toivottavasti välittyy viestin tuojasta. Ei hänen omana hyvänä tekonaan, vaan Lähettäjän, Kristuksen tekona. Suurinta rakkautta on anteeksiannon kuuluttaminen ja sitä kautta viesti taivaasta ja ikuisesta elämästä.

Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten (Mark. 10:14). Pieni tyttö pyysi äidiltään anteeksi tottelemattomuuttaan. Äiti sanoi: anteeksi. Tähän tyttö vastasi: ei, minä haluan oikeasti anteeksi. Äiti vastasi: saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Vasta sitten tytön askeleet jatkuivat leikkeihin. Pienen lähetin viesti on tärkeä: anteeksianto on suuren Lähettäjän, Kristuksen ja hänen ristintyönsä lahja; rakkauden lahja meille.

Juha Seppälä, kappalainen

JOKO ON PUHDAS?

Ollessani vielä pieni poika löysin kolikon maasta, niin kuin varmasti moni meistä on silloin tällöin löytänyt. Löytämäni kolikko oli hyvin likainen, mutta päätin silti ostaa sillä tikkarin läheisestä kaupasta.

Yrittäessäni maksaa löytämälläni kolikolla kaupassa karkkia kassaneiti ei hyväksynyt kolikkoa. "Se on liian likainen" neiti sanoi ja pyysi minun puhdistamaan kolikon ensin. Yritin puhdistaa sitä housunlahkeeseeni, mutta se oli edelleen vain likainen. Sylkäisin kolikkoon ja hieroin sitä paidan helmaan ja vielä kerran housuihini. Lopulta kolikon pinta alkoi kiiltää. Tarjosin sitä uudelleen kassaneidille ja hän otti sen vastaan vastahakoisesti. Huomasin että hän yritti vielä puhdistaa kolikkoa peukalon kynnellään ennen kuin hän laittoi rahan kassaan.

Sillä hetkellä en osannut ajatella mitään asiasta, mutta nyt aikuisena näen selvästi yhtäläisyyden meidän ihmisten ja kolikon välillä. Yritämme pestä omat tahramme pois ennen kuin omasta mielestämme kelpaamme Herran eteen. Yritämme olla täysin puhtaita ennen kuin uskallamme edes tulla Herran luo ja ansaitaksemme Hänen rakkautensa. Kaikki tämä työ ja huoli asian suhteen ei auta meitä kuin vain vähän eteenpäin, emme pysty koskaan olemaan täysin puhtaita. Ainoastaan uskomalla Jeesukseen ja taivaallisen Isän rakkauden ansiosta voimme tulla yhtä puhtaiksi kuin lumi. Meidän täytyy vain tulla taivaallisen Isän eteen ja hän tekee työn meissä.

Muistelin laulua, jonka olen laulanut monessa tilaisuudessa isäni kirkossa USA:ssa. Siinä kerrotaan että voimme tulla kaikkine häpeän tunteiden, pelkojen, epäilyjen ja ongelmien kanssa ristin juurelle ja antaa pyhän hengen tehdä työtä meissä. Pyhä henki toimii meissä, jotta me voisimme olla ne auttavat kädet tai palvelijat, jotka Herra haluaa meidän olla.

Sinä olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet, sinun täytyy vain hyväksyä lahja joka on meille jokaiselle luvattu Jeesuksen ristin kautta.

Olkoon Herran teidän kanssanne tänään ja iankaikkisesti.

 

 

Veli-Matti Vepsäläinen
vs. diakoni ja lähetyssihteeri

Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

OMIA JA JUMALAN SANOJA

Kun ystäväni pohjoisesta tuli vierailulle ennen juhannusta, hän sai minut miettimään vanhaa haavettani asua pienessä kaupungissa tai kylässä, jossa kaikki tuntisivat toisensa. Eikö olisi ihanaa asua paikassa, jossa naapurit tervehtisivät, kaupan myyjät tuntisivat asiakkaat nimeltä ja kaikki voisivat olla leppoisassa kanssakäymisessä keskenään? Elämä olisi kuin elokuvista.

Sitten kylmä totuus rikkoi tuon haavekuvani. Vietin opiskelun vuoksi kaksi vuotta pienessä kaupungissa, jossa kaikki ovat sukua tai tuntevat toisensa jonkun serkun tai ystävän naapurin kautta. Ajatus tällaisesta yhteisöstä näytti todelliset kasvonsa varsin pian: ihmiset juoruilevat toisistaan, perustavat mielipiteensä muista sen perusteella mitä ovat kuulleet tai millainen suku jollakulla on.

Monilla meistä on tapana kertoa tiiviissä tuttavapiireissämme kaikki muista ihmisistä. Jos kertoisimme vain hyviä asioita, se olisikin mahtavaa, mutta meillä on tapana kertoa kaikki asiat. Nekin, jotka eivät kuulu meille itsellemme tai ovat henkilökohtaisia. Kerromme useasti myös asioita, joita emme tiedä varmoiksi. Ehkä päättelemme jotain ensikohtaamisen tai ulkonäön perusteella? Tämä päätelmä elää päämme sisällä kunnes kerromme sen eteenpäin ja pian asia alkaa levitä suusta toiseen muuttuen "todeksi".

Mitä tällainen käytös lopulta kertoo meistä itsestämme? Jos "Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne" pitää vielä paikkansa, emme taida olla kovin tyytyväisiä omaan itseemme.

Jumala kuitenkin haluaa meidän olevan tyytyväisiä itseemme, sillä hän on luonut meidät omaksi kuvakseen, täydelliseksi olennoksi. Jos emme Jumalan silmissä olisi täydellisiä, ei hän meitä olisi tehnytkään. Täydellinen ei tarkoita sitä, että olisimme kaikki kauniita, hyväkäytöksisiä, lempeitä, taitavia ja muuten virheettömiä kaikessa. Täydellinen tarkoittaa sitä, että olemme juuri sellaisia millaisiksi Jumala meidät halusi tehdä. Kaikkine puutteinemme olemme täydellisiä omassa osassamme Jumalan suunnitelmassa.

Koska Jumala on luonut meistä mitä olemme, meidän tulisi yrittää tutustua toisiimme ja hyväksyä toistemme ominasuudet. Meidän olisi hyvä miettiä mitä kertoisimme toisistamme ja millä tavalla asian esittäisimme, sillä Jumala katsoo lempeydellä luomaansa, joka rakastaa lähimmäisiään sanoilla, teoilla ja ajatuksilla.

On olemassa sanonta: "Se, mitä puhut toisista, kertoo sinusta enemmän kuin se, mitä muut puhuvat sinusta." Jokaisen ihmisen kohdalla Jumala katsoessaan tätä, suree enemmän niitä pahoja asioita, mitä tämä ihminen sanoo muista, kuin niitä pahoja asioita, mitä muut puhuvat hänestä. Vastavuoroisesti Hän osoittaa rakkauttaan niitä kohtaan, jotka puhuvat toisista hyvää, riippumatta siitä, mitä muut puhuvat heistä.

 

 

 

Siunattua ja aurinkoista kesää

Mirta Martin,
kesäteologi

 

 

 

 

PANEN KÄDEN SUULLENI

Itselleni kolme varmaa kesän merkkiä ovat rippileirien alkaminen, tunnelmalliset kesäyöt ja se, että luonto on vehreimmillään. Näistä kaikista kolmesta asiasta pääsin nauttimaan kesän ensimmäisellä rippileirillä Pyysalossa: sekä kesäiset yöt että luonnon kauneus tulivat moneen otteeseen ja monella tavalla tutuiksi leirin aikana. Aivan erityisesti minulle jäi mieleen eräs oppihetki, jossa yhdessä nuorten kanssa keskustelimme luonnosta ja sen arvosta. Monessa kohtaa tuon keskustelun aikana nousi esiin ajatus Jumalan luomistyöstä. Seuraavassa hieman keskustelun herättämiä ajatuksia.

Luomakunta ja luonto ovat Jumalan luomia. Ne ovat siksi arvokkaita ja pyhiä. Jumala on luonut ja lahjoittanut luonnon silkasta rakkaudestaan ja luonto saakin arvonsa ennen kaikkea siitä, että Jumala on sen luonut. Jumala on niin ikään luonut ihmisen. Näin ollen myös ihminen on osa luomakuntaa. Tästä seuraa puolestaan se, että ihminen on vastuussa Jumalalle siitä, miten hän luontoa ja luomakuntaa kohtelee. Jumala on antanut ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella maata. Ihminen on siis ikään kuin tilanhoitaja, joka toimii yhdessä luonnon kanssa, mutta ei omista sitä. Jumala myös vaikuttaa lakkaamatta luomakunnassa ja sen välityksellä, joten siksikin meidän tulee kunnioittaa ja suojella sitä.
Toinen ajatus, minkä luonto ja sen katseleminen herättää, on Jumalan luomistyön suuruus ja ihmeellisyys. Kun katselee mitä erikoisimpia ja kauneimpia kukkia, kuuntelee lintujen laulua tai kun katselee sateenkaarta, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla Jumalan luomistyötä. Tai kun näkee, kuinka peuraemo hoivaa vasaansa tai haukka liitää korkeuksissa. Sama tunne tulee, kun miettii yhtä pienen pientä solua, sen toimintaa ja sitä, kuinka ihmisen koko perimä mahtuu tuohon yhteen pieneen soluun. Puhumattakaan avaruudesta, tähdistä ja maailmankaikkeudesta ja niiden laeista ja mekanismeista. Niin monimutkainen, erikoinen, kaunis, suuri, ihmeellinen ei ole voinut ilmestyä tänne vain sattumalta ja itsekseen, vaan sen taustalla on pakko olla käsittämätön määrä mielikuvitusta, luovuutta ja ennen kaikkea rakkautta. Sen taustalla on pakko olla Jumala, joka on rakkaus.

Tätä kaikkea ihmetellessä ja pohtiessa ihminen usein tuntee itsensä pieneksi. Mitä enemmän yrittää miettiä ja ymmärtää Jumalan luomistyötä, suuruutta ja rakkautta, sitä vähemmän siitä huomaa tietävänsä ja ymmärtävänsä. Ehkäpä ihmisen tehtävä on vain rakastaa ja pitää huolta luomakunnasta ja olla hiljaa Jumalan suuruuden edessä. Sanotaanhan Saarnaajan kirjassakin: "Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua." ja "Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat."

 

 

 

Anniina Korpela,
kesäteologi

 

 

 

 

TOIVOA ON

" Koskaan aikaisemmin ei maailma ole seissyt niin lähellä täydellistä tuhoaan kuin nyt, mutta koskaan aikaisemmin ei väärä suuntaus ole ollut näin ilmeisenä jokamiehen tajuttavissa. Koskaan aikaisemmin eivät ihmisten keskinäiset suhteet ole osoittautuneet niin tärkeiksi kuin nyt".

Tämä teksti on ote kirjasta, joka on kirjoitettu noin 50 vuotta sitten, mutta voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu tänä päivänä. Huolenaiheet ja vaikeudet taitavat olla ihmisellä vakiot, näin itse ajattelen.

Lisääntynyt tekninen ja materiaalinen kehitys eivät ole tuoneet "onnelaa" ihmisille. Ihmiset ovat kaivanneet tuolloin 60-luvulla ja kaipaavat edelleen turvallista olotilaa, ts. sisäistä rauhaa. Tunnetta siitä, että meistä kyllä huolta pidetään, nyt ja tulevaisuudessa. Alkukesää, kun nyt elämme ja luonto on herännyt eloon, tulee mieleen Raamatun sanat (kts. Matt. 6:25-34). Tätä viisautta tulisi meidän päivittäin miettiä ja varsinkin näin laman aikana, kun moninaiset maalliset huolet painavat mieltä.

Toivotan sinulle seuraavan Raamatussa olevan säkeen myötä siunattua kesää! "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon" (Joh.14:27).

 

 

 

Johanna Raitanen
diakoni

 

 

 

PÄÄTÖSTEN JA VALINTOJEN EDESSÄ

Pyhän kolminaisuuden päivän evankeliumiteksti (Matt. 28:16-20) vie lukijan Galileaan, paikkaan jossa Jeesus oli aloittanut julkisen toimintansa ja kutsunut opetuslapsensa. Galileassa Jeesus myös päättää työnsä ja valtuuttaa opetuslapset viemään evankeliumin kaikkeen maailmaan. Opetuslapset olivat kulkeneet Jeesuksen mukana kolme vuotta. Paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun kalastajat olivat lähteneet verkoiltaan seuraamaan miestä, joka lupasi tehdä heistä ihmisten kalastajia. He olivat nähneet myrskyn tyynnyttämisen, vetten päällä kävelemisen ja sairaiden parantumisen. He olivat kuulleet vertauksia, puhuneet ja liikkuneet ihmisten parissa. He olivat tunnustaneet Jeesuksen olevan odotettu Messias, Jumalan Poika. Ehkäpä juuri siksi ihmetyttää, miksi muutamat yhä epäilivät nähdessään ylösnousseen Vapahtajan? (jae 17)
Kenties tuo epäilys johtui siitä, että liian paljon oli tapahtunut lyhyellä aikavälillä. Nopeiden ja merkittävien päätöksien vaatiminen lyhyellä harkinta-ajalla johtaa usein tasapainotteluun epävarmuuden aidalla. Huomaan itse pohtivani toisinaan: olenko tehnyt oikean päätöksen? Olenko toiminut oikein? Nykyinen vaihteleva taloudellinen tilanne lisää kysymysmerkkien määrää tulevaisuuden suunnitelmiin. Elämän polulla on monta muuttuvaa tekijää ja valintaa. Välillä myös meidän elämissämme liian paljon muuttuu liian nopeasti. Päätösten ja valintojen edessä epäilys kaivertaa mieltä.

Opetuslastensa epäilyksistä huolimatta Jeesus uskoi seuraajilleen tärkeän tehtävän: kastaa ja opettaa kaikki kansoja. Jeesus ei moiti opetuslapsiaan, vaan luottaa heidän vievän evankeliumia eteenpäin juuri sellaisina kuin he ovat. Tänä päivänä kaste- ja lähetyskäskyn tehtävä on luotettu meidän käsiimme. Saamme olla epävarmoja ja haparoida, mutta samalla saamme myös olla mukana viemässä ilosanomaa eteenpäin. Arkisten askareiden ja omalla vastuulla olevien työkuvioiden joukosta, se erottuu tehtäväksi, jossa ei tarvitse olla yksin omien kykyjensä ja taitojensa varassa, vaan rohkeuden saamme itseämme suuremmalta, taivaalliselta Isältä.

 

 

 

Erica Stick,
kesäteologi

 

 

 

 

 

LÄHDÖN AIKA

Nyt on tullut vs. kappalaisen viransijaisuuden loppumetrit käsille tämän hartauskirjoituksen ilmestymisen aikaan. Aloitin pastorina Kangasalan seurakunnassa ajalla 1. 2-31.5.2009.

Haikeudella ja hartain mielin kirjoittelen tätä hartauskirjoitustani tiedostaen, että taakse jää tänne Kangasalalle kauniit maisemat, harjut ja järvet. Kaikkein tärkeimmät taakse jäävät ovat tämän seurakunnan alueen ihmiset. Monilla on ehkä kuva, että hämälaiset ovat juroja, hiljaisia ja sulkeutuneita, mutta näyttää olevan täysin toisin, sillä olen tavannut täällä avonaisia ja mukavia ihmisiä joiden kanssa on pystynyt juttelemaan kaikesta, maan ja taivaan väliltä.
Tahdon sananlaskujen kirjan 27:2 luvun ja jakeen pohjalta mainita jotain, joka jae kuulu seuraavasti: "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi."

Tässä jakeessa tulee esille meille suomalaisille hyvin vaikea puoli, koska emme tahdo pystyä aina antamaan tunnustusta ja rohkaisua toisillemme, emme silloinkaan kun se on todella paikallaan. Aion nyt kuitenkin toteuttaa tässä hartauskirjoituksessani tätä Raamatun kehotusta konkreettisesti. Raamattu sanoo toisaalta, että meidän suumme puhuu myös sydämen kyllyydestä. Sydämen tila ratkaisee usein sen puhummeko sitä, mikä on Jumalalle mieluista ja tuleeko sydämestämme esille taivaallisesti viritetty kiitos ja ylistyslaulu Jumalan kunniaksi.

Minun täytyy nyt kehua Kangasalan seurakuntaa kokonaisuudessaan ja sen työyhteisöä. Olen saanut havaita, että tämän seurakunnan työmoraali ja yhteisöllisyys, ennen kaikkea työilmapiiri ovat hyvin ainutlaatuisen hyvää luokkaa. Emme aina osaa ajatella, että jumalanpalveluksissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa ilmapiiri on hyvin ratkaiseva. Ihmiset kuin tulevat tilaisuuksiimme, virastolle ja muihin ihmiskontakteihin työntekijöiden ja toisten ihmisten kanssa he haistelevat ilmapiiriä, halusivat he sitten tai eivät.

Olen saanut nyt haistella Kangasalan seurakunnan ilmapiiriä kohta viisi kuukautta ja todennut sen hyvin avonaiseksi ja lämpimäksi. Erityisesti haluaisin kiittää kaikkia työtovereita tästä yhteisestä työskentelyajasta, jonka olen saanut viettää työyhteisön keskellä. Ymmärtääkseni usein seurakunta ja työyhteisö ovat sellaisia kuin sen terävä pää on. Erityisesti haluan kiittää meidän kirkkoherraa ja lääninrovastiamme taitavasta ja ihmisläheisestä työyhteisön hyvästä johtamisesta. Terävälle päälle kuuluu suuri kiitos hyvästä työilmapiiristä.

Tietysti ymmärrämme, että se kyky, mikä meillä on, ei ole meistä itsestämme, niin kuin suuri apostoli Paavali asian ilmaisee korinttolaiskirjeessään. Kunnia kuuluu luonnollisesti loppupeleissä Jumalalle, mutta uskon, että Herra mielistyy myös siihen, että toisen suu kehuu, ei oma. Nythän tässä on ikään kuin työyhteisön ulkopuolelta tullut suu kehumassa.

Vielä lopuksi haluaisin tuoda esille sen, mikä on meidän hyvin tärkeää muistaa ja mistä meidän suumme tulisi myös kehua. Eräältä pikkupojalta oli kysytty kun isä oli maallikkosaarnaaja, että "missä isä on"? Poika vastasi: "Isä on kehumassa Jeesusta". Pojan isä oli saarnamatkalla ja poika oli nähnyt isän elämässä mikä oli tärkein kehumisen aihe. Meidänkin tulisi olla valmiita sopivalla ja sopimattomalla ajalla tuomaan kristillisen uskomme perustus esille. Raamattu antaa aika laajan toleranssin uskon tunnustamiseen nähden. Nekin, jotka ovat arkoja, ei tarvitse yrittää olla rohkeampia, kuin ovat, vaan voivat turvautua siihen Jumalan Sanan kohtaan, että jos meiltä kysytään toivomme perustusta silloin meidän tulisi se ilmaista. Meidän rohkeimpien tehtävänä on sitten kertoa tämä evankeliumin ilosanoma aina maailman ääriin saakka.


Hyvää kesän jatkoa ja siunausta teille kaikille seurakuntalaisille ja työtovereille.

Kesäterveisin Eero Koskela,
vs. kappalainen

 

 

 

 

 

JUBILATE! - RIEMUITKAA!

Kuinka me voisimme olla iloitsematta ja riemuitsematta, kun ihmiskunnan historiassa meille välittyneet Raamatun tapahtumat jatkuvasti käyvät toteen! Tämän sanoman välittäjinä ovat halki aikojen olleet profeettojen ennustukset, aikalaistodistukset, Raamatun sana, yhä uudet arkeologiset löydöt, Roomanarkistot, jotka todistavat Raamatun tapahtumien tapahtuneen. Ketä me uskomme, jollemme kaikkiakäsillämme olevia konkreettisia todisteita. Niitä on kertynyt monesta lähteestä ja tosi pitkän ajan kuluessa. Miksi me olemme siitä huolimatta epäuskoisia besserwissereitä, jotka kiellämme tiedemiesten nykyaikaisilla tutkimusmenetelmillä saadut tulokset? Emme usko sitä, mitä meille omat aikalaisemme kertovat, kuten eivätmonet Jeesuksen aikalaisetkaan uskoneet silmiään ja korviaan. Onko se liian hyvää ollakseen totta? Siksikömonet uskovat mieluummin mm. evoluutioon, mikä on vain ja ainoastaan teoria, mielikuvitusmallinnus.

Ensi sunnuntain psalmiantifonissa meitä kehotetaan iloisesti julistamaan: Cantate - Laulakaa Herralle uusi laulu! Todellakin, niin uusi kuin vanhakin Jumalalle laulettu laulu on Hänen sanansa todellista ja oikeaa julistamista! Sanan elämistä todeksi laululla ja musiikilla, Jumalan hyvillä luomislahjoilla. Psalmin kehotus viittaa siihen, että Jumalan kunniaksi sävelletty hengellinen musiikki ja laulu ovat soivaa Sanaa!

Luomisen Sana oli myös teko. Kun Sana sanoi, silloin myös tapahtui, teki. Musiikki, sen ainekset Luojan luomislahjana on Sanalla luotu, Jumalan teko, Sanan teko, siis Jumalan Sanaa. Sen vaikutus meissä on monenlainen hyvä hoito sielussamme, ruumiissamme ja ympäristössämme. Jumala loi kaiken hyväksi. Musiikin hyvä vaikutus palautuu meissä, meidän sydämessämme, Sanan sisäiseksi tuntemiseksi, Sanaksi sen alkuperäisessä luomisen ja lunastamisen merkityksessä. Meidän omassa sielussamme ja ruumiissamme, kun me Sanaa kuulemme, ja siitä nautimme oikealla tavalla - viljellen, varjellen, rukoillen ja ylistäen! Jatkakaamme elämässämme maan päällä Luojan luomistyötä hänen hyvän luomisen kehotuksensa mukaan: "Viljelkää ja varjelkaa..."(ks. 1.Moos.)

Mutta uuteen ja parempaan elämään on meidänkin aikanaan mentävä ennustusten ja Herran lupauksen mukaan. Sehän on oikeasti hyvä ja iloinen asia. Parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, aikanaan. Sitten kun on sen aika. Mutta turhaan me sitä vastaan menemme ja ikään kuin hoputamme Luojaa omaan tahtoomme. Kyllä se aikanaan kaikille koittaa sen mukaan, mitä on Golgatan ristillä ryövärille ja meille sanottu!

Näin me uskomme, kuinkas muuten, kun meillä ei muuta tietoa ole, kuin se mikä on jo annettu. Kaikki muu on tietämättömyyttä, mistä ei mitään tiedä. Kun sitä ei ole koskaan missään oikeasti tiedetty. Ihmisen epäuskon valintana vain esiin tullutta eksytystä on kaikki muu. Myöhempien aikojen hapatusta ihmisen omassa rikkiviisaudessa pähkäiltyä tajunnan, hengen, sielun ja ruumiin sekoittamista ja erottamista niiden alkuperäisestä yhteydestä elävään Sanaan. Sanaan, joka on oikeasti elämää synnyttävä teko, ja johtaa rakentavaan elämään ja ylläpitää sitä ikuisesti. Muodossa tai toisessa, tässä maailmassa ja siinä toisessa, mitä me emme vielä näe muuten kuin aavistamme. Mutta jonka poisnukkuneet jo saavat kokea ja siellä riemuiten elää taivaan salissa apostolien, martyyrien, patriarkkojen ja enkeleiden kanssa Kristuksen iäisessä valossa!

 

Matti Huomo
kanttori

 

 

 

 

KEVÄÄN KOITTO

Alkukeväällä, kun lumet ovat sulaneet, maa näyttää paljaalta ja kuolleelta. Vähitellen maan mullasta nousevat kuitenkin esiin ensimmäiset kukat. Omalla pihallamme ensimmäiset kevään väriläiskät ovat krookuksia. Kun kaikkialla on paljasta, harmaata ja synkkää, kukkapenkistä nousee keltaisia, sinisiä ja valkoisia krookuksia. Niiden myötä ympärillä oleva harmaus muuttuu täysin. Katse ei kohdistu enää harmaaseen ja kuolleelta näyttävään ympäristöön vaan huomio kiinnittyy uuden kevään koitosta kertovaan värikkääseen kukkaan.

Joskus oma mielemme voi olla harmaa tai jopa musta. Silloin emme näe ympärillämme olevia värejä. Emme löydä kiinnostuksen kohteita, emme näe missään mistä pitäisimme kiinni. Syitä mielen harmauteen voi olla monia. Niitä voivat olla suru, ahdistus, lohduttomuus tai toivon puute. Nämä kaikki ovat omiaan riisumaan elämästämme pois sen värikylläisyyden. Värien katoamisen ei kuitenkaan tarvitse olla lopullista.

Aikamme on Jumalan käsissä. Niin ovat myös ne asiat, jotka aika eteemme tuo. Kun Jumala ajan kulumisen kautta tekee meissä työtään saatamme alkaa nähdä pieniä toivon vilkahduksia elämässämme. Värit näyttäytyvät kuin säteittäin elämässämme. Jeesus voi avata sydämemme värit, sillä vain Hän voi antaa meille toivon, toivon siitä että kaikki ei olekaan tässä ja nyt. Omien surujemme ja menetystemme harmauteen koittaa Jumalan lupaus rakkaittemme riemullisesta jälleennäkemisestä kerran taivaassa, jonne Jeesus itse on avannut meille tien.

Jeesus sanoo: "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen." (Joh. 14: 1- 4)

Kevään merkit kertovat meille ihmeellisellä tavalla pääsiäisen suuresta sanomasta. Kuolema on voitettu, uusi elämä Kristuksessa on alkanut. Oman elämämme suuntaviivoja ei tarvitse kohdistaa siihen mikä näyttäytyy kuolleena ja harmaana. Saamme kohdistaa katseemme ylösnousseeseen Vapahtajaamme, häneen, jonka avaama tie vie perille vihreille ja värikylläisille niityille.

Kauniita kevään värejä elämääsi!

 

 

Monika Viitala
Kuhmalahden kappeliseurakunnan diakoni

 

 

 

 

HYVÄ PAIMEN

Jeesus sanoo: " Minä olen hyvä paimen. "
Saamme riemuita siitä, että Herramme Jeesus Kristus elää keskellämme. Hän kulkee keskuudessamme hyvänä paimenena, joka tahtoo kutsua luokseen jokaista ihmistä. Jeesus on meille ainoa ovi, jonka kautta meillä on mahdollisuus päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Jeesus jatkaa: " Hyvä paimen antaa henkensä lampaittensa edestä. " Jeesuksen suuri rakkauden osoitus meitä ihmisiä kohtaan oli se, että hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi. Kolmantena päivänä Jumala herätti Poikansa ylös kuolleista. Näin Jumala avasi meille Jeesuksen kautta mahdollisuuden päästä osalliseksi iankaikkisesta elämästä.

Raamatussa kerrotaan, että lammastarhan ovi oli ahdas. Siitä mahtui kerrallaan vain yksi lammas sisään. Tämä kuvaa meille sitä, että usko Jeesukseen on henkilökohtainen asia. Jokaisen ihmisen on tehtävä henkilökohtainen uskonratkaisu. Tänään Jeesus kysyy meiltä kaikilta: Uskommeko häneen? Onko hän elämässämme ykkönen?
Jeesus jatkaa vielä: " Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. " Jeesukseen uskovan ihmisen ja Jeesuksen välinen yhteys on samankaltaista kuin se yhteys, joka yhdistää Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen. Jeesus kutsuu jokaista omaansa nimeltä, ja hänen omansa tuntevat hänet. Jos Jeesuksen omat kuuntelevat häntä ja noudattavat hänen sanassaan viitoittamaansa tietä, heitä ei eksytetä. Joskus kuitenkin eksymme omille laitumille. Jeesuksen aikaan oli tapana, että jos lammas eksyi usein laumasta, paimen mursi sen luun ja hoiti terveeksi. Tuona aikana lammas kiintyi paimeneen. Hyvän paimenen täytyy joskus kuljettaa meitäkin vaikeiden asioiden kautta. Kuitenkin sen tähden, että hän rakastaa meitä. Jeesus hoitaa meidät ehyeksi jälleen, ja me opimme luottamaan häneen. Hän tahtoo johdattaa meitä oikealla tiellä kohti taivaan kirkkautta.
" Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi " , Psalmi 23:4.

 

 

 

Sirpa Hotari
Nuorisotyönohjaaja

 

 

YLÖSNOUSSEEN TODISTAJIA

Istun kaksikerroksisen bussin toisessa kerroksessa. Opas selostaa lähinäkymiä. Kadun kulmauksessa seisoo mies, joka puhuu megafooniin. Miehen huomattuaan, opas kertoo, että tämä on joka päivä samassa kadun kulmauksessa kertomassa Jeesuksesta. Mies on todistanut uskostaan Jumalaan kadulla kulkijoille jo monen vuoden ajan. Oli sää mikä tahansa, miehen näkee siellä.

Matkaopas kertoo kunnioittavasti. Hän ei määrittele miestä. Kadulla aina joku pysähtyy kuulemaan, monet menevät ohi. Onko miehestä tullut yksi nähtävyys? Mieleen hän ainakin jää.

Huomaan vielä illalla miettiväni kadunkulmassa todistavaa miestä. Kuka hän on? Mitä hänelle on tapahtunut? Onko hän kokenut omassa elämässään niin suuren vapautuksen jostain, että hän saa siitä voiman suorastaan huutaa pelastuksesta.

Sunnuntain evankeliumi, Luuk.24:36 - 49, kertoo Jeesuksen ilmestyneen ylösnousemuksensa jälkeen epäileville opetuslapsilleen. Opetuslapset saivat omin silmin nähdä Jeesuksen. Ilo valtasi heidän sisimpänsä. He olivat kokeneet unohtumattomia asioita Jeesuksen seurassa. Ilo kohtaamisesta oli suuri. Sen jälkeen opetuslapset kertoivat tapaamilleen ihmisille yhä uudelleen Jeesuksen ylösnousemuksesta. ja Jumalan lupauksesta.

Näitä todistajia yhdistää voimakas kokemus johon liittyy vapaus ja ilo. Se saa aikaan heidän elämässään täyskäännöksen. He vahvistuvat ja saavat voiman kestää ihmisen elämään kuuluvat monenlaiset vaikeudet ja kasvukivut.

 

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

 

RISTIN SANOMA

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille,  jotka pelastumme se on Jumalan voima." 1 Kor. 1:18

Sanoma rististä jakaa maailman kahteen leiriin. Asetelma näkyi jo Golgatalla. Jeesuksen vieressä toisella puolella ristillä oli kaveri joka herjasi Jeesusta viimeiseen asti. Toisella puolella toinen rikollinen joka taas näki ainoan toivon omalla kohdallaan olevan ristiinnaulitussa vapahtajassa. Hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi Jeesusta muistamaan häntä. Keskimmäisellä ristillä roikkui Jumalan poika ,joka kyllä sovitti molempien rikollisten ja sen lisäksi vielä koko maailman synnit.

Paavalin julistuksen ydin oli ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Hän halusi asettaa jokaisen,niin kuin hän itse sanoi, "täydellisenä Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan eteen". Miksi ? Siksi että ainoastaan Jeesuksen varassa ja Jeesuksen ansioon turvaten ja luottaen meillä on iankaikkinen elämä.

On ainakin kaksi asiaa jota tuskin tämän elämämme aikana täysin ymmärrämme. Ensimmäinen on se että olemme luonnostamme niin suuria syntisiä että emme edes itse sitä tajua. Toinen on se että Jumalan täydellinen rakkaus on niin suurta ja valtavaa meitä syntisiä kohtaan että sen suuruutta ja määrää on vaikea täysin käsittää.

Pelastava usko ei koskaan kohdistu itseemme ja omiin tekoihimme, vaan Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa. Tämän mahdollisuuden hän on tuonut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen täytetyssä työssään meidän pelastukseksemme.

On siis mahdollista että sanoma rististä jää hullutukseksi, mutta sen ei tarvitse olla niin. Se voi myös muodostua elämän voimaksi, perustaksi ja pelastukseksi sille joka uskoo.

Paavali muistuttaa meitä siitä ,että pitäkää huoli ettei Jumalan armo jää kohdallanne turhaksi.

 

 

 

 

Ari Vettenranta
Nuorisotyönohjaaja

 

 

VIRPOI, VARPOI

Virpojat tulevat värikkäiden vitsakimppujensa kanssa.  Millaisella lorulla he virpovat tänä vuonna? Onko käytössä se vanha tuttu?

Virvon varvon vitsaksilla,
tuoreeks, terveeks tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.

Vai onko keksitty joku oma virpomisloru? Tai otettu käyttöön Uppo-Nallen käyttämä?

Virpoin varpoin vitsasella,
ojentelen oksasella,
sulle onnenpipanoita,
terveyttä, mansikoita.
Hyvän vuoden toivon sulle,
suothan parhaat lahjat mulle.

Ilman kauniisti ja värikkäästi koristeltua virpomisvitsaa, ihan vaan sanallisesti  Toivotan Sinulle Oikein Hyvää Palmusunnuntaita ja Hyvää Tulevaa Vuotta seuraavan virpomislorun sanoin:

Miepä virvon vitsasella,
varvon pajunoksasella.
Toivon siulle terveyttä,
vitsan myötä virkeyttä.

 

 

 

Terhi Pellinen
lapsityönohjaaja
Kangasalan seurakunta

 

 

MUREHTIMINEN VAI ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN

"Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tällainen ateistien suunnittelema iskulause busseihin saatetaan kieltää Tampereella. Tällaisia bussikampanjoita on ollut eri puolilla maailmaa ja nyt niitä yritetään saada myös Suomeen.Vapaa-ajattelijain liiton mukaan tarkoitus on mainostaa uskonnottomuutta myönteisessä valossa.

Lause voidaan kuitenkin käsittää toisellakin tavalla. Ihmiset saattavat ihan tosissaan ajatella, että usko Jumalaan vie kaiken ilon elämästä. Uskovilla on vain kieltoja ja rajoituksia. Kuitenkin usko voi tuoda elämään sellaisen ilon ja rauhan, jota ei voi saada mistään muusta.

Jumalaan uskovina saamme myös nauttia elämästä ja kaikista hyvistä Jumalan lahjoista, joita Hän meille antaa. Elämästä nauttiminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että voimme tehdä mitä tahansa välittämättä toisista ihmisistä. Monet Raamatun käskyt, ohjeet ja kehoitukset on tarkoitettu ihmisen omaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Ihminen ei voi elämässä välttyä kärsimyksiltä ja vastoinkäymisiltä, uskoi hän sitten Jumalaan tai ei. Mutta uskova ihminen voi tuoda murheensa ja asiansa Jumalalle ja saada avun ja lohdutuksen.

Me ihmiset olemme erilaisia, uskovienkin joukko on kirjavaa. Meillä on myös erilaisia lahjoja; joku on musikaalinen, toinen taiteellinen, hyvä puhuja tai kirjallisesti lahjakas, toinen hyvä käytännön töissä. Näitä lahjoja voimme käyttää myös Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Jumalan edessä olemme erilaisuudestamme huolimatta kaikki yhtä arvokkaita. Hän rakastaa meitä jokaista juuri sellaisena kuin olemme.

Me olemme lähestymässä kristikunnan suurta juhlaa - pääsiäistä. Yksi yhteinen asia meitä kristittyjä yhdistää: me emme usko vain Jumalaan, vaan me uskomme myös ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen.

Pääsiäisen sanomaa emme voi järjellä käsittää, voimme sen vain uskossa ottaa vastaan. Jumalan viisaus on usein kätketty ihmisviisaudelta. Jumalan olemassaoloakaan emme voi tieteellisesti todistaa, kuten emme myöskään sitä, että Jumalaa ei ole. Mutta sille, joka etsii Jumalaa ja nöyränä tulee hänen luokseen, hän on luvannut kirkastaa itsensä ja Pääsiäisen ihmeen.

"Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet, mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen." (1 Piet.2:4)

 

 

 

Irma Pyylampi
diakonissa

 

 

Afrikan norsuja ja lentäviä lehmiä

Myönnän, katson ahkerasti tosi tv-sarjaa Myytinmurtajat.

Tämän Discovery-kanavalta maailmanmaineeseen nousseen sarjan idea on testata tieteellisesti erilaisten uskomusten ja kaupunkilegendojen paikkansa pitävyyttä. Jokaisessa jaksossa keskitytään kahteen tai kolmeen "myyttiin", jotka yritetään empiirisillä kokeilla osoittaa mahdollisiksi tai mahdottomiksi.

Edellisen jakson loppuhuipennus jäi mieleeni. Oltiin Afrikassa. Piti selvittää, liittyykö uskomukseen hiirtä pelkäävästä norsusta totuuden siementä. Ohjelman tähdet Jamie Hyneman ja Adam Savage pitivät uskomusta lähinnä osastoon "lehmät lentävät" kuuluvana. Yllätys oli suuri, kun uskomus pitikin paikkansa - seitsen tonninen Afrikan norsu otti todella hätääntyi nähtyään pienen hiiren. Ikivanhassa "myytissä" oli sittenkin perää!

Norsu-myytti oli mieleenpainuva, mutta mikä olisikaan kaikkien aikojen myytti ja sen testaaminen, Oikea mega-myytti? Voisiko se liittyä uskontoon, uskomusten jättiläismäiseen varastoon?

Elokuvassa 21 grammaa väitettiin, että kun ihminen kuolee, hän kevenee 21 gramman verran. Tätä kutsuttiin ihmisen sielun painoksi. Kuvitteellisen elokuvan sisällä tällainen ajattelu vielä kiehtoo, muttei tosi-tv-sarjan huipennuksena. Ollaan saavuttu alueelle, jossa kaikki mittaava tiede käy kelvottomaksi. Antureista ei ole iloa, mitatessa ihmisen sielunrauhaa tai uskoa. Ollaan isompien asioiden kanssa tekemisissä. Mittatikku ei riitä. Luoja on luotujaan äärettömästi suurempi. Järjen ja havaintokykyjemme Luoja ei suostu asettumaan tutkimuspöydillemme.

Jumalan tapauksessa vakuutumme muilla keinoin. Meillä on sekä ikivanha isiemme todistus, että erityisesti Raamattu. Järkeäni vastoin vakuutun yhä uudelleen, että Jumala puhuu itse tuossa kirjassa. Järkeäni vastoin vakuutun yhä uudelleen, etten tiristä tätä uskoa itsestäni, vaan sen saa aikaan ja ylläpitää minussa Jumala. Pidin tätä joskus osastoon "lehmät lentää" kuuluvana. Siinä on ollut sittenkin perää!

 

Teemu Voutilainen
Sahalahden vs. kappalainen

 

 

 

 

TOIVO MUUTOKSESTA

Toivo on ihmisen peruskauraa. Se on välttämätön luonnonvara. Ilman sitä ihmisen on vaikea elää ja hengittää. Toivo voi viedä läpi minkälaisen kivisen esteen tahansa. Vahvassa toivossa on voimaa. Toivo odottaa hyvää, ei pahaa. Se tähyää jo aamuun, vaikka vielä on pimeää. Se jaksaa katsoa ulos olosuhteista, eteenpäin. Toivo odottaa näkymätöntä ja heittää ankkurin tulevaan, siihen mitä ei vielä tänään ole.

Monilla meistä tänään ei ole toivoa. Monet yrittävät uskoa ilman toivoa, mutta se on kuin leukojen vetämistä - loppuu lyhyeen. Toivo kieltäytyy luovuttamasta. Siksi siinä on itsensä elämän maku.

Haluanko minkään elämässäni muuttuvan? Se on mahdollista! Muutos on tulossa ja se voi olla paljon lähempänä kuin luulen. Itse en voi muuttaa elämääni, kiskoa itseäni hiuksista ylös. Mutta Kristus, toivon tuoja, muuttaa pieniä asioita ja on erikoistunut mahdottomuuksiin.

Kaikki voi vielä muuttua. Paitsi Jumala.

 

 

Maija Hyssy
seurakuntapastori

 

 

 

ARMOA!

Tasan eivät käy onnen lahjat.
Monen kokemus on nykyisin se, ettei saa edes ansionsa mukaan. Vaikka on tehnyt juuri niin kuin on odotettu, ohjeiden ja tavoitteiden mukaan, jopa yli senkin, niin silti rangaistaan aivan kuin olisi tehnyt huonosti ja väärin. Ja ne, jotka muuttavat pelin sääntöjä kesken pelin, saavat jatkaa.
Elämä tuntuu kovalta ja armottomalta. Elämä tuntuu myös epävarmalta. Minkä varaan elämäänsä oikein rohkenisi rakentaa ja mihin tai kehen luottaa, kun monet elämän perusasioina pidetyt asiat tuntuvat pettävän.
Mikä olisi kestävää ja pysyvää? Mitkä pelinsäännöt eivät muuttuisi kesken kaiken ja mitkä periaatteet kantaisivat elämässä eteenpäin?

Jumala on.
Jumala on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan.
Samoin Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan on ja pysyy. Muuttumattomana ja täydellisenä.
Jumala rakastaa jokaista luomaansa ihmistä täydellisesti ja varauksettomasti. Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ei riipu siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä.
Jumalan toimintatapa on päinvastainen kuin aikamme kova, laskelmoiva ja toisista ihmisistä piittaamaton toimintatapa. Jumalalle ei tarvitse täyttää tulostavoitteita, jotta sitten saisimme jotain hyvää häneltä. Jumalan hyvyys kuuluu jokaiselle ihmiselle, jokaiselle meille ilmaiseksi, lahjaksi, armosta. Jumalan pelinsäännöt eivät myöskään muutu aikojen saatossa tai ne eivät ole erilaiset eri ihmisille. Jumala on reilu ja luotettava. Hän pitää sen, minkä on luvannut.

Seurakunnan ja kirkon, Jumalan perheen, tulisi olla armon yhteisö. Sellainen paikka, jossa jokainen olisi tervetullut, arvostettu ja rakastettu riippumatta siitä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tai riippumatta siitä, miten elämä on kutakin kohdellut. Jokaista seurakunnan jäsentä kutsutaan välittämään lähimmilleen tätä armon sanomaa sanoin ja teoin juuri siellä, missä kukin elää ja vaikuttaa.

 

Auni Kaipia
pastori

 

 

 

 

PELTIPOLIISIN OPETUS

Voi kurjuus! Nyt se levisi. Olihan se oireillut jo kaksi kuukautta, mutta olisi se paremmankin paikan voinut hajoamiselleen keksiä. Matkaa Pohjois-Karjalasta Kangasalle oli taitettu vasta vähän yli puolen välin, kun auton kytkin lopetti toimintansa. Isojen vaihteiden vaihtaminen onnistui jotenkuten ilman kytkintäkin, mutta liikkeelle lähteminen oli hankalampaa. Auto piti sammuttaa, laittaa sen jälkeen ykkönen päälle ja pistää auto startilla liikkeelle. Eihän sillä näin voi ajaa. Mikä nyt avuksi?

No toisaalta, Jyväskylän ohitusteillä on kahdet liikennevalot, ja jos niistä pääsee kunnialla läpi, ei autoa tarvitse pysäyttää ennen Kangasalaa ollenkaan. Ja on niin myöhäkin, että liikenne on hiljaista. Ei kun menoksi. Taidan vielä saman tien soittaa korjaajalle, jotta tulisi auto pian taas ajokuntoon. Tosin ei tuo Hands free -laitekaan toimi kunnolla... Mutta ketäs se nyt haittaa, kun nopeasti soitan. Näin minä järkeilin ja lähdin kotia kohti.

Hieman harmillisesti juuri ne ensimmäiset Jyväskylän liikennevalot vaihtuivat nenän edessä keltaisiksi. No hittolainen, ajattelin, en kyllä tällä kytkimellä jää tähän, vaan tamperelaisittain ehdin vielä ihan hyvin - kunnes illan pimeyteen loisti valo. Tai oikeastaan välähti. Valvontakameran tolppa oli valppaana. Sen ansiosta Jyväskylän poliisi sai kauniin kuvan nuorisopastorista ajamassa punaisia päin rennosti kännykkä korvalla. Kurjuuden maksimoimiseksi loppukiri nosti nopeudenkin rajoituksen väärälle puolelle.

Matkaa oli vielä sopivasti 150 km jäljellä, joten siinä oli aikaa pohdiskella syntyjä syviä. Jäin miettimään, missä on se Marko, joka nuorempana ajoi aina hyvin tarkasti rajoitusten mukaan ja pysähtyi linja-autopysäkille, jos tarvitsi soittaa. Eikä tehnyt sitä edes poliisin pelosta, vaan siksi että Raamattu käskee kunnioittaa esivaltaa. Mikä on muuttunut?

Ihminen on outo laitos. Aluksi kaikkia ohjeita ja sääntöjä noudatetaan. Sitten alkaa lipsuminen. Erityisen taitava suoritus on se, kun hetken aikaa asioita mielessä pyörittelemällä saa ne kääntymään päälaelleen. Oikeasti rikkinäinen auto olisi raskauttava asianhaara tieliikenteessä. Mutta kun asiaa pohtii, alkaa vaikea liikkeellelähtö kuulostaa hyvältä syyltä ajaa vanhoilla vihreillä. Samoin rikkinäinen Hands free on pienen miettimisen jälkeen hyvä syy puhua laittomasti kännykkä korvalla.

Sama kuvio toistuu myös suhteessa lähimmäisiin ja Jumalaan. Rakastunut ihminen haluaa sydämestään olla iloksi mielitietylleen. Kun suhteesta tulee arkipäivää, tilanne muuttuu vähemmän ruusuiseksi. Toisen parhaaksi toimiminen vaihtuu oman edun tavoitteluksi. Jeesus käytti tätä vertauskuvaa, kun hän nuhteli Efeson seurakuntaa: "Sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja." (Ilm. 2:4-5)

Kirkkovuodessa eletään paastonaikaa. Se on valmistautumista pääsiäisen suureen ilosanomaan ja anteeksiantamukseen. Paasto tarkoittaa oman elämän laittamista valvontakameran tarkkailtavaksi. Peltipoliisi karisti minusta matkaväsymyksen ja antoi arvokkaan opetuksen: Mitkä muut asiat elämässäni kaipaavat paljastavan valonvälähdyksen? Missä kunnossa suhteeni on Jumalaan? Missä kaikissa asioissa ensirakkauden huuma on vaihtunut oman edun tavoitteluksi ja hyviksi selityksiksi? Olisiko syytä tuoda ne valoon, tehdä parannus ja saada anteeksi?

Marko Sagulin
nuorisopastori

 

 

 

 

 

IHMINEN TARVITSEE JOTAKIN SUURENPAA

Jukka-Pekka Jyrän ja Kaija Pispan laulu Päivä päivältä vain on kaunis ja rauhallinen, sen sanoitus on täynnä ihmisen oman pienuuden myöntämistä, rukousta ja vajavaisuuden tunnustamista Vapahtajamme edessä: "Päivä päivältä vain petyin siihen, mitä sain näissä pyörteissä maan hulluuden. Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut onko aina vain osa ihmisen? En jaksa Jeesus enempää, kuule köyhää pyytäjää, ole luonani, nyt on pimeää. Petyin vastauksiin, petyin tyhjän puhujiin, sanat onttoina vain kaikuivat, kun sen taas ymmärsin, tulin alkuun takaisin, mistä löytyvät lauseet oikeat. Herra luoksesi nyt, tulen kaikkeen pettynyt. Olen tyhjempi kuin milloinkaan. Vasta kaipaukseen, tähän jokapäiväiseen, opeta puhettasi kuulemaan."

Maailma tarjoaa paljon ja kaikkea. Se pyörittää niin kauan kuin siinä jaksaa pyöriä, mutta maailman tarjoamiin asioihin pettyy niin kovin helposti. Kaiken pyörityksen keskellä väsyy, tarvitsee jotakin suurempaa. Siitähän uskossa on kysymys, että myöntää oman pienuutensa, sen, että yksin ei selviä, omat voimat eivät riitä. Kyse on rohkeudesta ja halusta myöntää, että tarvitsen Jumalan rakkautta, tarvitsen Jeesusta, joka on kuollut puolestani ristillä. Itse en voi itseäni pelastaa.

Jumala ottaa vastaan maailmalla kierrelleen tuhlaajalapsensa, kuten isä otti vastaan poikansa Tuhlaajapoika-vertauksessa. Vertauksen isä ottaa poikansa vastaan avosylin, rakkaudella, hän vieläpä juoksee poikaansa vastaan. Jumalan luo saamme palata silloinkin, kun olemme väsyneitä, uupuneita maailman tarjoamiin asioihin. Silloin, kun vihdoin ymmärrämme ettei maailmalla, erossa Jumalasta ole hyvä kulkea.

Saamme nauttia maailmasta, onhan se Jumalan luoma. Maailma tarjoaa kuitenkin myös paljon sellaista, joka ei ole meille vahvistukseksi. Saamme nauttia maailmasta, mutta siihenkin tapoja on monia. Matkaa voi taivaltaa turvallisin mielin Jumalaan luottaen ja rukoillen. Jeesukseen uskoessamme olemme oman rikkinäisyytemme ja keskeneräisyytemmekin keskellä voittajan puolella.

 

 

Katja Mikkola
Nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Huomenna lauantaina vietetään ystävänpäivää. Ystävänpäivä tai Valentinuksen päivä saa nimensä hurskaalta Valentinus-marttyyrilta. joka kuoli 14.2.269 jKr.

Valentinuksesta kertovia legendoja on kymmeniä. Yhden legendan mukaan Valentinus oli naimaton roomalaispappi, joka auttoi kristittyjä keisari Marcus Aurelius Claudiuksen aikana. Valentinus tuomittiin vankilaan ja kieltäytyessään keisarin käskystä palvella roomalaisten jumalia, hänelle langetettiin kuolemantuomio. Odottaessaan sellissä tuomion täytäntöönpanoa Valentinus tutustui vankilanjohtajan sokeaan tyttäreen ja paransi tämän näön.

Ystävänpäivä sijoittuu aikaan jolloin vuoden pimein ajanjakso on jo takanapäin. Viime viikkojen aikana päivän pidentyminen on ollut huomattavaa ja lumen ja pakkasen myötä valon määrä on kaiken kaikkiaan lisääntynyt. Valo on ihmiselle tärkeää. Pimeys vie voimia, se kuluttaa ihmistä ja pahimmillaan se vie elämästä ilon ja toivon. Valon lisääntyessä ympärillämme oleva maisema kirkastuu ja saman kokee ihmisen mieli. Valo tuo elämän, valo tuo ilon, valo tuo toivon.

Raamatussa puhutaan paljon valosta. Jeesus sanoo olevansa maailman valo, eikä se joka häntä seuraa kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo. Valo edustaa Raamatussa Jumalan lähellä olemista, hänen läsnäolostaan saatavaa turvaa ja lohdutusta. Pimeys taas edustaa kaikkea vastakkaista: pahaa, pelkoa ja turvattomuutta.

Ystävänpäivä kutsuu meitä levittämään valoa maailmaan. Pienet ystävälliset sanat, toisen ihmisen huomioiminen ja auttaminen ovat tekoja, jotka tuovat valoa ja iloa elämään. Tavallisen kynttilän liekki on pieni eikä sen valo riitä valaisemaan useinkaan koko huonetta, mutta pienen toivon liekin sytyttäminen läheistemme, ystäviemme sydämiin auttaa meitä kaikkia jaksamaan. Ystäviämme huomioidessamme me viemme eteenpäin sitä valoa, jonka Vapahtajamme on maailmaan tuonut.

Ystävänpäivä kutsuu meitä avaamaan silmämme ja näkemään lähellämme elävien ihmisten korvaamattoman arvon. Kunpa osaisimme myös tuoda tämän ilmi ja kertoa läheisillemme sanoin ja teoin kuinka paljon heistä lopulta välitämme.

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

ELÄVÄÄ ELÄMÄÄ

Tuttu psalmi 121 alkaa sanoilla "Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu". Jäin miettimään noita sanoja viime syksynä, kun näin ystävyysseurakuntalaistemme Mwikassa tähyilevän useaan otteeseen korkean Kilimantsaro-vuoren huipulle. Vuoren huipulla näkyi lunta, sulava lumi merkitsi tulevana kesäkautena vettä. Vesi puolestaan merkitsi elämää. Mwikalaisten ystäviemme oli helppoa samaistua psalminkirjoittajan ajatuksiin, he saivat helposti kiinni tekstin asiasisällöstä.

Itselleni kyseiset psalminsanat ovat tulleet läheisiksi ja ymmärrettäviksi Lapissa. Olen joutunut joskus vaelluksen aikana niin pahasti eksyksiin, että on ollut pakko nousta korkean tunturin päälle paikantamaan itsensä ja etsimään oikeaa suuntaa. Vuoren huipulta löytyi apu! Mistä kyseiset sanat puhuvat sinulle? Ajatteletko psalminkirjoittajan kuvaavan sanoillaan vuorella olevaa Jerusalemin temppeliä, jota kohti ihmiset kääntyivät apua tarvitessaan? Vai onko kyseessä vain yleinen ilmaus siitä, että korkeudesta, taivaassa asuvalta Jumalalta, saa avun?

Me ihmiset luemme Raamattua aina oman elämänhistoriamme ja oman kulttuurimme läpi. Siksi eri raamatunkohdat puhuttelevat eri ihmisiä. Oma elämäntilanteemme saattaa tehdä jonkin määrätyn raamatunkohdan meille ymmärrettäväksi. Juuri tästä syystä Raamattu on upea kirja. Raamattu ei ole vain Jumalan pelastavan sanoman sisältävä opillinen ohjekirja. Se on samalla kertaa kirja, joka on täynnä ihmisten kokemuksia elämästä ja Jumalasta. Se on täynnä kuvauksia siitä, miten Jumala on lähestynyt ihmisiä, miten hän on väsymättä tarjonnut heille toivoa ja antanut heille lupauksen ikuisesta rakkaudestaan luotuaan kohtaan. Raamattu ei ole kirja "toisesta maailmasta". Se on kirja tästä elämästä. Sen eri kertomuksiin ja kuvauksiin löytyy kiinnekohtia jokaisen meidän elämästä. Mutta Raamattu on myös kirja tätä elämää varten. Se ei kerro vain sitä, millaista elämämme on. Raamattu kertoo myös sen, millaista elämämme voisi olla - luottaessamme Jumalaan. Tätä tietoa ja kokemusta me kaipaamme. Avataan siis Raamattu ja annetaan Jumalan ja kirjassa kuvattujen ihmisten puhua - meille!

Seppo Jarva
Kirkkoherra

 

HAASTAENNAKKOLUULOSI.FI

Olen kokenut Sen. Kukaan ympärillä ei puhunut Suomea, ei ymmärtänyt vaatetustani, ei ollut valkoinen, kapeakasvoinen, pitkätukkainen, kukaan ei ymmärtänyt käyttäytymistäni. Pelkäsin. Luulin, että minua vihataan. Luulin, että naurettiin taitamattomuudelleni.

Yhteisvastuukeräys 2009 haastaa ennakkoluulot. Minä ei ole ennakkoluuloinen, parahdan itsekin. Jään kiinni heti. Tankatessani autoa virkapaidassa, kuvittelen ihmisten katsovan. Luulen, että minusta ajatellaan jotain, koska vaatetus kertoo minkä firman asioilla juoksen. Olen ennakkoluuloinen.

Jeesus marssi väkijoukon keskellä ja haastoi asenteita toisensa jälkeen. Hän seurusteli laitapuolen kulkijoiden kanssa ja aterioi kiskurin kodissa. Hän osasi olla välittämättä siitä, mitä toiset ajattelevat. Hän uskalsi kohdata ihmisen.

Olen kokenut sen, että ei riitä seisoa etäällä ja hyväksyä erilaisuus periaatteessa. Minä tarvitsin zimbabwelaisen rouva Edith Mabangan, joka uskalsi ottaa minut siskoksensa ja seistä rinnallani asuessani Kalaharin autiomaan reunalla. Hän uskalsi neuvoa miten patoa muurataan, vettä pumpataan, maissipuuroa keitetään ja laihaa lehmää lypsetään. Meitä molempia tuijotettiin, mutta se tuntui erilaiselta kuin yksin ollessa.

Yhteisvastuukeräys haastaa meidät tekemään, näkemään ja kokemaan. Meillä on jälleen mahdollisuus oppia, että meidät on kutsutta ennakkoluulottomasti pitämään heikoimpien puolta. Toiset kulkemaan rinnalla, toiset mahdollistamaan sen rukouksin ja taloudellisin varoin. Jälleen on mahdollisuus kerätä varoja lehmiin, kaivoihin, patoihin ja maissin jyviin. Laitetaan hyvä kiertämään lähellä ja kaukana!

 

Yhteisvastuukeräyspäällikkö, diakoni
Sirpa Ilkka-Ahola

 

 

 

 

 

Hyviä ja huonoja uutisia

Vuoden vaihtuessa toivottelimme toisillemme hyvää uutta vuotta. Nyt kolme viikkoa vuotta 2009 on kulunut. Koko tämän ajan olemme saaneet kuulla enimmäkseen huonoja uutisia sekä maailmalta että omasta maastamme.

Miten sinun vuotesi on alkanut? Toivoitko parempaa terveyttä, mutta sitä ei ole ainakaan vielä tullut. Toivoit työpaikkaa, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Menetit vakaana pitämäsi työpaikan tai toivoit kevennystä työhön, mutta työ tuntuu entistäkin raskaammalta.

Vai toiko uusi vuosi tullessaan iloisen perhetapahtuman ja iloitset syntymän ihmeestä. Ehkä terveytesi on tällä hetkellä hyvä tai olet parantunut sairaudesta ja voit taas nauttia elämästä.

Joulukuussa sain suruviestin. Veljeni pojanpoika, 4-vuotias Kasper, oli kuollut. Syöpää vastaan oli taisteltu 8 kuukauden iästä lähtien huonompien ja parempien vaiheiden vaihdellessa. Viimein
sairaus sai kuitenkin yliotteen ja elämänliekki sammui.

Pienellä paikkakunnalla Kasperin kuolema on puhutellut monia. Emme ymmärrä, miksi pieni lapsi joutuu kärsimään ja otetaan pois jo niin varhain. Uskon kuitenkin, että tämänkin tapahtuman kautta Jumala kutsuu ihmisiä yhteyteensä. On ihmisen oma valinta, miten hän kutsuun vastaa.

Kun Jeesus eli maan päällä Hän paransi sairaita, jopa herätti kuolleista. Ensi sunnuntain tekstissä (Mark. 1:29-39) kerrotaan, kuinka Jeesus paransi opetuslapsensa anopin kuumeesta ja useita muita ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista sairauksista.

Meidän olisi ehkä helpompi uskoa, jos Jumala tekisi ihmeen ja parantaisi. Vielä suurempi ihme on, kun ihminen uskoo, vaikka hän tai hänen läheisensä ei parane. Ensi pyhän aihe on "Jeesus herättää uskon". Jeesus haluaa lahjoittaa uskon myös meidän sydämiimme, jos me tulemme Hänen luokseen.

Jeesuksen parantamisihmeiden tarkoituksena oli kirkastaa Jumalan kunniaa ja todistaa, että Hän on Jumalan Poika, jolla on valta antaa syntejä anteeksi. Tärkeämpää kuin parantuminen oli syntien anteeksisaaminen ja uuden elämän aloittaminen.

Jeesus kulki täällä maan päällä ihmisenä kärsien niinkuin mekin kärsimme. Hän haluaa myös tänä päivänä kulkea kärsivän ihmisen rinnalla. Hän itkee yhdessä itkevien kanssa ja iloitsee iloitsevien kanssa. Jumala on tarkoittanut myös meidät toimimaan samoin.

Irma Pyylampi
diakonissa

 

 

 

 

 

 

Tilapula

Jumalamme on täydellisen hienotunteinen. Hän ei koskaan pakota tai vaadi. Hän kyllä näyttää tien elämässä eteenpäin tai tarjoaa apuaan. Meidän on kuitenkin itse vapaaehtoisesti valittava kulkea tätä Hänen tietään ja tartuttava Hänen avuntarjoukseensa. Kun Jeesus aikanaan kulki ihmisenä täällä maan päällä, ei Hän koskaan väkivalloin vienyt ketään mukaansa. Hän yksinkertaisesti kehotti: "Tule ja seuraa minua!" Jotkut lähtivät mukaan, toiset eivät. Jeesus opetti ja paransi paljon sairaita. Tästä pääsivät osallisiksi kuitenkin vain ne, jotka tulivat Hänen luokseen. Jumala voi vaikuttaa sydämessämme ja elämässämme vain siinä määrin kuin me teemme Hänelle tilaa.

Lapsenmielisyys on yksi Jumalan Valtakunnan avaimista. Lapset tietävät etteivät selviä omassa varassaan. Apua tai tietoa tarvitessaan he tulevat ja kysyvät aikuisilta. Sellaisia sydämiä Jumala etsii. Meidän päämme on täynnä tietoa ja viisautta, luulemme ymmärtävämme niin paljon, että se estää meitä avautumasta sille, mitä Jeesus meille voisi opettaa. 'Järkevät ja viisaat' ovat itseriittoisia, nojaavat omaan kyvykkyyteensä ja luulevat selviävänsä ilman apua. Sellaisilta Isä on kätkenyt salaisuutensa, koska he uskovat tulevansa toimeen ilman niitä. Ja kuitenkin 'Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus'.

Lapsilla on myös aina aikaa. Heillä on taito unohtaa ajankulu ja keskittyä yksinomaan leikkeihinsä. Minne me ihmiset lopultakin kiirehdimme? Mikä on niin arvokasta, että meidän kannattaa käyttää elämämme sen perässä juoksemiseen? Jeesuksen ääni hukkuu helposti kaiken elämän melskeen keskelle, ellemme tietoisesti hiljennä vauhtia ja asetu kuuntelemaan, mitä Hänellä on meille kerrottavana. Hiljaisuudessa Hän meille puhuu ja sieltä löytyy se, mikä sittenkin on tärkein tavoittelemisen arvoinen asia. Jeesus itse sanoo: Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

Jokainen meistä kohtaa vastoinkäymisiä. Ne ovat monesti Jumalan mahdollisuuksia kohdallamme. Usein vasta vaikeudet tekevät meistä apua tarvitsevia. Vasta kun vauhtimme syystä tai toisesta hiljenee, kun ymmärrämme ettemme selviä omassa varassamme, Isä pääsee puuttumaan elämäämme. Kun sydämeemme syntyy avointa tilaa, annetaan Jumalan täyttää se itsellään.

Kari Mikkonen, pastori

 

Merkillä merkitystä?

Kuka uskoo, että sateenkaarella on kristinuskolle merkitystä? Kesäisen kuuropäivän ilmiön kauneutta ihailee lujakin materialisti. Joku voi loukkaantua, jos joutuu kirkkoon. On vakaumuksellisia syitä olla katsomatta, kun jonkun päähän kaadetaan vettä.

Kannattaa olla varuillaan, jos näkee sateenkaaren.

Tavallisille asioille annetaan merkityksiä, jotka ylittävät laboratoriomääritykset. Paperilla on tavallista suurempi merkitys, kun siinä on musteella sanat päästötodistus. Pieni metalli kerää katseet, kun se on rinnassa. Joku katsoo istumistasi, kun olet pomon vieressä. On eri asia kastella pää saunassa kuin kirkossa. Jos keppi asetetaan oikein toisen kepin päälle, joku ei tule ovesta sisälle. Yhdessäolomme perustuu merkkeihin, jotka tarkoittavat enemmän kuin mitä ovat.

Sateenkaari on juutalaisille ja kristityille merkki. Se kantaa rakkautta elämään. Pään kastelu on kristitylle erityisen rakas merkki.

Laborantti voisi kysyä, mitä niissä oikeasti tapahtuu. Muuttuuko sateenkaari siitä, että sille annetaan merkitys? Miten rakennus muuttuu, kun sen päällä on risti? Vastaus näihin kahteen on luultavasti erilainen, mutta on vaikea sanoa, miksi niin on. Kukaan ei katso sateenkaarta vaivautuneesti. Katumajärvellä kuulemma pestiin kasvoja ankarasti. Olisiko syytä hävittää sateenkaari!

Yhteiselämämme perustuu merkkeihin, joihin luetaan enemmän kuin mitä laborantti raporttiin kirjoittaisi. Joku voisi sanoa, ettei merkkejä tarvita. Emme vain taida pärjätä ilman niitä. Merkit ovat ihmisiä varten.

Siellä missä on yhteyksiä, siellä on merkkejä. Jumalakin käyttää merkkejä, koska niitä ihmiset ymmärtävät. Sateenkaari kertoo, että Jumala rakastaa kaikenlaista elämää kaisloista iiriksiin! Pään kastelu kertoo, että Jumala ottaa ihmisen ikuisesti lähelleen.

Vedellä on painoa, koska Jeesuskin kastettiin. Lintutieteilijä voisi ihastella kyyhkysen lentoa Jordanilla, mutta Jeesuksen pään päällä se on merkki, jolla on muutakin merkitystä.

Sadepisara heijastaa kauniita värejä. On jo itsessään mielenkiintoista, millainen maailmamme on ja miten se on kehittynyt. Talvista tähtitaivasta on mahtava katsella. Orionin kaasusumu on kaukoputkella kaunis. Siellä syntyy uusia tähtiä. Mutta onko sillä jotakin merkitystä?



Henri Lehtola
Kangasalan kappalainen

Uusi alku

Vieläkö muistat, mitä uudenvuodenlupauksia teit viime vuonna? Saitko pidettyä lupauksesi?
Jos et, pitäisikö luovuttaa ja lakata lupailemasta kokonaan?
En tiedä ovatko uudenvuodenlupaukset tarpeellisia, mutta ainakaan ei pidä lakata yrittämästä. On hyvä, jos ihmisellä vuoden alkaessa on tavoitteita, toiveita ja unelmia. Pieniä tai suuria.

Yhteen vuoteen mahtuu 365 päivää, joista toiset ovat hyviä ja onnistuneita, kun taas toiset haluaisimme mieluummin unohtaa. Toisinaan opimme epäonnistumisistamme, mutta ne voivat myös lannistaa meidät. Kun tavoitteet eivät toteudu ja petymme itseemme, on suuri houkutus antaa periksi. Ja entäpä sitten, jos petymme toiseen ihmiseen? Kuinka monta kertaa meidän olisi annettava lähimmäisellemme uusi mahdollisuus?

Kerran Pietari kysyi Jeesukselta: "Kuinka monta kertaa minun tulisi antaa anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" Jeesus vastasi: "Ei seitsemän, vaan 77 kertaa." Eli käytännössä loputtomasti.
Jeesuksen käsky asettaa meidät kovan paikan eteen. Samalla se kertoo jotakin Taivaallisen Isän suhtautumisesta meihin. Vaikka anteeksianto voi meille olla vaikeaa, on Jumala valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan - yhä uudelleen ja uudelleen.

Edes anteeksianto ei muuta menneisyyttä, mutta se antaa tulevaisuuden. Se ottaa taakan harteiltamme ja vapauttaa meidät elämään.

Kristinuskon ytimestä löytyy usko uudelleen alkamisen mahdollisuuteen. Tästä mahdollisuudesta voidaan käyttää myös sanaa "armo". Tuo pieni mutta hurskaalta kuulostava sana tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka tyrisimme, voimme aina aloittaa uudelleen. Jos kompuroimme, voimme nousta ylös ja jatkaa matkaamme. Armolla lienee jotain tekemistä myös sen kanssa, että tänäkin aamuna nousin ylös ja aloittelen kohta uutta vuotta. 

Sitähän se kaikki on, armoa. Siunattua vuotta 2009!

Tuija Mäkivalli
vs. kappalainen
Kangasalan seurakunta

 

JOULU TULI. SE ON FAKTA.

Joulun alla mainoksia hiotaan uuteen uskoon. Vanhat, kuluneet ja loppuun kalutut iskusanat ja mainoslauseet eivät enää tehoa. Muutaman kerran lehdissä on tullut vastaan minulle aivan uusi teksti: Joulu tulee. Se on fakta. Sillä myydään ehkä tänä jouluna paljon. Saahan se aikaan pientä pakkomiellettä lahjojen hankintareissuille, kun kerran joulu tulee.

Kaikille ei kuitenkaan joulu tule, ainakaan sellaisena, kuin moni meistä sen määrittelee: Tunnelmaa, lämpöä, perhepiiriä, ystäviä, herkkuruokaa, rakkautta ja rauhaa.

Nuoruuteeni kuului monta joulua kotikaupungissani Turussa. Isäni järjesti 1960-1970 luvulla kodittomien jouluaterioita jouluaattona. Ne ovat jääneet pysyvästi mieleen. Sekin, miten väsynyt ja rasittunut isä tuli jouluaattoisin iltamyöhällä kotiin, jossa oli jo jouluateria syöty ja lahjat jaettu. Takana oli kadun kansan, kodittomien, siltojen alla tai roskalaatikoissa yönsä viettävän väen joulu. Juhlan jälkeen hän yleensä vielä kiersi jakamassa loput ruuat "liekkimajan" asukkaille. Kotiin tullessa hän toi toisenlaisen joulun tuoksun.

Olin joskus muiden vapaaehtoisten joukon jatkona auttamassa. Varsinkin jouluaattona nuoren miehen ajokortista oli hyötyä, kun keskustan kauppoja kierrettiin ja niistä lahjoitettuja elintarvikkeita kuormattiin farmaritaunuksen takakonttiin. Seurakuntien Katulähetyksen tiloissa ja sen ahtaassa keittiössä oli kuhina aattona, kun suurella sydämellä moni asialle syttynyt vapaaehtoinen antoi kallisarvoista jouluaikaansa lähimmäisen hyväksi. Näin on monessa kaupungissa tänäkin jouluna. Nostan heille hattua!

Kodittomien joulut opettivat itselleni jo varhain sen tosiasian, että kerran Joulu tuli. Jokainen joulu muistuttaa meitä lahjan antajasta. Toivo ja elämän liekki syttyy ja elää siellä, missä tämä fakta otetaan vastaan: Jeesus, Jumalan Poika, syntisten Vapahtaja syntyi veljeksemme.

Joulu tuli! Tämä viesti ei ole vain hyvän joulun toivotus, vaan tapahtuma historiassa, joka muuttaa edelleen sydämiä, ihmisiä, parisuhteita ja koteja kaikkialla. Se on Jumalan evankeliumi, paras uutinen, ratkaisevan voiton sanoma taistelukentältä - Golgatan kummulta, jossa paha voitettiin. Se kuuluu kaikille, koska sen sisältönä on anteeksianto ja rauha Jumalan kanssa Jeesuksen tähden.

 

 

Tuomo Vanhanen, tiedottaja

 

 

 

 

Joko joulu tuoksuu?

Lapseni ovat esitelleet painomusteelle haisevia joulukatalogeja. Milloin on pohdittu kodin joulukuoseja, milloin kattausvaihtoehtoja asteja hivelevien herkkupöytien loihtimisessa ja toistuvasti näytillä ovat olleet myös lelulehtien hulppeat lahjavalikoimat.

Lapsikin tietää. Joulun pitää olla täydellinen. Juuri oikeat sävyt, tuoksut, maut, laulut ja lahjat. Lapsikin tietää, miten saadaan ihana joulu ostamalla, siivoamalla, kokkaamalla ja suorittamalla. Jos ei muuta, niin kilttinä on oltava. Miten ihmeessä edes lapsi ei saa nauttia aidosta joulusta, joka vain tulee arjen keskelle ja yllättää täysin?

Keskelle pölyä, likaa, kiirettä ja inhimillistä hässäkkää syntyy odottamatta vauva, joka tuo armon ja rauhan. Tuo lapsi tuoksuu sille, mille kaikki pienet kapalot tuoksuvat. Sen ympäröi haju, joka löytyy jokaisesta tallista. Tuon lapsen äiti on teini, raskautta ei ole suunniteltu, perhe on reissussa, kasvatti isän sukupuu on lista herroja ja narreja. Joukossa on oikeamielisiä ja pettureita, pakolaisia ja huonomaineisia, tavallisia ihmisiä. Näin Jumala tuli ihmiseksi.

Jeesuksen syntymäjuhla on kaikkea muuta kuin unelmien joulumaa piparin ja kuusen tuoksuineen. Jumala syntyi niin vaatimattomana, että meistä jokainen voi ottaa hänet vastaan. Hän tahtoo tulla, vaikka elämämme tuoksut eivät olisikaan kohdallaan ja koti kunnossa. Hänelle riittä kun annamme kaiken sen mitä meillä on.

Jeesus syntyi jouluun, koska meille sydämen komeroiden joulusiivous on aivan liian raskas urakka. Siellä haisee kaupoissa notkuvasta pesuaineiden paljoudesta huolimatta. Ei hätää. Sydämen suursiivous on jo tilattu ja maksettu. Se on jouluyllätys! Jeesus on luvannut suorittaa työn. Hän tuo jouluun rakkauden tuoksun.

 

Sirpa Ilkka-Ahola
diakoni
Kangasalan seurakunta

 

 

 

"Tässä auttoi Herra"

Kävin aikanaan retkirippikoulun edesmenneen kirkkoherran Inssin johdolla. Matkustimme bussilla halki Suomen ja opiskelimme kristinuskon perustotuuksia. Rippikoulusta on jäänyt monia muistoja.

Eräs puhutteleva hetki vietettiin Kemijärvellä, kun pysähdyimme Mäntyvaaran taistelun muistomerkille. Tämä Talvisodan taistelu oli Kemijärven - Sallan suunnalla ankarin ja kunniakkain. Venäläiset menettivät taistelussa oman ilmoituksensa mukaan 417 miestä. Suomalaisia kaatui 17 ja haavoittui 29.

Tuolle paikalle pystytettiin myöhemmin suuri kivipaasi, johon on kirjoitettu "Tässä auttoi Herra". Jumalan yliluonnollinen apu oli tuossa taistelussa ollut todellista. Uskon, että Jumala varjeli Henkensä kautta Suomen maata ja kansaa sotien aikana.

Jatkosodan aikana presidentin puoliso Gerda Ryti esitti Suomen kansalle rukousvetoomuksen: "...Halki vuosisatojen on tämä Jumala ilmoittanut meille itsensä voimallisena auttajana.... Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiostamme kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta. Siksi ovat juuri nämä kahdentoista lyönnin hetket sopivat yhteiselle rukoukselle synnyinmaamme edestä. Hiljentyköön siis jokainen kansamme jäsen tuona hetkenä rukoukseen Kaikkivaltiaan eteen."

Minua on puhutellut, kuinka vaikeuksissa turvauduttiin Jumalan apuun, kuinka suomalaisia muistutettiin, että on olemassa Isä, joka haluaa auttaa jokaista, joka häneltä apua pyytää. Tuo rukousvetoomus yhdisti Suomen kansan rukoilemaan Isänmaamme puolesta. Nämä rukoukset tulivat kuulluksi ja Suomi sai säilyttää itsenäisyytensä! Kiitos Jumalalle itsenäisestä Suomesta!

Kiitos kuuluu myös miehille ja naisille, jotka olivat valmiit antamaan kaikkensa tämän maan puolesta. Heidän esimerkkinsä rohkaisee meitä jokaista luottamaan Jumalan apuun kaikissa elämän hetkissä päivittäin.

On mahtavaa tietää, että Jeesus, Joulun Sankari elää tänäkin päivänä. Hän on ystävämme ja auttajamme. Monet ystäväni ovat saaneet kokea elämässään Jeesuksen avun. Jeesus vapautti vuosia alkoholin vankina olleen ystävän, avioliitto sai uuden suunnan Jeesuksen avulla, Jeesus paransi ystävän selkäsairauden.
Jeesus haluaa auttaa sinuakin. Hän itse sanoi:""Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Häneen luottaminen on parasta, mitä tiedän.

Tuomo Mattsson, kirkkovaltuutettu
luokanopettaja

Uuden ovella

Ensilumen ja pakkasten myötä on maa peittynyt ainakin tilapäisesti valkean lumipeitteen kätköihin. Vitiverhon suojassa on hyvä kerätä voimia kevään uuteen kasvukauteen. Taitekohta on myös kirkkovuodessa. Adventti, uuden kirkkovuoden alku, on käsillä. Joulu on tulossa.

Kirkkovuoden keskushenkilö ratsastaa heti aluksi keskellemme - nöyrästi aasin varsalla. Todellinen suuruus, voima ja viisaus eivät kätkeydy meluisaan äänekkyyteen ja tyhjyyden kumeaan kolinaan vaan hiljaiseen ja nöyrään asenteeseen. Meidät kutsutaan adventin odotusajan myötä hiljentymään maailman luomisen jälkeen ainoaksi todella maininnan arvoiseksi kutsutun uutisen äärelle: Jumala syntyi seimeen ihmiseksi meidän tähtemme. Valo syttyi, jota mikään synkkyys ei voi pimittää. Suuri sanoma kertoo, että elämä ei ole merkityksetöntä, vaan luodulla, ja erityisesti jokaisella meistä ihmisistä, on korvaamaton arvo ja ainutlaatuisen tärkeä kutsumus oman elämän matkalla.

Kirkkovuosi toistuu yhä uudelleen, mutta se ei koskaan tyhjene, jos ja kun kunkin pyhän sanoma saa yhä uudestaan olla vuoropuhelussa elämäntodellisuuden kanssa - tätä elämää ja tulevaa ajatellen. Silloin Sana puhuttelee tuoreesti ja syntien sovituksen merkitys arkeen asti ulottuvana voiman ja elämän lähteenä kirkastuu. Laki kääntää peilin jokaisen yksilön arjen kuvastimeen ja näyttää lahjomatta totuuden elämän pelisääntöjen valossa. Evankeliumi näyttää tien eteenpäin ja tekee kuormasta inhimillisen kantaa, kun ei tarvitse kaikkea mennyttä mukanaan raahata. Se kasvattaa sellaista luottamusta itseen ja tulevaisuuteen, joka ei polje muiden arvoa vaan näyttää oman arvon ja lahjat, joita saamme käyttää yhteiseksi parhaaksi. Epäonnistuneenakin kelpaa. Kyse ei silti suinkaan ole leväperäisestä vääryyden vähättelystä vaan jokaisen ihmisarvon näkemisestä Luojan luomistyön ja ristin armon valossa Hengen työn ohjauksessa.

Omalla kohdallani kirkkovuoden alku merkitsee siirtymistä pois seurakuntatyön arjesta Helsinkiin kirkkohallituksen palvelukseen paljolti ekumeenisten eli kirkon ykseyteen liittyvien kysymysten äärelle. Nämä reilut kymmenen vuotta pappina synnyinpitäjässä Kangasalla, ja niistä reilut neljä Sahalahdella, ovat olleet monessa mielessä hyvää, opettavaista ja antoisaa aikaa. Kiitän kaikkia seurakuntalaisia ja rovastikunnan väkeä yhteisistä vuosista sekä toivotan siunattua joulun odotusta!

Tomi Karttunen
kappalainen (1.12. lukien teologisten asiain sihteeri)

 

Sivun yläosaan