Ympäristön huomioiminen hautausmailla


Osana luomakuntaa meidän ihmisten tulisi suojella ympäristöä -niin kehotetaan Raamatussakin.

Toimimalla oikein säästämme luonnon lisäksi myös kustannuksia.

Ympäristömyönteinen ajattelu on arkipäivää yhteiskuntamme joka kolkassa.
Kirkkohallitus on perustanut helmikuussa 2001 seurakunnille oman ympäristödiplomijärjestelmän. Tietyt ehdot täyttämällä seurakunta voi saada neljän vuoden määräajaksi kirkon ympäristödiplomin.

Tällä hetkellä jo yli 100 seurakuntaa on diplomin jo saanut tai työskentelee sen saadakseen.

Myös uurna- ja arkkuvalinnat vaikuttavat ympäristöön.

Jätehuolto Kangasalan seurakunnan hautausmailla

Lajittelu
Kaikilla hautausmailla on ollut jo vuosia käytössä jätteiden lajittelu, jossa erotellaan erikseen maatuva ja kaatopaikkajäte. Suurimman jätemäärän muodostavat vuosittain hautakynttilät.

  • Vanhalla (Kirkkohautausmaa), Itäisellä (Huutijärvi) ja Läntisellä hautausmaalla roska-astiat on eroteltu värein niin, että maatuva jäte laitetaan ruskeisiin ja kaatopaikkajäte vihreisiin astioihin.
  • Sahalahden ja Kuhmalahden kappeliseurakuntien hautausmailla kaatopaikkajäte laitetaan harmaisiin jätelaatikoihin, jotka tyhjentää jäteauto. Kompostijätteitä varten on olemassa hautausmaiden puolella keruuastiat, jotka tyhjennetään vaihtolavoille.
  • Lasinkeräysastia löytyy Vanhalta ja Itäiseltä hautausmaalta.

Meillä lajitellaan siis näin:

  • Kompostijäteastiaan: multa, ruoho, kukat ja muu pelkkä luonnonmateriaali , paperi, nenäliina, sanomalehti, pikkurisut.
  • Kaatopaikkajäteastiaan: kaikki muovi -myös muovipussit, perinteiset kukkalaitteet, kukkaruukut, lasi, metalli, rautalangat tms.
  • Hautausmaiden roska-astioihin ei saa laittaa ongelmajätteitä! (esim. maalit ja patterit) Kangasalan alueella kotitaloudet voivat viedä ongelmajätteensä tänne tai katsoa itselleen lähemmän keräyspisteen täältä.

Jätteestä multaa
Maatuva jäte kompostoidaan Itäisen hautausmaan huoltoalueella aumakompostissa mullaksi, joka käytetään seurakunnan tarpeisiin.

Lannoiteet
Käytämme pitkävaikutteista lannoitetta.

Kuinka voit vaikuttaa?
Jokainen voi tehdä valintoja, jotka vähentävät kaatopaikkajätettä.

  • Lajittelemalla roskat oikeisiin astioihin hautausmaalla nopeutat jätteen käsittelyä. Kertakäyttöisen hautakynttilän sijaan kannattaa suosia lyhtyjä. Myös jäälyhdyt ovat kauniita.
  • Lyhdyssä poltettavaan kynttilään ekologisin vaihtoehto on pienellä liekillä pitkään palava öljykynttilä.
  • Kertakäyttöistä kynttilää käyttäessäsi muistathan myöhemmin myös hakea palanut kynttilä pois haudalta.
  • Kukkalaitteita on mahdollista valmistaa myös ilman muovia ja rautalankaa (ekologinen kukkien sidonta-alusta) -kysy kukkakauppiaaltasi! Surukukat voi sitoa myös kimppuun.

Sivun yläosaan

Kotikirkkokanava

Nettipappi

Pyysalon toimintakeskus

Sana sinulle

Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. (1. Joh. 5:12)

Viikon verkkohartaus